Kalkkunaa ja Waldorfin salaattia

keskiviikko 26. joulukuuta 2012




Waldorfin salaatti on kehitetty New Yorkissa sijainneessa Waldordin hotellissa 1800-luvun puolella. Salaatti on yksi tunnetuimmista majoneesipohjaisista salaateista, mutta koska jääkaapista löytyi smetanaa, käytin sitä majoneesin sijaan. Ja salaatti oli siltikin hyvää! Salaatti tehdään yleensä juuriselleristä, mutta olen syönyt salaatin myös varsiselleristä tehtynä. Ei huono vaihtoehto sekään. Selleri on harvan suosikkikasvis, mutta omaan makuun tämä kirpeähkö juures sopii. Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas ja omena antaa siihen mukavaa makeutta.

Ruoka soveltuu erittäin hyvin uudenvuoden juhlapöytään tai vaikkapa brunssille, sillä liha tarjoillaan haaleana tai kylmänä salaatin kera.

Paistettu kalkkuna 8-10 henkilölle

1 kg kokoinen kalkkunanrinta
suolaa
mustapippuria
tuoretta tai kuivattua timjamia

  • ota kalkkuna huoneenlämpöön ainakin 30 minuuttia ennen paistamista
  • kuivaa liha ja hiero mausteet lihan pintaan
  • paista kalkkunaa 170 asteisessa uunissa, kunnes lihan sisälämpötila on 70 astetta. Jos sinulla ei ole mittaria, pidä kalkkunaa uunissa noin 1 h ja 15 minuuttia. 
  • anna kalkkunan vetäytyä foliossa ja jäähtyä, jos et tarjoile sitä heti
  • leikkaa kalkkuna viipaleiksi, asettele lautaselle ja nosta Waldorfin salaattia päälle
Waldorfin salaatti eli omena-sellerisalaatti

500 g juuriselleriä kuorittuna ja suikaloituna
3 omenaa kuorittuna ja suikaloituna
100 g saksanpähkinää karkeaksi hienonnettuna
1 dl majoneesia (korvikkeeksi käy myös smetana, creme fraiche, kermaviili tai maustamaton jogurtti)
suolaa, valkopippuria
sitruunanmehua
(sokeria, sinappia)
rukolaa
  • keitä sellerisuikaleita sitruunalla ja suolatulla maustetussa vedessä muutaman minuutin ajan. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta niiden kypsyminen lakkaa. Anna suikaleiden jäähtyä. 
  • valmista tällä välin majoneesi, ellet käytä sen sijaan jotain muuta
  • sekoita sellerit, omenat ja majoneesi keskenään sekaisin
  • jos et käytä majoneesia, lisää kastikkeeseen sinappia makua antamaan

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.