Sumakilla ja sitruunalla maustettu siika

torstai 30. maaliskuuta 2017



Ehdottomasti suosituin nopea arkiruokani on paistettu kala. Kun en keksi mitään kokattavaa, paistan kalaa. Nautin sen sellaisenaan tai salaatin ja kasvisten kera. Sama kaava toimii hyvin myös lihaan, mutta kala kypsyy niin nopeasti, että se tulee valittua useammin paistinpannulle. Tällä kertaa maustoin siian sitruunan kuorella ja sumakilla ja kylkeen paistoin sydänsalaattia. Vaikka salaatin sesonkiaika on vasta edessä, en voinut vastustaa paistetun salaatin kutsua. Eurooppalaiset parsatkin ovat jo eksyneet lautaselle, sillä kyseessä on yksi heikkouteni. Vihreä, ohut parsa sellaisenaan tai kypsennettynä ihan millä lisukkeilla tahansa on oiva kaveri kalalle.

Mutta palatakseni kalaan, ottakaa haaste vastaan ja kokatkaa sitä! Se maistuu hyvältä, on terveellistä ja valmistuu nopeasti. Olen kuullut monen tuskailevan kalan kalleutta, mutta kauppahallin kalatiskiltä löytyy vastaus siihen, miksi kaupungin mummoilla ja papoilla on varaa syödä kalaa. He ostavat kalaa juuri sen verran kuin tarvitsevat eivätkä grammaakaan yli. He valitsevat tarjouksessa olevan kotimaisen kalan tai suosivat sitä halvinta, mitä tiskistä löytyy. Silakkaa ja muikkua, tuoreena ja savustettuna. Edullisesta hauesta valmistuu maistuvat pyörykät, jotka sopivat erittäin hyvin myös tomaattiseen kalakeittoon.  Linkkaa ihmeessä oma suosikkireseptisi, kaikki kalaohjeet ovat erittäin tervetulleita!


Sumakilla ja sitruunalla maustettu siika 

1-2 siikafilettä per ruokailija (150-200 g per ruokailija)
suolaa, mustapippuria
1 sitruunan kuoret
sumakkia
voita tai öljyä

Kuivaa kalan nahkapuoli talouspaperilla. Mausta fileet suolalla ja anna maustua 30 minuutin ajan, jos sinulla on aikaa. Lisää muut mausteet kalan pintaan. 

Kuumenna voi kuumassa paistinpannussa ja laita siikafileet pannuun nahkapuoli alaspäin. (Mikäli nautit kalan kanssa sydänsalaattia tai parsaa, laita ne paistumaan ensin ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Suuremmalle määrälle tarvitset erilliset paistinpannut.) Paista fileet melkein kypsiksi ja käännä hetkeksi paistumaan vielä toiselle puolelle. 

Vinkki! Mikäli haluat nauttia siikasi sellaisenaan, jättää sitruunankuori ja sumakki pois ja lusikoi sulaa voita paistamisen aikana pintaan. 



Kokeile myös sitrushedelmillä maustettua lohta, harissalla maustettua uunilohta tai simppeleitä haukipullia. Kaikissa näissä ohjeissa nautiskellaan sitruunan maulla.

Okan kasvatus ja viljelykokeilu Suomessa

torstai 23. maaliskuuta 2017



Puutarhatyöt siintävät jo silmissä ja kasvimaan uudistaminen siirtolapuutarhalla on edessä. Tänä vuonna ajattelimme ottaa rennosti ja kasvattaa vain sellaisia yrttejä ja juureksia, joita tulee eniten syötyä. Suunnitelmissa ei siis ollut minkään uuden tai erikoisen lajikkeen kasvattaminen. Kun eteen tuli mahdollisuus kasvattaa okaa, oli pakko tarttua tilaisuuteen. Okaa käytetään perunan tavoin ja suurena perunanrakastajana en voinut vastustaa kiusausta ja päästä kokeilemaan okan kasvattamista. Oka sisältää paljon rautaa, sinkkiä ja C-vitamiinia ja sen maku on lukemani mukaan sitruunamainen. Vielä parempi! 

Oka (Oxalis Tuberosa) on peräisin Andien vuoristolta ja siellä se on perunan jälkeen toiseksi tärkein mukulakasvi. Okaa viljellään myös Uudessa-Seelannissa ja Meksikossa, mutta täällä meillä Suomessa se on arvatenkin harvinaisuus. Rekolan puutarha on kasvattanut okaa viime vuonna onnistuneesti ja nyt sen koekasvatusta testaillaan ympäri Suomen. Oka menestyy parhaiten paikoissa, joissa lämpötila ei nouse kesällä yli 30 asteen pitkiksi ajoiksi kerrallaan, joten lämmön puolesta Suomi on kesällä ihan sopiva kasvatuspaikka. Ongelmia aiheuttaa pitkä kasvukausi ja syystalvi, jolloin okan mukulanmuodostus vasta käynnistyy. Jos syyskylmät alkavat siis aikaisin ja maa menee routaan loppusyksystä, okan kasvattamisessa on haasteensa. Sadonkorjuuaika on nimittäin vasta marras-joulukuussa ja oka ottaa viimeisen kasvupyrähdyksen sen jälkeen, kun maanpäällinen osa on paleltunut ja kuollut. Sikäli mikäli alkutalvi on leuto, kuten niin monena vuonna, sadon pitäisi olla todennäköinen.

Ihan näin pitkälle ei tarvitse vielä onneksi ajatella. Laitoin okan mukulat esikasvatukseen kylvö- ja taimimultaan eilen ja pidän niitä ohjeen mukaisesti lämpimällä ikkunalaudalla. Lämmin kasvihuonekin olisi oiva vaihtoehto, mutta koska sellaista minulla ei ole, siirtolapuutarhamökki saa toimia sijoituspaikkana siihen asti, kunnes taimet ovat kasvaneet riittävän suuriksi. Projekti jännittää jo näin alkumetreillä ja jään seuraamaan innoissani, miten koekasvatus onnistuu niin itselläni kuin muilla kasvattajilla. 

Mikäli okan koekasvatus onnistuu, saatte lukea projektista aina loppuvuoteen saakka. Rekolan puutarhan on tarkoitus aloittaa okamukuloiden jälleenmyynti keväällä 2018, joten peukut pystyyn meille kaikille koekasvattajille! Seuraa Rekolan puutarhaa Facebookissa ja pysyt mukana muidenkin puutarhureiden okakuulumisissa. 


* * *
Voit seurata Rekolan puutarhaa Instagramissa, Facebookissa , YouTubessa ja netissä

Okan viljelykokeilussa on mukana myös:

Tsukune-broileripyörykät

torstai 16. maaliskuuta 2017



Aasialainen ruoka on houkutellut viime aikoina normaalia enemmän. Luulen sen johtuvan siitä, että monissa ruoissa yhdistyy ihanasti makeus, tulisuus, raikkaus ja happamuus. Lisäksi monen aasialaisen ruoan saa tehtyä tähteistä ja vieläpä varsin nopeasti. Tällä kertaa tähteitä ei ollut tarjolla, mutta maanantain kunniaksi teki mieli broileria. Ihme juttu, aina viikonlopun jälkeen! Ja mielessä siinsi jo teriyakikastike. Muistelin Mikko Takalan tehneen sellaisia ja otin käsiini Street food -kirjan.  Löysin kyllä yhden ohjeen, mutta se ei ollut se, mikä kummitteli mielessä. Kyseessä olivat nämä Option pyörykät, joihin olin Anna palaa Anna -blogissakin törmännyt.

Valmistin broileripyörykät orjallisesti reseptin mukaan, mutta loppupeleissä niissä ei ollut tarpeeksi makua. Näin ollen suosittelen lisäämään taikinaan ripauksen jos toisenkin suolaa. Taikina oli vähän turhan löysää, joten heitin sekaan myös korppujauhoja, sillä maissitärkkelystä ei tähän hätään kaapista löytynyt. Tsukune-pyörykät ovat varsin lempeitä ja sopivat erittäin hyvin myös lasten suuhun ilman kastiketta. Ensi kerralla heitän taikinaan reilusti kevätsipulia, inkivääriä ja suolaa, jotta maku osuu paremmin omaan makuun. Maanantain annoksemme pelastimme nauttimalla pyörykät pikkelöidyn inkiväärin kanssa, mikä antoi ruoalle mukavan piristyksen.


Tsukune-broileripyörykät 4 henkilölle
resepti napattu Kauppalehti Optiosta

400 g broilerin jauhelihaa
2 kevätsipulinvartta hienonnettuna
2-4 cm:n pätkä inkivääriä raastettuna
1 rkl soijakastiketta
1 rkl miriniä
1 tl seesamiöljyä taikinaan + paistamiseen
1 kananmuna
1 rkl maissitärkkelystä
(0,5-1 tl suolaa)

Kastike:
3 rkl miriniä
3 rkl soijakastiketta
1 rkl osterikastiketta
1 rkl sokeria
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Tarjoiluun: seesaminsiemeniä, kevätsipulia, riisiä ja pikkelöityä inkivääriä.

Sekoita kastikeainekset kulhossa.

Yhdistä pyöryköiden ainekset kulhossa sekaisin ja muotoile niistä golfpallon kokoisia pullia. Paista pyörykät kypsiksi reilussa öljyssä.

Kaada kastike joukkoon ja paista kunnes kastike on imeytynyt tasaisesti pyöryköihin.

* * *

Testaa myös kanavartaat japanilaisittain, joiden ohje on myös Mikko Takalan käsialaa.

Korealainen kasvis-bibimbap

tiistai 14. maaliskuuta 2017



Tähteiden hyödyntäminen on mielipuuhaani, mutta toisinaan meinaa sormi mennä suuhun. Viimeksi katselin hermo kireänä jääkaapin uumeniin ja tuskailin kuinka paljon meillä on tähteitä. Ei siis niinkään määrällisesti vaan raaka-aineittain. Pätkä kurkkua, toinen bataattia, nahistunutta varsiselleriä, kulhollinen riisiä... ja kuin salamana vihdoin välähtää. Korealainen bibimbap, eikös siihen voi iskeä kaikkia näitä? Kyseessä on siis kulhoruoka, jonka pohjalla on riisiä ja sen päällä kasviksia, lihaa, kalaa jne. Vähän niin kuin japanilainen pyttipannu, muttei mikään munakasmainen okonomiyaki. Terveellistä ja kevyttä, mutta jotenkin niin maittavaa. Bibimbapissa on ehkä vähän lohturuoan virkaa.

Otin esiin korealaisen keittokirjan (Our korean kitchen) löytääkseni hyvän kastikkeen annokseeni. Paistoin kasvikset pannulla erikseen ja kaivoin kimchin jääkaapista esiin. (Kasvikset voi toki paistaa kaikki keskenään sekaisin, mutta halusin saada asteen verran kauniimman.) Kuin kruunuksi vielä paistettu kananmuna mukaan ja päivän lounas oli pelastettu. Pikaruokaa parhaimmillaan eikä tarvinnut odottaa minkään raaka-aineen marinoitumista. Siis senkin voisi tehdä, jos haluaisi, mutta nyt vedin suorilla linjoilla ja maustoin kasvikset vain valkosipulilla, suolalla ja pippurilla. Maku löytyy kastikkeesta, jota voi lusikoida annokseen juuri niin paljon kuin haluaa.

Jos et ole koskaan syönyt bibimbapia, saattaa olla turvallisinta tehdä ruoka kunnon reseptin mukaan. Mutta jos helppoa ruokaa haet etkä välitä niin resepteistä, bibimbapin kanssa pääset säveltämään juuri niin paljon kuin haluat.


Bibimbap kasviksilla ja kananmunalla

1-2 dl kypsää riisiä per ruokailija
tuoreita tai pikkelöityjä kasviksia: porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, kurkkua, paprikaa, retikkaa, retiisejä
ituja, lehtikaalia, pinaattia, yrttejä, salaattia
paistettu kananmuna (voit myös räjäyttää raa'an munan annoksen päälle)
seesaminsiemeniä, kevätsipulia

Lämmitä riisi kulhon pohjalle ja paista kasvikset ja kananmuna. Asettele ne riisin päälle ja mausta annos bibimbap-kastikkeella.

Bibimbap-kastike
3 rkl gochujang-chilitahnaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl hunajaa tai sokeria

Sekoita kaikki ainekset purkissa tai kulhossa sekaisin.

Vinkki! Tähän kulhoruokaan sopii erinomaisesti myös graavi- tai kylmäsavulohi ja avokado.

Kevätnäyttelyitä Tampereen museoissa

lauantai 11. maaliskuuta 2017



Alkuvuosi on ollut bloggaamisen osalta rauhallinen, mutta en ole jaksanut aiheesta sen kummemmin huolestua tai ilmoitella. Arki kuluu yhtä nopeasti kuin aina ennenkin ja tapahtumia lienee tavallistakin enemmän. Kodin oleminen paketissa julkisivuremontin tiimoilta ei ainakaan lisää intoa kokkailla ja ottaa valokuvia pimeässä asunnossa. Olemmekin yrittäneet kehitellä tavallista enemmän tekemistä kodin ulkopuolella, ettei remontti pääsisi liikaa masentamaan. Itse asiassa yritystä on tainnut olla joka vuosi ja kevät. Kun auringonsäteet saavuttavat jälleen Suomen, ei malta jäädä kotiin eikä etenkään koneen eteen istumaan. 

Viimeisten vuosien hittituote perheessämme on ollut museokortti. Sitä on tullut vingutettua siellä sun täällä eikä tahti näytä minkäänlaista hiljentymisen mahdollisuutta. Päinvastoin. Kaikkien tuttujen museoiden lisäksi on tullut vierailtua monessa uudessa paikassa ja lyhyellekin reissulle lähdettäessä, tsekkaan usein matkan varrella olevat museot. Viimeksi kävimme kuitenkin katsastamassa Tampereen tarjontaa uusien näyttelyiden myötä. 

Sara Hildénin museossa on upea Jarmo Mäkilän näyttely. Vaikka Mäkilä on yksi Suomen arvostetuimmista taiteilijoista, ei hänen tuotantonsa ole meille kovin tuttua. Näin päätimme ajoittaa käyntimme yleisöopastuksen yhteyteen ja saimmekin kuulla mielenkiintoisen koosteen monipuolisesta taiteilijasta. Mikäli museot eivät ole sitä ominta aluetta, niihin kannattaakin tutustua joko yleisöopastuksen tai erillisen äänioppaan avustuksella. Näyttelyn anti on tuolloin aivan toista kuin yksin rakennuksissa hiihtäen.






Intouduimme käymään samana päivänä myös Tampereen Taidemuseossa. Naistaitelijoiden töistä koostuva Täältä tullaan! -näyttely hurmasi minut täysin juuri opastuksensa ansiosta. Ilman sitä monta upeaa ja ikävääkin tarinaa olisi jäänyt kuulematta. Näyttely pohjautuu Riitta Konttisen samannimiseen kirjaan ja se tulikin heti kotiin päästyä varattua kirjastosta. Kunhan saan kirjaa vähän enemmän luettua, suuntaan näyttelyyn uudemman kerran. Mikä onni asua Tampereella tällaisten aarteiden joukossa!








Okonomiyaki eli japanilainen munakas

maanantai 6. maaliskuuta 2017




Japanilainen munakas tai pyttis soluttautui kuin huomaamatta osaksi arkiruokailuamme reilut kaksi vuotta sitten. Söin sitä ensimmäisen kerran Turun Karu Isakayassa ja sen jälkeen munakas on päässyt useamman kerran vuodessa lautaselle. Okonomiyakiin voi käytännössä laittaa niin lihaa, kalaa kuin kasviksiakin, mutta useimmiten olen pitäytynyt kasvisversiossa. Erittäin kaalisessa sellaisessa. Reseptejäkin on tullut kokeiltua useampia, mutta vain tämä Mikko Takalan resepti on jäänyt valikoimaan.

Söin toisen kerran okonomiyakin jossain muualla kuin kotona viime tammikuussa. Vaikka ruoka on melkoisessa suosiossa, törmään siihen harvoin missään ravintolassa tai kikkarilla. Berliinin Markthalle Neunissa okonomiyakia tarjoiltiin kalan, pekonin, juuston tai vegaanisena seesamsiemenien kera. Parasta annoksessa oli kuitenkin se, että okonomiyaki tarjoiltiin pikkelöidyn inkiväärin (sushin kanssa tarjoiltavan inkiväärin) kanssa. Lisäksi taikinassa oli erittäin paljon kevätsipulia eikä kaali saanut niin suurta valtaa. 

Kun viime viikolla iski himo saada okonomiyakia, päätin viimeinkin tarttua tuumasta toiseen ja valmistin itse pikkelöidyn inkiväärin. Ja kylläpäs kannatti! Vaikka Kokit ja Potit -blogin reseptin mukaan inkivääri tulisi siivuttaa mahdollisimman ohueksi, voin sanoa näin jälkikäteen, ettei haittaa, vaikka inkivääri jäisikin hieman paksummaksi. Näin suupalaan saa enemmän rouskuvuutta ja kirpeää raikkautta. 

Voit tehdä okonomiyakin joko niin, että lisäät maustavan ainesosan taikinaan tai sitten annostelet sen vain munakkaan päälle. Lisämakua ja kostuketta ruokaan saat erikseen valmistettavalla okonomiyaki-kastikkeella tai voit oikaista ja ostaa kaupasta HP-kastiketta tai BBQ-kastiketta. Toisinaan munakas maistuu paremmin majoneesin, srirachan ja pikkelöidyn inkiväärin kera. Toisin sanoen, voit valmistaa okonomiyakin melkein mistä haluat. Glorian Ruoka&Viini -lehdestä inspiroituneena nautin oman okonomiyakin avokadomajoneesilla, punasipulilla ja lämminsavulohella. 


Okonomiyaki  (4 isoa paksuhkoa röstin kaltaista lettua)
resepti Street food -kirjasta

5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl vettä tai dashi-lientä
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
500 g kaalia raastettuna
4 kananmunaa
seesamiöljyä paistamiseen
(150 g katkarapuja tai kalaa)

Sekoita jauhot, vesi tai dashi-liemi, suola, leivinjauhe ja sokeri isossa kulhossa. Lisää joukkoon kaaliraaste ja sekoita huolellisesti niin, että kaikki kaali saa taikinaa pintaansa. Lisää munat ja sekoita varoen.

Esilämmitä pinnoitettua paistinpannua pari minuuttia keskilämmöllä. Levitä pannulle tasaisesti seesamiöljy. Lusikoi pannulle kaali-taikinasekoitusta noin 15 cm leveäksi ja 2-3 cm paksuksi lätyksi. Asettele neljännes katkaravuista lätyn päälle. Voit myös jättää katkaravut täysin pois taikinasta ja asetella ne vasta kypsän okonomiyakin pinnalle. 

Käännä 3-4 minuutin paistamisen jälkeen lättyä isolla lastalla, paina varovasti ja paista vielä 5 minuuttia. Käännä vielä kerran katkarapupuoli ylöspäin ja paista yhä noin 2 minuuttia. 

Nosta okonomiyaki lautaselle ja annostele halutessasi päälle esimerkiksi kypsää kalaa, katkarapuja, paistettua tofua tai pekonia. Koristele annos haluamallasi kastikkeella, majoneesilla, yrteillä tai paahdetulla sipulilla.

Okonomiyaki-kastike

1,5 dl ketsuppia
1 dl worchester-kastiketta
1 dl sakea
1 dl miriniä
3 cm:n pala inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl sokeria

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä miedolla lämmöllä kasaan. 





Pikkelöity inkivääri
resepti Kokit ja potit -blogista


200g tuoretta inkivääriä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
*
0,5 l kiehuvaa vettä
*
0,5 dl sokeria
3/4 dl riisiviinietikkaa

Kuori inkivääri ja siivuta se poikkisyin mahdollisimman ohuelti. Voit käyttää mandoliinia tai terävää veistä. Laita siivut kulhoon ja ripottele sekaan ruokalusikallinen suolaa ja sokeria. Sekoita ja jätä noin puoleksi tunniksi odottamaan. Inkivääristä lähtee näin liika neste ja mahdollinen kitkeryys pois. 

Tee pikkelöintiliemi inkiväärin tekeytyessä. Sekoita sokeri ja riisiviinietikka kattilassa. Kuumenna lientä, jotta sokeri sulaa varmasti etikan joukkoon.

Kun puoli tuntia on kulunut, kumoa inkiväärit liemineen kiehuvaan veteen. Pyörittele noin minuutin ajan ja siivilöi neste pois.  Siirrä inkiväärit puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada pikkelöintiliemi päälle. Laita jääkaappiin ja anna maustua noin kolme päivää. Itse tehty pikkelöity inkivääri säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia.







Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.