Kalkkunaa tonnikalakastikkeella - muunnos vitello tonnatosta

maanantai 23. maaliskuuta 2015



Vitello tonnato on varmasti monelle tuttu ruoka. Kyseessä on italialainen ruokalaji, jossa tarjolla on keitettyä vasikanpaistia tonnikalakastikkeella. Meidän kahden hengen taloudelle paisti ei tullut tällä kertaa kysymykseen, joten vaihdoimme vasikan tilalle kalkkunaa. Näin ruoka valmistui nopeasti eikä sitä jäänyt yli. Vasikan tilalla voi käyttää myös kanaa ja possua.

Vitello tonnatossa ideana on viipaloida kypsä paisti viipaleiksi ja kaataa tonnikalakastiketta päälle. Vaihtoehtoisesti sen voi tarjoilla juhlissa esimerkiksi pienen paahdetun leivän päällä cocktailpalana. Näin kotiversiona nautimme vitello tonnaton salaattipedillä. Pääsiäisen ruokia miettiessä kannattaa pitää tämä ruoka mielessä, kokonainen paisti sopii loistavasti isommankin poppoon ruokkimiseen ja sopii niin juhlaan kuin arkeen. Niin kylmänä kuin lämpinä ruokana.

Tonnikalakastike 4 henkilön annokseen

2 keltuaista
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl sinappia
3 dl öljyä
1 prk (200 g) MSC-merkittyä tonnikalaa öljyssä
1 rkl kapriksia
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (ei välttämätöntä)
suolaa, mustapippuria

Sekoita keltuaiset, sitruunanmehu, suola, pippuri ja sinappi kulhossa. Lisää öljyä tipottain sekoittaen seosta koko ajan. Kun seos alkaa paksuuntua, voit lisätä öljyä ohuena nauhana, kunnes majoneesista tulee sopivan paksua.

Valuta tonnikalasta öljy ja lisää se majoneesin joukkoon. Hienonna myös kaprikset ja sardellit joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Mikäli haluat kastikkeesta pehmeää ja sileää, soseuta tonnikalat, valkosipulit ja sardellit tehosekoittimessa ennen kuin lisäät ne majoneesiin.

VINKKI! Tonnikalakastike soveltuu erittäin myös hyvin kasvisten kanssa dipattavaksi. Viipaloi porkkanaa, varsiselleriä, kurkkua ja paprikaa ja nauti kesäisenä päivänä alkuruoaksi.




2 kommenttia

  1. Tähän kyllä sanon nam! Vitello /tai possu tai kalkkuna ja tonnatokastike on parasta! Mun vakio buffetruoka tarjoiltava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, loistavaa juhla/buffaruokaa! Ruokalaji palaa aina keväisin mieleen ja kerran sitä nautittua, haluaisi koko ajan lisää.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.