Lähiruokaa ja villoja

torstai 6. syyskuuta 2012


Vapaa viikonloppu siintää silmissä ja kun luvassa on vielä sadettakin, on loistava hetki käpertyä sohvan mutkaan. Asetin itselleni pari tavoitetta, jotka uskon kyllä saavuttavani viimeistään ensi talvena, vaikka viime kerrasta on kulunut jo tovi. Aion nimittäin ottaa puikot esille ja pistää alulle joko liivin tai torkkupeiton. Jos toisen tekeminen alkaa tuntua liian vaikealta tai tympeältä, voin vaihtaa lennosta toiseen. Tai muuttaa suunnitelmat täysin ja neuloa yksinkertaisen kaulahuivin. 

Jos olisin maisemissa, voisin aloittaa viikonlopun Tampereen Kauppahallista, jossa vietetään 7.-8.92012 Pellolta pöytään -tapahtumaa. Happeningin tarkoitus on lisätä lähituotteiden tunnettuutta. Mukana menossa on mm. 

Lisäksi huomenna vietetään Laukontorilla klo 14-17 Läheltä hyvää -tapahtumaa. Lauantaina on luvassa myös Lähiruokasafari, johon onnelliset osallistujat on jo arvottu. Kangasalan Rekolassa on myös Tuottajatorin Lähiruokakaravaani klo 11-17. Kovin on ruokaisa viikonloppu luvassa!

Huolimatta siitä, että olen innoissani neulomisesta, toivon sateen taukoavan välillä. Huvittaisi pyörähtää sienimetsälläkin. 

Pst. Blogissani tulee näkymään TNS Gallupin toteuttama lukijatutkimus, jossa kartoitetaan blogin lukijoiden taustoja ja kiinnostuksen kohteita. Halutessasi voit osallistua tutkimuksen pop-up -kyselyyn, johon vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi 10 lahjakorttia. Tutkimukseen voit osallistua sivun oikeasta ylälaidasta. 

3 kommenttia

  1. Hei,

    Löysin blogisi ja heti silmääni osuivat nuo ihanat lankakerät! Mitäköhän loihdit niistä.. Juuri itse bloggasin sinisestä sisustusintoilustani : ) joten nämä värit hivelevät silmääni.

    Terveisin Pilvi
    blogissa http://mielimerelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Novita Designin syksy 2012 -numerossa oli tästä langasta tehty torkkupeitto ja sen laitoin juuri alulle. Tyynynpäällinenkin kiinnostaisi. Sininen oli itselleni hieman yllättävä valinta, mutta hyvältä näyttää! Harmaasta langasta teen liiviä ja senkin ohje on samassa lehdessä. Vuorotellen näitä töitä nyt sitten neulon! Haastetta riittää, kun olen neulonut viimeksi jotain suurempaa kuusi vuotta sitten.

    Tervetuloa blogiin!

    VastaaPoista
  3. Wau, ihailen, koska itse en ole niinkään neulontaihmisiä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.