Punakaalisalaatti ja thaikastike

keskiviikko 10. tammikuuta 2018



Tämän salaatin juju ei ole niinkään itse salaatissa vaan kastikkeessa, jonka ole napannut käyttööni Jäävuoren huippu -kirjasta. Varioin kastiketta suuntaan jos toiseen eri sitrushedelmillä, mutta tärkeintä siinä on seesamiöljyn ja kalakastikkeen käyttäminen. Veriappelsiinin ollessa sesongissa käytin sitä limen sijaan ja leikkasin veriappelsiinia myös salaatin ainekseksi. Kirpakka aasialaishenkisyys tuli tarpeeseen ja lounassalaattiin upposi kivasti tähteitäkin. Lautaselle päätyi jo aiemmin marinoidun punakaalin jämät + tuoretta punakaalia ohueksi leikattuna, retikan pieni pala suikaloituna, paahdetut cashewpähkinät, kevätsipulia, hieman parsakaalia, veriappelsiini, seesamin- ja hampunsiemeniä. Täydellinen rouskutussalaatti!

Salaatinkastiketta valmistuu reseptin ohjeella reilu purkillinen, mutta hyvä niin. Päivittäiset porkkanat ja muut kasvikset uppoavat suuhun mukisematta. Kastike sopii erinomaisesti myös perinteiseen porkkanaraasteeseen maapähkinöiden ja korianterin kera.

Thaikastike

1/2 dl veriappelsiinin/limen/sitruunan/greipin mehua
1/2 dl riisiviinietikkaa
1/2 dl kalakastiketta
1/2 dl sokeria tai hunajaa (vähempikin riittää)
1 dl seesamiöljyä

Mittaa ainekset kannelliseen lasipurkkiin ja hölskytä sekaisin.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.