Porkkala eli vegaaninen kylmäsavulohi porkkanasta

keskiviikko 21. joulukuuta 2016



Ruokamaailman trendit eivät kovinkaan usein eksy keittiöömme heti alkumetreillä, jos lainkaan, mutta joskus ajoitus ja tuote on oikea. Näin kävi porkkalan kanssa. Kyseessä on siis PS. Olen vegaani -sivuston Suomeen rantauttama vegaaninen kylmäsavulohi. Alun perin resepti on ilmestynyt Olives for dinner -blogista, joten vuoden viiveellä pääsimme mekin tätä herkkua maistelemaan. 

Porkkalassa kiinnosti lähinnä se, miten hyvin kylmäsavulohen savuisuus ja koostumus saadaan siirrettyä porkkanaan. Ensimmäinen valmistamani satsi osoitti sen, että savuisuus ja väri porkkalassa on hyvinkin onnistunut ja vieraamme luulivat syövänsä kalaa. Porkkanan koostumus sen sijaan ei miellyttänyt minua. Porkkanat kypsyivät liikaa ja kaiken kukkuraksi juustohöylän terä teki liian ohuita suikaleita. (Tietysti juuri sillä hetkellä talouden kaikki neljä muuta höylää ja kuorimaveistä olivat tiskikoneessa!) Toisaalta koostumusta saa helposti vietyä rouskuvammaksi lisäämällä porkkalan päälle sipulia ja kapriksia. Savuisuutta voi raikastaa puristamalla juuri ennen tarjoilua porkkalaan hieman sitruunaa. Kokonaisuus kuitenkin hurmasi siinä määrin, että valmistan joulupöytään uuden satsin, sillä kaikki jouluvieraat eivät syö lainkaan kalaa. Ja näin saan tietysti maksimoitua omat herkutteluni äärimmilleen pitkän viikonlopun ajaksi. 

Kokeilkaa, tää on herkkua!

Porkkala eli vegaaninen kylmäsavulohi porkkanasta

4 pulleaa porkkanaa
1 pkt karkeaa suolaa

Marinadi:
2 tl nestemäistä savuaromia
1 tl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen. Pese porkkanat, mutta älä kuori niitä. Laita uunivuoan pohjalle suolaa, nostele porkkanat päälle ja peitä ne suolalla. Kypsennä porkkanoita 1 tunti ja 30 minuuttia.

Murra suolakuori ja ota porkkanat varovasti pois ja anna niiden jäähtyä. Tee sillä välin marinadi yhdistämällä ainekset.

Kuori porkkanat. Tämä käy helpoiten, kun teet porkkanoihin ensin pitkittäisen viillon ja kuorit porkkanat pyöritellen. Leikkaa porkkanat siivuiksi juustohöylällä tai veitsellä. Nosta porkkanasuikaleet kannelliseen astiaan ja sekoita marinadi varovasti joukkoon.

Anna porkkanoiden marinoitua jääkaapissa 1-2 vuorokautta ja nauti tumman leivän päällä smetanan, kapristen ja tillin kera. Kuvan leivässä käytin itse tekemiäni pihlajanmarjakapriksia.

2 kommenttia

  1. No nyt on kyllä niin autistinen koko ajatus edes, että taidanpa tämän kunniaksi valmistaa useamman OIKEAN lohen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalan valmistaminen ja syöminen ei estä kalan syömistä ja siksi erilaisia kaloja löytyy omastakin joulupöydästä. Leppoisaa joulua!

      Poista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.