Parmesanperunat

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015



Rakastan perunoita, mutta syön niitä silti harvakseltaan. Ehkä pelkona on niihin kyllästyminen, lapsuudessahan perunoita syötiin päivittäin. Jos ruoan ideointi jää täysin minulle, mies tietää lautaseltaan löytyvän perunoita. Muodossa jos toisessa. Mikäli keitän perunoita, kypsennän niitä aina reilun satsin, jotta seuraavalle päivällekin riittää. Tähteeksi jääneet keitetyt perunat on helppo paistaa pannulla tai lisätä salaattiin, mutta tällä kertaa heitin ne uuniin hetkeksi.

Nyt mietinnässä on sekin, että kasvatammeko siirtolapuutarhalla tänä vuonna perunaa. Ehkäpä, sillä viime vuosi jäi väliin ja pari kertaa se kadutti. Jos istuttaisi vain pienen pätkän ja ostaisi ensimmäiset uudet perunat torikauppiaalta.

Parmensanperunat valmistuvat helposti:

- viipaloi perunat paksuihkoiksi paloiksi (perunoita ei tarvitse kuoria)
- nosta perunat uunivuokaan ja lorauta päälle hieman öljyä
- mausta perunat suolalla ja pippurilla (valkosipulilla/yrteillä)
- raasta päälle parmesania ja paista uunissa 200 asteessa, kunnes perunat ovat juusto on sulanut ja perunat ovat saaneet hieman väriä pintaansa

VINKKI! Parmesanperunat voi valmistaa myös raaoista perunoista. Viipaloi perunat tuolloin erittäin ohuiksi viipaleiksi ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille.

2 kommenttia

  1. Peruna on hyvää, etenkin kuorineen! Ja sitä voi varioida niin moneen. Pitääkin ostaa lisää parmesaania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain! Italiassa syön innolla pastaa, mutta kotona ennemmin perunaa. Muistin juuri, että perunan kuorista saisi tehtyä mahtavia sipsejä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.