Kevätloma Amsterdamissa

maanantai 3. kesäkuuta 2019






Parin kuukauden takaisen Amsterdamin loman terävin kärki alkaa hälvetä jo muistista, joten on aika koota viiden päivän reissu kasaan. 

Kaupunki oli ollut pitkään lomakohdelistoillamme, mutta vasta tänä vuonna oli Amsterdamin vuoro. Se mitä tiesin entuudestaan, ei jäänyt varsinaisesti päällimmäiseksi mieleen. En siis hullaantunut kanavista ja tulppaaneista, vaikka ne tarjosivatkin kauneutta päivästä toiseen. Äläkä käsitä väärin, pidin kaupungista todella paljon ja matkustan mielelläni sinne uudestaan, mutta sydän ei pakahdu kanavien varsilla samaan tyyliin kuin unenomaisessa Venetsiassa. Mieleenpainuvinta Amsterdamissa oli uskomattoman rento fiilis. Edes tuhatta ja sataa töihin kiitävät pyöräilijät eivät saaneet tunnelmaa muutettua kireäksi ja kiireiseksi. Kaupunki henkii samaan aikaan outoa bisnesmaailman ja maaseudun tuntua, mutta jotenkin herkän tyylikkäästi. Paitsi ehkä punaisten lyhtyjen alueella, jossa ei juuri paikallisia näy. Kävelimme viimeisenä matkapäivänä de Wallenin alueen kautta ja olisi voinut jättää väliin pelkästään väenpaljouden vuoksi. Ellei sitten halua käydä katsomassa Amsterdamin vanhinta kirkkoa, Oude Kerkia. 

Parhaimman lomasesongin ulkopuolella matkustaminen (maaliskuussa) oli loistava valinta. Vihreys ei ollut vielä vallannut puita ja pensaita, mutta keväinen aurinko antoi kyllä parastaan. Turistimereenkään ei näin ollen törmätty kuin pari kertaa ja siitäkin päästiin nopeasti eroon. Taidemuseot olivat juuri niin upeita kuin osasin odottaa ja aamupäivisin teoksista pystyi nauttimaan kaikessa rauhassa. Tulppaanikaupunki sinänsä tuotti kukkasipuleidensa puolesta pettymyksen. Jokivarren kukkamarkkinoilla myytiin niitä samoja lajikkeita mitä löydän paikallisesta Plantagenistakin. Etsimiäni kukkasipuleita en tietenkään löytynyt, mutta mitäs näistä. Tällä lomalla jätimme myös Keukenhofin puutarhan upeine tulppaaneineen väliin, sillä en halunnut valtavan taidetarjonnan vuoksi tuhlata yhtään päivää muualle. Tulppaanit olisivat varmasti olleet jo upeassa loistossaan, mutta muu puutarha ei niinkään. Jos matkaan Amsterdamiin joskus vielä uudestaan, voisin yhdistää Keukenhofin esimerkiksi pidempään road tripiin tai matkustaa junalla muihin lähellä sijaitseviin kaupunkeihin. 

Mikäli pidät ruoasta, taiteesta ja vanhoista taloista, Amsterdam on kuin tehty sinulle. Joka nurkan takaa löytyy aina uusi kanava tai silta ihailtavaksi. Amsterdamin kanavakehä ei ole syyttä Unescon maailmanperintöluettelossa. Kanavan varret ovat täynnä upeita rakennuksia ja henkivät vanhaa tunnelmaa. Kahvilat ovat kahviloiden ja pubien yhdistelmiä, joissa voi nauttia niin yhden kahvin kuin tuhdin illallisenkin. Oluen voi nauttia paikallisten tyyliin holittomanakin ja keskustan alueella jäät todennäköisemmin pyörän kuin auton alle. Kaupungin tunnelman tavoitat parhaiten kävellen ja katujen ollessa huomattavasti leveämmät kuin Venetsiassa, eksyminenkään ei ole kovin todennäköistä. 

Jaan seuraavissa postauksissa vinkkejä ravintoloihin ja museoihin, mutta listaan tähän kolme parasta asiaa Amsterdamissa meidän lomamme aikana:
1) taidemuseot, joista erityisesti Van Gogh -museo
2) valtaisa ruokatarjonta, josta kannattaa maistella varsinkin indonesialaista ruokaa
3) kanavavarsilla käveleminen ja/tai kanavaristeily








Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.