Peruna-retiisisalaatti

tiistai 19. kesäkuuta 2012




Retiisiä syrjitään turhan päiten. Juureksen maku on hieman pistävän sitruunainen, mutta mielestäni juuri sopivasti. Retiisi on parhaimmillaan pienenä, mutta isommassa retiisisissä on asteen verran miedompi maku. 
Retiisillä saat kaivattua pirteyttä ja kesäisyyttä salaattiin kuin salaattiin. Itse pidän retiisistä eniten perunan seurassa ja ennen kaikkea perunasalaatissa. Olen tehnyt tätä salaattia niin smetanaan, kermaviiliin kuin öljyynkin ja kaikki maistuvat enemmän kuin hyvin. Jos siis juhannuksen uudet perunat eivät mene parempiin suihin, tee tähteeksi jääneistä perunoista maistuva salaatti. Tai keitä perunat varta vasten tähän herkkuun.

Rakastan perunaa ja nautiskelin sitä viime viikonloppuna Turun Neitsytperunafestivaaleilla. Söin suurimman osan perunasta ihan perinteisessä muodossa, mutta ravintola Smör oli ylittänyt itsensä ja sain nautiskella jälkiruoassakin perunassa. Tarjolla oli valkosuklaa-tillimoussea, perunajäätelöä ja purjotuhkaa. Ja olihan herkkua!

Jos olet innostunut suomalaisista ruokaan ja juomaan liittyvistä tapahtumista, käy lukaisemassa Sivumaun listaus kesän ruokajuhlista ja vinkkaa, jos jokin mainitsemisen arvoinen festivaali puuttuu listalta. 



Peruna-retiisisalaatti

0,5-1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
1-2 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunanmehua
1-2 rkl Dijon-sinappia
**

0,5-1 l keitettyjä perunoita
5-10 retiisiä ohueksi viipaloituna sekä pienet retiisin naatit
1 pieni punasipuli hienonnettuna
pieni nippu ruohosipulia ja/tai tilliä
rukolaa
  • sekoita etikka, sinappi ja mausteet keskenään kannellisessa purkissa
  • lisää oliiviöljy vähitellen joukkoon ja ravistele purkkia
  • laita öljyä sen mukaan, minkä paksuista haluat kastikkeesta
  • keitä perunat kypsiksi, kaada keitinvesi pois ja mausta sinappikastikkeella
  • sekoita retiisit, retiisin naatit ja sipulit perunoiden joukkoon
  • lisää joukkoon vielä rukolaa
  • tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa/etikkaa tai sitruunanmehua
Vinkki! Voit käyttää sinappikastikkeeen sijaan kermaviiliä tai smetanaa, mutta anna siinä tapauksessa perunoiden jäähtyä. Voit halutessasi maustaa kermaviilinkin sinapilla, sitruunalla ja tillillä. 




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.