Kapriksilla ja oliiveilla täytetyt ahvenrullat

torstai 24. syyskuuta 2015



Viime viikon kalaruoka tulee tässä! Aijai, voisin syödä kalaa melkeinpä päivittäin, mutta olin erittäin ilahtunut myös näistä muhennetuista perunoista. Lapsuudessa ja nuoruudessa tuli nautittua perunoita niin paljon, etteivät ne niin kovin maistuneet omaan kotiin muuttaessa, mutta tänä päivänä tilanne on taas toinen. Kenties perunoihin pätee samaa seikka kuin muihinkin ruokiin ja ruoka-aineksiin. Eli kun niitä valmistaa usealla tavalla ja erilaisilla mausteilla, niihin ei juurikaan kyllästy.

Ahvenrullien pinnalle ei ole roiskittu ketsuppia vaan kyseessä on paahdettu salami, jonka voi jättää halutessaan annoksesta poiskin. Salamin tilalla voi käyttää vaihtoehtoisesti miedompaa parmankinkkua.

Kapriksilla ja oliiveilla täytetyt ahvenrullat ja muhennetut perunat 4 henkilölle

600-800 g ahventa, kuhaa tai siikaa fileinä
2 pientä salottisipulia hienonnettuna
4 rkl oliiveja kuutioituna
2 rkl kapriksia hienonnettuna
suolaa, valkopippuria
oliiviöljyä
0,5-1 sitruunan mehu
*
Lisäksi 4 viipaletta salamia tai parmankinkkua

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paahda salamit leivinpaperin päällä, kunnes ne rapeutuvat. Anna niiden jäähtyä. Laske uunin lämpö 150 asteeseen.

Jos fileissä on vielä ruotoja, leikkaa tai nypi ne pois. Ripottele fileille hieman suolaa ja valkopippuria. Varo laitamasta suolaa liikaa, kaprikset ja oliivit tuovat kaloihin myös suolaa.

Sekoita sipuli, kapris ja oliivit sekaisin. Lusikoi täytettä ahvenfileille ja kääri fileet napakoiksi rulliksi. Sulje fileet cocktailtikulla ja nosta ne saumapuoli alaspäin uunivuokaan. Asettele rullat tiiviisti toisiinsa kiinni, niin ne pysyvät paremmin rullalla. Valuta päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunan mehua.

Kypsennä kalarullia uunissa 150 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Lusikoi lautaselle perunoita ja nosta rullat päälle. Ripottele pinnalle vielä paahdettua salamia.

Muhennetut perunat

8-10 isoa perunaa kuorittuna ja kuutioiksi leikattuna
2 salottisipulia hienonnettuna
2 rkl voita kuullottamiseen
1,5-2 dl maitoa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria
muskottipähkinää raastettuna

Kuullota perunoita ja sipuleita kattilassa tai pannulla voissa noin 10 minuuttia. Lisää maito ja kerma pannuun. Nestettä pitäisi olla sen verran, että perunat peittyvät.

Kypsennä perunoita vielä noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Mausta perunat suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä.

VINKKI! Mikäli lisäät perunoihin vielä purjoa, kyseessä on skoonelaiset perunat. Muhennetut perunat voi valmistaa myös kypsistä perunoista, mutta silloin ne lisätään kuumaan béchamel- eli valkokastikkeeseen.

VINKKI! Voit valmistaa samalla tavoin myös muhennettuja vihanneksia.


2 kommenttia

  1. Olen saanut monta hyvää ruokavinkkiä täältä, vaikken hyvin harvoin olenkin kommentoinut. Minulla olisi sinulle haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Katsotaaan, jos olisi jossain välissä aikaa vastata haasteeseen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.