Maanantaina oli tarkoitus jättää vehnä pois ruokavaliosta loppukuun ajaksi, mutta
mies oli ruokalupauksissaan tälle vuodelle puhunut gluteenittomasta ruokavaliosta. No, sellainen yrityshän meillä nyt sitten päällä. Ihan vain kokeilun vuoksi. Ja vähän senkin vuoksi, että minulta on toivottu gluteenittomia reseptejä. Emme siis ole millään dieetillä, vaikka siihen varmasti olisi aihetta. Tässä saamme samalla myös kouriintuntuvan käsityksen siitä, kuinka vaikeaa gluteenittomalla ruokavaliolla on elää ja kuinka paljon se tulee maksamaan.
Vehnää tulee syötyä eniten pastan muodossa ja leivonnassa, mutta muun viljan käyttäminen vaihtelee aika paljon. Ruisleipää syön yleensä vain arkiaamuisin. En ole mikään suuri leipäfani puhtaasti siitä syystä, etten halua syödä vanhaa leipää. Vanhaksi luen jo päivän vanhan leivän, joten joo, olen erittäin nirso leivän suhteen. Toisaalta voin helposti olla useamman päivän syömättä leipää.
Gluteeniton ruokavalio tarkoittaa lyhyesti sitä, että:
ruokavaliosta poistetaan vehnä, ruis, ohra sekä kaikki näitä viljoja sisältävät ruoat ja elintarvikkeet. Poistetut viljatuotteet korvataan gluteenittomilla viljoilla kuten riisillä, maissilla, tattarilla ja hirssillä sekä teollisesti puhdistetulla vehnätärkkelyksellä ja gluteenittomalla kauralla.
Keliakia ei ole allergia vaan elinikäinen autoimmuunisairaus, jossa rukiin, vehnän ja ohran sisältämä valkuaisaine gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion ja vaurioittaa suolinukkaa, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.
Keliakialiitto korostaa, että viljoista oireita saavan ei pidä ryhtyä kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota omin päin ennen kuin on suljettu pois keliakian ja vilja-allergian mahdollisuus.
Painotan siis vielä, että meillä kummallakaan ei ole keliakiaa eikä minkäänlaisia oireita keliakiasta. Haluamme vain kokeilla, millaista on elää ilman viljoja ja miten se vaikuttaa meihin, elimistöömme ja ruokailutottumuksiimme. Toinen asia on sitten se, ehtiikö gluteeniton ruokavalio vaikuttaa kovinkaan suuresti meihin. Toki olen lukenut muutamasta jutusta, kuinka gluteeniton ruokavalio on poistanut jatkuvan väsymyksen, lieventänyt reuman oireita ja parantanut ihon hyvinvointia. Nyt täytyy vain pitää huoli siitä, että saamme kuituja muista ruoka-aineista (marjat, hedelmät, kasvikset, pähkinät, palkokasvit). Ja jos näyttää siltä, ettemme pysty elämään ilman viljoja, kokeilu stoppaa siihen. Joulutortut ja pastat saavat siis odottaa tovin! Ellei sitten tulee ostettua gluteenitonta pastaa.
Kuulin miehen kaipaavan töihin mukaansa aamiaisleipää, joten pyöräytin ensimmäisen ruisleivän korvikkeen siemenistä ja pähkinöistä. Resepti on otettu suoraan
Kiitos hyvää -blogista ja otan sen itselleni tänne ylös, koska Virpi ei enää kirjoita blogiin. Pelkona siis se, että resepti katoaa taivaan tuuliin. Tämän ohjeen valitsin puhtaasti sen perusteella, että kaikki raaka-aineet löytyivät kuivakaapista. Otsikko olisi voinut alkaa "Muna on mukava juttu - siemenleipä", koska jauhojen sijaan käytetään yhdessä munia ja pähkinöitä. Lopputulos oli ihan ok ja voin tehdä tätä toistekin. En lähde hehkuttamaan tätä vielä suinpäin, koska minulla ei ole vielä kokemusta muista itsetehdyistä gluteenittomista leivistä. Mieluiten ehkä söisin tätä välipalaksi sellaisenaan luentojen välillä, en välttämättä heti aamupalaksi.
Siemenleipä
4 luomumunaa
4 rkl paksua maustamatonta jogurttia
2 tl leivinjauhetta
1 dl liotettuja auringonkukansiemeniä
1 dl liotettuja seesaminsiemeniä
1 dl liotettuja pellavansiemeniä
1 dl hienonnettuja pähkinöitä, kuten para- ja cashewpähkinää (voit kokeilla rohkeasti muitakin siemen- ja pähkinälajeja)
loraus oliiviöljyä
liraus vettä
noin 1 tl merisuolaa
- sekoita munat ja jogurtti keskenään pienessä kulhossa
- ota isompi kulho ja sekoita siemenet, pähkinäjauhe, leivinjauhe ja suola keskenään
- lisää munarahkaseokseen kuivat ainekset ja sekoita
- lusikoi löysä taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja levitä tasaiseksi. (Käytin itse 25*35 cm:n vuokaa, jolloin leivästä tuli asteen verran paksumpi.)
- paisat 200 asteessa noin 30 minuuttia
- anna leivän ruskistua pinnalta, jotta sisus ei jää lötköksi
- leikkaa leipä paloiksi ja nauti tuoreena esimerkiksi kirnuvoin kanssa