Jauhoton suklaapiirakka

torstai 7. huhtikuuta 2016





Blogiin tuli näemmä pääsiäisvapaiden sijaan parin viikon tauko. En osannut odottaa sitä, mutta taisi tehdä ihan hyvää kaikkien muiden kirjoitus- ja lukuhommien oheen. Pakollisten menojen lisäksi mielenkiinto tuntuu leviävän kaikkialle ja puutarhajututkin alkavat kiinnostaa. Viime viikonloppuna käytiin perkaamassa kukkapenkeistä kuivuneita varsia pois ja silmäiltiin pihaa suunnasta jos toisestakin. Hirvittävästi on taas hommaa, mutta eiköhän ne selätetä tänä vuonna siinä missä aiempinakin. Kasvimaan sisältöä en ole vielä suunnitellut vaan olen yrittänyt himmailla niin pitkään kuin mahdollista. Antaa kaikkien ideoiden ensin kukkia!

Olen lueskellut viime viikkoina useamman Donna Leonin dekkarin ja komisario Brunettin perheen ruoat kuulostavat niin herkullisilta, että olen kehitellyt itselleni aivan tolkuttoman italialaisen ruoan himon. Yllätyksekseni itselleni olen myös ruvennut himoitsemaan jälkiruokia ja erilaisia piirakoita. Eilen annoin myöten ja pyöräytin Emman makeat piirakat -kirjasta jauhottoman suklaapiirakan. Tällä herkulla pärjäänkin sitten loppukevään. Tuhtia tavaraa olematta liian makeaa. Kaakaoksi ja suklaaksi kannattaakin valita mahdollisimman parhaat vaihtoehdot maistuvan lopputuloksen takaamiseksi. Emman mukaan tämä suklaapiirakka on sellainen, että tekisi mieli itkeä. Ei pelkoa, sillä en pidä suklaasta. Mutta tämä piirakka on loistava ennen kaikkea siksi, että hieman lämpimänä se muistuttaa taikinaa. Taikinahiiri kiittää! Olen leiponut aiemminkin jauhottomia kakkuja ja täältä löydät yhden mainion suklaaherkun.

Jauhoton suklaapiirakka 12 palaa

150 g voita
200 g tummaa suklaata (väh. 50 % kaakaota)
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl espressojauhetta
1 tl vaniljasokeria tai loraus vaniljauutetta
ripaus suolaa
4 kananmunaa
koristeluun tomusokeria ja pistaasipähkinöitä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 25 cm:n kokoinen piirakkavuoka tai tee niin kuin minä ja asettele pohjalle vain leivinpaperi ja vältä vuoan voitelu.

Sulata voi ja suklaa kulhossa mikrossa tai kattilassa. Lisää sokeri hyvin sekoittaen. Lisää kaakaojauhe, espressojauhe, vaniljasokeri ja suola sekoittaen joukkoon. Sekoita lopuksi kananmunat ja pyöräytä taikina tasaiseksi.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla 23 minuuttia. Piirakka jää keskeltä taikinaiseksi.

Koristele hieman jäähtynyt suklaapiirakka tomusokerilla ja rouhituilla pistaasipähkinöillä.  Hieman lämpimänä piirakka on hyvinkin taikinamainen, mutta jääkaappikylmänä siitä tulee mukavan leikattavaa.

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Ajattelin pitää tämä piirakan aktiivisessa muistissa suklaan rakastajien tullessa kylään.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.