Osa 4: Kouliminen ja taimien kasvatus

perjantai 3. huhtikuuta 2015





Mikäli laitoit viime kuun puolella siemeniä itämään, on aika paneutua jälleen niihin. Kun aiemmin istuttamasi siemenet ovat kasvaneet tarpeeksi suuriksi tai jos ne kasvavat liian tiheässä, taimet tulee koulia eli jakaa omiin ruukkuihinsa. Kouliminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun sirkkalehtien jälkeen kasvaa varsinaisia lehtiä. Ylimmässä kuvassa kouliminen ei ole tarpeellista, koska olen istuttanut vain yhden siemenen yhteen turvepellettiin. Toki ne tulee myöhemmin siirtää ruukkuun kunnon multaan. Jos et tarvitse useita taimia, siemenet kannattaakin kylvää suoraan omiin potteihin tai ruukkuihin. Sen sijaan tässä yläpuolella olevassa kuvassa on jo kosmoskukka päässyt omaan ruukkuunsa. Hieman on ruukku suuri, mutta eiköhän kukka kaiken tilan tule tarvitsemaan.

Kouliminen etenee näin:
- ennen kuin alat koulimaan, sinun tulisi kastella taimet hyvin. Mielellään jo edellisenä päivänä.
- irrota taimet varovasti kasvumullasta pienen lusikan tai tikun avulla
- yritä saada taimenen juuri uuteen kasvupaikkaan mahdollisimman suorana
- taimen voi istuttaa entistä syvyyttä syvemmällä. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin, jos taimi on hontelo ja venähtänyt pituutta.
- tiivistä multa kevyesti taimen ympärille ja kastele hieman
- siirrä taimet kasvamaan valoon ja myöhemmin voit halutessasi lannoittaa niitä
- jos sinulla on yhdessä ruukussa enemmän kuin yksi taimi, harvenna ylimääräiset pois heti, kun kasvien lehdet koskettavat toisiaan


Taimia kasvattaessa voi tulla ongelmiakin. Jos siemenet eivät idä, vika voi olla siinä, että
- siemen on ollut vanha
- siemen on kylvetty liian syvälle
- multa on liian vahvaa.

Jos siemen sen sijaan itää, mutta kuolee
- multa lienee ollut liian vahvaa tai
- päässyt kuivamaan

Jos taimet venyvät pitkiksi ja laihoiksi
- ne eivät saa tarpeeksi valoa tai
- kasvavat liian ahtaasti.
Taimet voi koulia omiin ruukkuihin ja istuttaa ne aiempaa syvemmälle.

Jos taimet kuolevat
- ne ovat saaneet liian vähän valoa
- kasvupaikka on ollut liian lämmin
- et ole kastellut niitä tarpeeksi
- taimet kasvavat liian harvassa

Parit taimet on itselläkin niin kitukasvuisia, että huomaa olosuhteiden olleen huonot. Osa taimista taas kukoistaa kauniisti, kun siemenet ovat olleet uusia ja valoa on riittänyt. Ei siis kannata masentua, jos taimien kasvattaminen ei ole mennyt aivan putkeen. Vielä ehtii aloittaa projektin alusta ja kasvattaa upeita taimia kesäksi. Itse aion kasvattaa vielä esimerkiksi tomaatteja, kaaleja ja kukkia.




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.