Perunarieska muusista

tiistai 2. syyskuuta 2014



Suomessa vietetään vuosittain Hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on kannustaa meitä kaikkia vähentämään hävikkiä ja lisäämään ruoan arvostusta. Itselläni tähteiden käyttö on mielessä viikottain ja päivittäin ja soimaan itseäni, jos joudun laittamaan biojätteeseen pilaantuneita ruoantähteitä. Paras keino valmistautua vähäiseen hävikkimäärään onkin suunnitella viikon ruoat etukäteen. Näin säästää sekä aikaa että rahaa, kun ei tarvitse kaupassa ravata päivittäin. Tähteitä kuitenkin silloin tällöin jää ja toisinaan ne on helppo jalostaa seuraavan päivän ruoaksi, mutta toisinaan ideat ovat vähissä. Tänään oli kohteena helpot tähteet, sillä käytin ylimääräiset muusit perinteiseen leipään, lepuskaan.

Vinkki! Muusin jämät voit valmistaa myös maistuviksi perunakroketeiksi tai käyttää sitä herkullisiin kalapihveihin.

Ohuet rieskat muusista

4 dl peruna- tai kasvismuusia
2 kananmunaa
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruis- tai ohrajauhoja

  • sekoita muusi, munat ja suola keskenään
  • lisää vielä jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi
  • nosta lusikalla taikinaa leivinpaperin päälle pellille, ripottele jauhoja päälle ja taputtele taikinasta litteät, pyöreät leivät
  • pistele leivät haarukalla ja paista leipiä 225 asteessa noin 12-15 minuuttia 


VINKKI! Mikäli puutarhassasi kasvaa paljon kesäkurpitsaa tai avomaankurkkua, voit tehdä leipää myös niistä. Katso ohje täältä




Voit lukea hävikin vähentämisestä lisää täällä sekä seurata Hävikkiviikkoa helposti Facebookissa & Instagramissa. Sinäkin voit osallistua hävikkiviikkoon ja jakaa Instagramissa ottaa kuvan hävikinvähentämisvinkistäsi ja merkitä sen #hävikkiviikko ja @havikkiviikko.

4 kommenttia

  1. Muussirieskat ovat parhaita. Niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin. Johtuu ehkä siitä, että meillä muussi on niin suurta herkkua, ettei sitä koskaan jää ylimääräistä. :)

    VastaaPoista
  2. Olen ratkaissut saman ongelman valmistamalla muusia aina yli tarpeen. Tietty.

    VastaaPoista
  3. Minun täytyy kokeilla tuota reseptiä heti huomenna :). Näyttää helpolta. Yleensä mokaan aina sämpylät, niistä tulee kivikovia mutta rieskoja voisin yrittää.

    VastaaPoista
  4. @Elmeri, kokeile ihmeessä, ovat helppoja. Sämpylöistä saat kuohkeampia, kun vain maltat laittaa vähemmän jauhoja ja kohotat sekä taikinan että pyöritetyt sämpylät ennen paistamista.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.