Rakastan pioneja ja rakastan unikoita. Johdonmukaista lienee se, että rakastan pioniunikoita. Nämä yksivuotiset, suoraan maahan kylvettävät kukat tulivat puutarhaani vasta parisen vuotta sitten vieden sydämeni kertaheitolla. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, heitin ensimmäisen pussin siemenet vanhaan sinkkivannaan enkä harventanut niitä lainkaan. Kukat olivat upeita, mutta ikävä kyllä ne katosivat liian nopeasti puutarhasta. Jotta pioniunikoiden kauneutta saa ihailla pidempään, siemenet tulisi kylvää pienemmissä osissa useampana ajankohtana.
Pioniunikoita löytyy useissa väreissä ja usein siemenpussin sisältö onkin värisekoitus valkeaa, tummaa, roosaa tai punaista. Itse olen ihastunut violetteihin pioniunikoihin ja toivon viime vuotisista kylväytyvän itsestään uusia tänä keväänä. Kun kukkien terälehdet putosivat, jätin siemenkodat huojumaan varressaan kukkapenkkiin uusintakylvön toivossa. Lehdet kuivuvat rumiksi, mutta ne saa nypättyä helposti pois. Ikävä kyllä myös linnut pitävät pioniunikoista ja nokkivat oman osuutensa parempiin suihin. Toki olen ostanut pioniunikon siemeniä lisää, sillä nämä tuulessa huojuvat hennot kukat ovat todella hurmaavia enkä malta olla kylvämättä niitä useampaan paikkaan.
Kaunottaret ovat pelastus myös siinäkin mielessä, että niitä ei tarvitse esikasvattaa. Päinvastoin, mielestäni eivät edes pidä siitä. Helppohoitoisuudessaan pelastavat pihan kuin pihan. Mitä aurinkoisempi paikka, sitä kauniimmat kukat. Mitä rajumpi sade, sitä nopeampi kuolema.