Tomaattipiirakka

keskiviikko 25. syyskuuta 2019




Mökkikausi alkaa vedellä viimeisiään, sillä vedet katkaistaan siirtolapuutarhalla aina lokakuun alussa. Näin ollen puutarhan satoakin on kerätty kaupunkiin mukaan viikottain. Lämmin syksy muuttui nopeasti kylmäksi, mutta ehdimme onneksi napata puutarhan anteja kotiin syötäväksi ennen kuin sato ehti kärsiä kylmyydestä pahemmin. Yrttejä ja kesäkurpitsaa on ehditty nauttia jo useampaan otteeseen, mutta ulkona kasvavat tomaatit kypsyivät sen verran hissukseen, että suurin osa oli vielä kiinni varsissa. Onneksi ehdimme poimia ne syötäväksi ennen kuin pakkanen pääsi puraisemaan tomaatteja. Kypsiä söin heti sellaisenaan ja osasta päätin tehdä simppelin piirakan. Suolaiset piirakat ovat meidän kodissamme herkkua ja joka kerta ihmettelemme, miksi emme valmista niitä useammin. Näin tälläkin kertaa. 

Olen tehnyt monenlaisia piirakoita, mutta alan pitää tästä versiosta yhtä enemmän. Piirakkaan ei tule muna-kerma-maitoseosta päälle vaan pelkästään juustoa ja sinappia. Sinapin sijaan piirakan pohjalle voi levittää esimerkiksi pestoa, tapenadea tai paprikatahnaa. Riippuen siis siitä, mitä kasvista (tomaatti, kesäkurpitsa, paprika, purjo, kaali) ja minkä tyylistä piirakkaa olet tekemässä, levite antaa lopputulokseen omaan säväyksensä. Juustokin voi olla omien mieltymysten mukaan miedompaa tai voimakkaampaa. Välillä olen upottanut juuston taikinapohjaan ja käyttänyt voita vähemmän, mutta pidän tästä tavasta laittaa juusto piirakan pohjalle. Näin piirakan ulkonäkökin pysyy kauniimpana. Toki jos käyttäisin vuohenjuustoa, laittaisin sen viimeiseksi tomaattien päälle. Toisaalta pehmeä vuohenjuusto levittyy helposti taikinapohjan päälle. Suosittelen kokeilemaan myös tätä italialaista tomaattipiirakkaa!

Ranskalainen tomaattipiirakka

Pohja:
100-125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
0,5 dl vettä

Sekoita suola ja vehnäjauhot sekaisin. Nypi seuraavaksi voi joukkoon. Lisää vesi vähitellen joukkoon ja muotoile taikinasta pallo. Siirrä taikinapallo jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.

Täyte:
2-3 rkl sinappia, pestoa tai muuta tahnaa
6-8 tuoretta tomaattia viipaloituna
suolaa, mustapippuria
yrttejä

Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Levitä sinappi päälle tasaisesti ja lisää sen jälkeen juusto. Asettele tomaatteja reilusti päälle, ripottele mausteet päälle ja paista piirakkaa 225 asteessa noin 20 minuuttia. 

Vaelluksen retkieväät ensikertalaisten silmin

maanantai 23. syyskuuta 2019



Suunnittelin ruokia ensimmäiselle vaelluksellemme Hetta-Pallaselle pitkin kesää. Tai lähinnä siis mietin vaihtoehtoja. Katsoin kaupasta valmiita, kuivattuja ruoka-annoksia ja mietin testaavani jonkun niistä etukäteen. Vaellukselle ja metsäretkille suunniteltuihin ruokiin on laskettu päivän tarvittavat energiat ja ravintoaineet yhdelle henkilölle, joten ravinnon tarve tulisi niistä varmasti täytettyä. En sitten kuitenkaan innostunut testailemaan yhtään pussiruokaa vaan päätin, että syömme vaelluksella tavallista ruokaa. Ensimmäisellä vaelluksella on muutenkin niin monta mietittävää asiaa, että ruoan kanssa en halunnut enää ottaa riskejä. Yksi kokki kertoi reissun jälkeen jonkin pussiruoan ihan oikeasti olevan hyvää, mutta ilmankin pärjäsimme. Tässä vinkkejä siitä, mitä meillä oli mukana ja mitä haluaisimme ensi kerralla otettavaksi mukaan. Vaikeaa ei ole suinkaan se, mitä syötävää vaellukselle keksisi vaan se, minkä verran ruokaa tulisi ottaa mukaan. Ravinnon tarve voi vaihdella yksilöittäin varsin paljon. 


Aamupalaksi helppoa ja ravitsevaa

Kahvia
Otimme mukaan yhden kahvipaketin kolmelle henkilölle kolmen päivän ajaksi ja se kuluikin melkein kokonaan. Olin testannut kesällä pikakahviakin, mutta se ei ollut kummoista, joten päädyimme tavalliseen pannukahviin. 

Kaurapuuroa ja pähkinöitä
Ennen lähtöä mittasin valmiiksi kaurapuuroainekset ja suolat pusseihin kullekin aamulle. Laitoin hiutaleita vain 1 dl henkilöä kohden, sillä tiesin syövämme muutakin aamupalalla. Määrä ei ole kovin suuri, mutta meille se osoittautui riittäväksi. Puurot olisi voinut valmistaa suoraan isoihin mukeihinkin, mutta veli keitteli puurot trangiassa ihan mielellään. Pinnalle heitimme pähkinöitä antamaan lisäravintoa. Kuivatut marjat ja marjajauheet olisivat myös sopineet erinomaisesti puuron joukkoon. Ja mikäli sinulla on kananmunia mukana, ne sopivat puuron päälle keitettyinä tai raakoina puuron joukkoon aivan lopuksi. 

Keitetyt kananmunat
Rakastan kananmunaa ja keitin niitä kunnon satsin reissuun mukaan! Onneksi seuralaisetkin pitävät niistä ja munia sitten popsittiin niin välipalaksi kuin aamupalaksikin itse tekemäni lipstikkasuolan kanssa. Näin syksyllä munat säilyvät hyvinä muutaman päivän, mikäli eivät ole liiskantuneet aivan tyystin. Muniakin voisi kuivata vaellukselle mukaan, mutta me halusimme nauttia niistä sellaisenaan emmekä pitäneet niitä liian painavina mukaan otettavaksi. 

Paistetut kananmunat
Kannoin rinkassa myös tuoreita kananmunia, jotta saisimme paistaa niitä leivän päälle aamiaiseksi. Loppujen lopuksi munat päätyivät leipien väliin, joita söimme lounaaksi kylmäsavuporotahnan kera. Paistetut munat olisi voinut myös paistaa jo etukäteen, mutta koska tiesin paistinpannun olevan mukana, pakkasin munat retkiboxiin mukaan. 

Leipää
Kukin ottakoon mukaan lempileipäänsä, mutta me teimme ennen vaellukselle lähtöä mukaan paahtopaistilla ja suolakurkulla täytetyt Siken sämpylät. Sämpylät paistoin siis edellisenä päivänä mukaan. Mukana oli myös ruisleipää, jonka levitteeksi laitoimme purkista kylmäsavuporotahnaa, jota äiti oli jostain ostanut mukaan. Päälle vielä paistetut kananmunat ja aamiaisleipä vaihtui lounasleiväksi. Levitteeksi sopii mahtavasti paputahna, hummus, tapenade tai pesto. 

Tuoreita kirsikkatomaatteja, kurkkua ja omenaa
Kirsikkatomaatit eivät olleet tällä kertaa mukana, mutta kurkku ja omena maistuivat todella hyviltä. Plussaa siitä, että ne sisältävät paljon vettä ja täydentävät veden tarpeen tunnetta. Toki kurkku ja omenat painavat jonkin verran, mutta meitä se ei haitannut. 



Välipalat ja lounaat

Keitetyt kananmunat 
Leipää
Hedelmiä
Omena oli erinomainen valinta välipalaksi, mutta banaani saa jäädä ensi kerralla kotiin. Hedelmä muhjaantuu turhan nopeasti rinkassa, vaikka kuinka pakkaisi päällimmäiseksi. Hedelmät on varmasti se, mikä jakaa ihmisiä painonsa vuoksi, mutta me kaipasimme raikastakin purtavaa. 

Pähkinät
Pähkinät ja kuivatut marjat/hedelmät ovat oiva lisä niin puuroon kuin matkan varrella napsittavaksi. 

Makkaraa
Ostimme kaupasta parit makkarapaketit mukaan ja ne maistuivat yllättävän hyviltä aamun vaellusosuuden jälkeen. Kolmantena päivänä oma kiintiöni oli täynnä, mutta nuotion roihussa nielaisin tämän vuoden viimeisen palasen. 

Fitness- tai energiapatukat
Äiti oli ostanut mukaan kullekin parit myslipatukat ja ne maistuivat yllättävän hyvältä huiputusten jälkeen! Patukoita voisi valmistaa itsekin, mutta normaalissa arjessa en syö niitä koskaan, joten ehkä sitten kaupan patukoiden pariin seuraavallakin kerralla.

Karkit ja muut herkut
Olimme ostaneet mukaan niin salmiakkia, suklaata kuin hedelmäkarkkejakin. Vaellus ei ilmeisesti ollut tarpeeksi rankka, sillä kaikkia karkkeja ei todellakaan tullut syötyä, vaan niitä popsittiin vielä autossa kotimatkallakin. Vaikka tiesimme reitiltä saavan vettä, raahasimme sitä alusta alkaen mukana. Herkuttelimme moneen otteeseen vichyllä ja ehkä riittävän juonnin ansiosta säästyimme krampeilta. Yhdet lonkerot ja oluet laitoimme myös rinkkaan illan iloksi.

Valmis lettujauhoseos pitää huolen herkuttelusta, mutta yhtä hyvin nuotiolla voisi paistaa croissant-purkista pullat suklaatäytteellä. Huokailin ennen vaellusta pariin otteeseen sipsien perään, mutta jätimme ne pois tilan vuoksi. Mutta hei, ehkä sitten ensi kerralla onnistaa tai sitten otan popcornit nuotiolla poksautettavaksi! 

Tuorepuuroa 
Kesken vaelluksen tajusin, että tuorepuurot olisivat toimineet hyvin välipalana. Kaikki eivät siitä kuitenkaan niin kovasti pidä, joten tämä unohdus oli kuulemma ihan ok. 





Illallinen 

Pestopasta kanalla
Reissun maistuvimmaksi sapuskaksi nousi tuttu vuosien takaa  - pestopasta! Päädyin tähän, koska en halunnut ottaa riskiä ja ostaa mukaan valmiita ja mauttomia annoksia. Jos joskus syön sellaisen ja totean hyväksi, päivitän sen listaan mukaan. Pakkasin peston, aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit kotona pieniin pusseihin ja parmesanin heitin repun uumeniin pastan kera. Viimeisenä päivänä loppuja pastoja keittäessä kuulimme tämän olevan melkoista luksusruokaa, mutta me pidimme sitä mukavan täyttävänä ja suolaisena pitkän vaelluksen jälkeen. Pastan keitinvesikään ei vaadi erillistä suolaa, kun muut ainekset ovat mausteisia. Pestopastan valmistaminen oli helppoa, kaadettiin vain vesi pois ja sen jälkeen muut ainekset joukkoon lämpiämään. Äiti oli ostanut kaupasta Lagomin kanaa tomaattikastikkeessa, joka oli erittäin hyvä proteiinilisä. Yhtä hyvin sen voi jättää pois tai vaihtaa lohen tai tonnikalan tilalle. Yksi pastapussi ja yksi purkki kutakin muuta ainesta riitti meille kolmelle kahdelle päivälle. Päälle vuoltiin vielä puukolla parmesania. 

Hernekeitto
En syö hernekeittoa edes vuosittain enää, joten ruoka kuulosti mukavan nostalgiselta ja lämmittävältä retkievääksi. Purkit toki painavat, mutta säilyvyys on ensiluokkaista. Suunnattoman helppo ja kaikille maistuva lämmike. Sinappi välttämätön!

Italianpata soijarouheella
Yksi lapsuuden lempiruoistani oli italianpata, mutta tuolloin se valmistettiin jauhelihan kera. Äiti tarjoutui kuivamaan jauhelihaa, mutta pidin sitä itse ihan turhana ja pussitin mukaan soijarouhetta. Sehän menee täysin jauhelihasta, kun ei tee asiasta numeroa. Ruoka jäi tosin valmistamatta, koska emme syöneetkään pestopastaa yhdellä aterialla niin paljon kuin kuvittelin. 

Lisää vaihtoehtoja:
Tex mex kaura-ateria oli mukana hätävarana, mutta sille ei tällä reissulla ollut tarvetta. Ruoka vaikutti kuitenkin sen verran hyvältä, että tämän haluan testata kotikeittiössä ennen kuin seuraava retkikeittiö kootaan taas kasaan.  Samoin pitaleivät olivat mukana varmuuden vuoksi, sillä ne maistuvat nuotiolla lämmitettyinä sellaisenaan tai niistä voi tehdä täyttävän aterian laittamalla sisään sipulia, paprikaa, halloumia, kanaa, vöneriä, seitania jne. 

Couscous-mössö, curry- tai linssipata maistuisivat myös vaelluksella hyvin, sillä kotonakin niitä tulee syötyä enemmän kuin mielellään. Maapähkinävoinuudelit valmistuisivat nopeaan, kun tekisi maustetahnan tai -kastikkeen etukäteen mukaan. Lisukkeeksi voisi heittää kanaa tai mausteista chorizoa mukaan. Sienirisottokin valmistuisi trangiassa varsin helposti kuivatuista sienistä.  Mikäli olet meetwurstin ystävä, nappaa ensi kerralla vaihtelun vuoksi mukaan savusärkeä tai -ahventa leivän päälle. 






Vinkkejä retkikeittiöön:

- varaa mukaan kunnon lautanen ja lusikka-haarukka, sillä ne kestävät useita vuosia ja toimivat myös tarvittaessa ruoanlaittoastioina.

- pakkaa biohajoava astianpesuaine pieneen pulloon ja ota tiskiharjan tilalle sieni, joka menee pienen tilaan. Muista kaataa likaiset vedet kauas puroista ja järvistä sekä imeyttää ne maahan tai kaataa ne huussiin. Hetta-Pallas -reitillä likavesille oli merkitty erilliset paikat. 

- jos käytät valmisruokia, ne voivat olla säilöttyinä foliopusseihin, jotka eivät pala nuotiossa. Kaikki roskat mitä kannat tunturiin, pitää kantaa sieltä myös pois. 

- pakkaa mausteet ja ruoat ennen vaellusta kevyisiin purkkeihin tai pusseihin. Pakkaa esim. puurohiutaleet pussiin valmiiksi suolan kera tai couscousit mausteiden ja muiden tykötarpeiden kera. Ruokaöljy hoitaa asiansa yhtä hyvin kuin voi ja pieni pullo riittää useaksi päiväksi. 

- tee voileipiä mukaan ennen vaellusta tai aamiaisella tulevan päivän varalle. Mikäli ei ole hellettä, voileivät säilyvät varsin hyvin parikin päivää. 

- valitse mukaan ruokia, joista oikeasti pidät. Jos himoitset suolaista kotonakin, asia ei muutu tunturissakaan! Jos taas olet sokerihiiri, pakkaa rinkkaan niin paljon makeaa kuin jaksat kantaa. 

- mikäli vettä ei ole käytettävissä, talouspaperi toimii erittäin hyvänä ensiapuna. Monissa autiotuvissa on vadit tiskaamista varten. Osassa tuvissa on  myös kaasuliedet ja kattilat kokkailua varten.



Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 3

keskiviikko 18. syyskuuta 2019







Suaskuru-Montellin maja 6,6 km

Viimeiseen vaelluspäivään herättiin jo kuudelta. Minä ehdin olla siihen mennessä jo pari tuntia hereillä, mutta lepuuttelin jäseniä muun kodan kuorsatessa vierellä. Seitsemän jälkeen lähdimme matkaan ja vaikka nousu Suaskurusta Lumikerolle alkoi varsin jyrkkänä, totesimme heti, että edellisen päivän väsymyksessä emme olisi jaksaneet niin hyvin. Aamun viileydestä huolimatta hiki alkaa virrata heti alkutaipaleesta ja vaatteita on vähennettävä saman tien. Hiljaisuus ja nouseva aurinko luo ihanan tunnelman pienen tuulen kera. On kuin olisimme kolmestaan koko reitillä. Tuolla hetkellä olimmekin. Ensimmäisen nyppylän laella pidimme pienen tauon ja emmekä nähneet ketään muita missään. Etsimme puhelimet käsiimme ja otimme yhteydet kotiin jääneisiin. 

Suaskurulta on nousua Lumikerolle 330 metriä, mutta nousu on kokonaisuudessaan useamman kilometrin mittainen. Vaikka Suaskuru on ankein taukopaikka koko reitillä, on siellä hyvä vetää happea ja tankata energiatasot täyteet ennen Lumikerolle nousua. Kolmen nousun matkalla ei ole taukotupia, mutta poroerotusaitauksen luota löytyy nuotiopaikka eväiden syöntiin. Toki matkallakin voi eväitä nauttia, mutta tuulisena päivänä meno käy todella kylmäksi puuttomassa tunturissa. Nousu on myös siinä mielessä hävyttömän pitkä, että aina kun luulet olevasi tunturin laella, eteen aukeaa uusi nousu ja sen jälkeen vielä pari lisää. 






Nousua on Lumikerolle lukemani mukaan 2,5 km, mutta sen jälkeen on vielä kaksi loivempaa nousua. Alku on kosteaa ja juurakkoista, mutta hiljalleen maasto muuttuu kivikkoisemmaksi. Pari tasaisempaakin pätkää tunturiin mahtuu ja tuolloin pääsee vähän helpommalla. Keron päälle noustessa on kuitenkin syytä pitää useampi lyhyt tauko, sillä maisemat ovat upeat! Ja kun päiväkin valkeni aurinkoisena, saimme ihailla maisemia varsin pitkän matkan maahan. Kuljettu reitti etsittiin taas näköpiiriin ja taivasteltiin ääneen, kuinka pitkän matkan olimme jo kulkeneet. Tuuli oli muuttunut jo aika pistäväksi ja oli aika lähteä laskeutumaan kohti poroerotusaitaa. Pienen ylikulkusillan jälkeen vaihdetaan jo pian nousuun. 




Poroerotusaidan toisella puolen on nuotiopaikka, mikäli haluat pitää tauon vähemmän tuulisessa paikassa.  




Nousun jälkeen on väistämättä lasku edessä ja laskeudumme Röyninkuruun ja sitten olimmekin perillä suunnitellussa taukopaikassamme Montellin majalla. Pieni poromiesten kämppä on juuri kunnostettu ja tunnelma oli ihanan sydämellinen ja tervetulleeksi toivottava. Tällä taukopaikalla vaeltajia oli eniten koko reissun aikana, sillä moni kuului tekevän päiväretkiä Vuontisjärveltä käsin. Majaan ei mahdu kuin muutama yöpyjä, mutta ympäristössä on tilaa useammallekin teltalle. Toisaalta kilometrin päässä sijaitsee Nammalakurun tupakeskus, joka on koko reitin suurin. Me söimme tässä kohti eväät ja totesin, että nyt alkaa makkarakiintiö olla täynnä. Lienenkö syönytkään grillimakkaroita koko kesänä, joten nyt oli vuoden satsi syöty.


Montellin maja-Nammalakuru 1 km

Yksi koko vaellusreitin helpoimpia osuuksia oli kulku Montellilta Nammalakuruun ja siitä Rihmakuruun. Avonaisen selänteen yli vai koivikkoon ja ohitimme tuvat nopsaan. Retkiopas ohjasi ottamaan tästä vettä mukaan, mutta "omalla vastuulla" -lappu ei siihen oikein kannustanut. Toki kaikki luonnosta otettu vesi otetaan omalla vastuulla, mutta tästä sai käsityksen, ettei ehkä silti kannattaisi. Koska juomaa oli riittävästi, reitti jatkui pysähtelemättä ja helppokulkuisena Rihmakuruun saakka. 



Nammalakurun autio- ja varaustupa

Nammalakuru-Rihmakuru 3 km


Nammalakurun jälkeen tuli jälleen kävelijöitä vastaan ja meille esiteltiin uusi kuru. Tuaskuru. Hetki meni ennen kuin tajusimme miehen puhuvan savolaisittain eli mitä näkyykään seuraavan tunturin päältä --- taas kuru! Tuaskuru. Vaikka kolmikkomme onkin Savosta kotoisin, emme ilmeisesti viännä savvoo tarpeeksi, kun viestin perille meno otti aikansa.

Rihmakurulle saapuminen oli se hetki, mikä ratkaisi loppupäivän ohjelmamme. Mikäli sää olisi ollut huono ja olisimme saapuneet tänne myöhään, olisimme jääneet vielä yhdeksi yöksi telttaan. Vaellus oli kuitenkin edennyt hyvin ja päätimme pitää kunnollisen lepohetken Rihmakurun kodalla ennen Pallakselle nousemista. Joimme kahvit ja söimme suklaat ja vasta sitten tajusimme miettiä päivän ruokailuja. Koska Taivaskerolle ja Pallakselle noustessa ei ole mahdollisuutta pitää taukoja, päätimme kaivaa trangian esiin ja keittää loput pestopastat lounaaksi. Ja kuinka ollakaan, tämä oli juuri oikea veto! Muutoin voimat olisi loppuneet kesken tunturivaelluksen. 









Rihmakurun autiotupa

Rihmakuru-Pallas 10 km



Metsä loppuu Rihmakuruun ja alkaa pitkä nousu Rihmakurunvaarojen kautta Lehmäkeron laidalle ja siitä Taivaskeron väliin. Nimet eivät reittiä talsiessa olleet kovinkaan mielessä, mutta muistan kyllä Lehmäkeron kivikkoiset rinteet, kun niistä näin jälkikäteen luen. Matkan aikana tauonnut tuuli on jälleen voimistunut  ja vastaantullut vaellukselta tuttu kasvo kyselee, vieläkö suuntaamme Taivaskerolle. Sillä hetkellä paistoi vielä aurinko, mutta saas nähdä. Ennen Taivaskeroa taiteillaan vielä kivien päällä, jottei kengät kastu aivan tyystin. Taivaskeron kohdalle päästyämme olimme ehtineet talsia pilvessä jo tovin eikä näkyvyyttä ollut juurikaan. Olympiatulen sytyttämispaikalla käyminen jää toiseen kertaan, luonto sanoi viimeisen sanansa. Taivaskeron kylteiltä laskeutuessa pilvisyys yltyi vielä hetkeksi, mutta alaspäin mennessä näkyvyys parani hieman. Hotelli Pallaksen pihaan päästyämme ensimmäiset pisarat tippuivat kasvoille ja suuntasimme ensimmäiseksi autolle pudottamaan rinkat selästä ja vaihtamaan kevyemmät kengät jalkaan. 

Saavutimme päivän tavoitteeksi asetetun 20 kilometriä ja vedimme Hetta-Pallas -reitin kunnialla läpi kolmessa päivässä. Tähän kohti voisi sitten naputella miljoona huutomerkkiä, sillä olihan tämä nyt mahtava suoritus! Vastaavaa kokemusta emme tule enää koskaan kokemaan, koska tämä oli meidän kolmikkomme ensimmäinen vaellus koskaan yhdessä. Ainutlaatuinen elämys, jota ei pysty toisintamaan, vaikka haluaisikin. Tämän saman reitin kulkee vuosittain tuhannet ihmiset ja elämys on varmasti kaikille vertaistaan vailla  oleva. Mutta näin etenivät meidän päivämme tunturissa tällä kertaa. 

Vaelluksen jälkeiset päivät ovat itselläni olleet vähän utuisia, ehkä olen potenut ensimmäistä kertaa matkan jälkeistä masennusta. Masennus on toki sanana tähän kohti turhan vahva, mutta miten sitä muutenkaan kuvaisi. Vaelluskrapula. Toki tunne on heikentynyt päivä päivältä ja hävinnee piakkoin kokonaan. Vaellus vaikutti minuun voimakkaasti ja sain lahjaksi kaipuun Lappiin. Puuttomaan tunturiin, missä saa olla rauhassa ja irti kaikista normaaleista arkirutiineista.  Aiemmat reissut Lapissa ovat olleet enimmäkseen talvisin ja keväisin, pienenä lapsena kesäisin, joten tämä syysreissu oli aivan omanlaisensa. Onneksi muistona on nämä kännykkäkuvat ja kaksi matkaseuralaista, jotka voivat muistella reissua kanssani. Aivan kuin niitä muitakin aikaisempia pohjoisen reissuja. 

Hetta-Pallas, miten upea oletkaan!




  






Lue myös:


Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 2







Toisen päivän aamu aukeaa ihanaan auringonnousuun ja kroppa on aivan jäykistynyt. Parit joogapyllistykset teltassa ja veri alkaa jälleen kiertämään paremmin. Suunta kohti lämmintä tupaa ja aamiaisen valmistamiseen. Keitimme puurot ja kahvit tällä kertaa autiotuvan kaasuliedellä, kananmunatkin paistoimme eväsleipien väliin. Puumerkit tuvan vieraskirjaan ja  teltan purkuun. Päällimmäinen telttakangas olisi pitänyt nostaa tuuleen jo aiemmin kuivumaan, mutta kondenssivesi lensi nopeasti tuuleen. Ensi kerralla ollaan tässäkin asiassa viisaampia.

Kun hampaat on pesty ja rinkat on pakattu lähtökuntoon, pikkuveli täyttää vesipullot vielä matkaan mukaan Marastojoesta. Rauhallinen Tappuri saa jäädä taakse. Yöpyminen Tappurissa sujui erittäin hyvin ja viihdyimme siellä erinomaisesti. Mikäli et viihdy väenpaljoudessa, Tappuri on huomattavasti rauhallisempi paikka yöpyä kuin Sioskuru tai Hannukuru.  

Tappuri-Pahakuru 9 km

Reitti lähtee heti loivaan nousuun kohti Porttivaaran ja Rouvivaaran satulaa tuulisessa, mutta aurinkoisessa säässä. Tässä kohti muistamme, että kaikki karkit on syömättä ja suolaisia sisuja syödään vitsailun siivittämänä. Polku on helppokulkuista ja pian jo laskeudutaankin kohti Pahakurua. Viimeiset pätkät astellaan pitkospuita pitkin ja on eväsleipien ja nuotiomakkaran aika. Kurkkaamme tupaan, johon mahtuu kuusi nukkujaa. Ympärillä on teltoille tilaa yllin kyllin, mutta paikka lienee varsin tuulinen. Pahakurun törmä vaikuttaa kuitenkin varsin sympaattiselta paikalta pitää taukoa ja miksei yöpyäkin. Puhelimen kuvien perusteella tämä väli tultiin 2 1/2 tunnissa perille, joten ihan hyvässä tahdissa taivallettiin. 

Pahakurun autiotupa ja nuotiopaikka

Pahakuru-Hannukuru 2 km

Pahakurun autiotupa sijaitsee puuttoman paljakan reunalla ja reitin jatkuessa Hannukuruun, ympärille verhoutuu pienikasvuista koivikkoa ja tunnelma on kuin satumetsästä konsanaan. Kulku sen sijaan ei ole satumaista nähnytkään, sillä puiden juurien ja kivien seassa käveleminen on katkonaista ja varsin epätasaista. Kun reitin pohja muuttuu hiekkaiseksi, ollaankin jo Hannukurussa. Tässä kohti on reitin ainoa mahdollisuus saunoa eli jos aikataulussa on tilaa, kannattaa heittää halot uuniin. Mehän emme vielä tässä vaiheessa tajunneet, ettemme tule jaksamaan Lumikerolle tämän päivän aikana, joten jätimme pesut väliin. Tutustuimme paikkaan hetken aikaa ja keitimme vettä mukaan. Yhtään kuvaakaan ei tullut otettua, mutta kerrottakoon Hannukurun olevan reitin ruuhkaisin kohde juuri saunan vuoksi. Autiotuvan lisäksi sieltä löytyy myös kaksi varaustupaa, nuotiopaikkoja ja yllin kyllin tilaa teltoille. 




Hannukuru-Suaskuru 5,6 km


Luin etukäteen, että Hannukurusta alkaa reitin hankalin osuus kivikkoisen polunpohjan ja puiden juurien vuoksi. Tämä piti paikkansa, sillä katseen sai pitää todella tarkasti maata kohti eikä juoksuaskeliin ollut kiirettä alamäessäkään. Suastunturin päällä on tasaista, mutta varsin kivikkoista.  Lumikero näkyy niin jäätävänä edessä, että päätimme kuunnella vastaantulijoita ja jättää nousut seuraavaan päivään. Lasku juurikkoisessa alamäessä alkaa jo ärsyttää, mutta ylös kapuavilla on tukalammat paikat.

Meille oli kerrottu, että Suaskurussa ei ole telttapaikkoja, joten päätimme yöpyä kodassa. Samaan aikaan paikalle tuli isompi vaellusryhmä, mutta tulimme siihen tulokseen, että mahdumme nukkumaan kotaan jalat vastakkain eli kaksi ihmistä samalla penkillä. Paikalle tuli vielä muitakin yöpaikan etsijöitä, mutta he löysivät kodan yläpuolelta suon tuntumasta telttapaikat. Olimme toki sanoneet, että kotaan mahtuu vielä, mutta oma rauha kiinnosti enemmän. Periaate on kuitenkin se, että viimeisille annetaan tilaa, sillä ensimmäisenä tulleet ovat jo ehtineet levätä pidempään. 

Vaihdoimme vaelluskengät villasukkiin ja crocseihin, lämmitimme hernekeitot iltaruoaksi  ja keitimme jälleen vettä seuraavaksi päiväksi. Vaikka päivää oli vielä monta tuntia jäljellä, ilta kului yllättävän äkkiä. Aioimme myös paistaa letut seuraavaksi päiväksi mukaan, mutta mokasin heittäessäni taikinaan kuumat vedet. Valmis lettujauhoseos ei siitä pitänyt ja letut jäi paistamatta. Rupesimme makoilemaan ja nukkumaan jo ajoissa, sillä olimme päättäneet herätä jo aamukuudelta. Toinen joukko ihmetteli, että menevätkö ihmiset todella näin aikaisin nukkumaan, mutta viimeisen päivän 20 kilometrin puserrusta varten, oli pakko lähteä liikkeelle ajoissa. 

Suaskuru täytti tehtävänsä ja saimme syötyä ja nukuttua siellä, mutta jos mahdollista, jätä paikka väliin. Tai pidä siellä korkeintaan pieni tauko. Kurusta ei ole näkymää yhtään mihinkään, vesi täytyy keittää, huussi on aika luokaton ja kodassa on viileämpi nukkua kuin teltassa. Sanomattakin on selvää, ettei myöskään puhelin toimi notkelmassa, mutta kuka nyt Lapin luontossa puhelinta käyttäisikään!




Lumikero näkyy varsin uhkeana Suastunturin puolelta


Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.