Tyrvään Pappilan ja Mattilan majatalon pauloissa

torstai 1. elokuuta 2019




Tutustuimme Tyrvään Pappilaan perinpohjaisesti viime vuoden toukokuussa ja ihastelimme vanhan pappilan kokonaisvaltaista upeutta. Tuolloin kirjoitin palaavani tunnelmiin uudestaan ja näin tapahtui saman vuoden heinäkuussa, kun autoilimme läpi lähiseudun vanhat kirkot ja suomalaisen kirjallisuuden museon Pukstaavin. Samalla road tripillä pysähdyimme myös Tyrvään Pappilaan lounastamaan maukkaat kala-annokset. Harmittavasti en ole tuolloin tehnyt bloggausta noista kohteista erikseen.

Tyrvään Pappila oli suunnitelmissa myös tälle kesälle, sillä lähikunnan ruoka- ja taidetarjonta kiinnostaa kovasti. Emme ehtineet startata autoa Sastamalan suuntaan, kun saimme kutsun Jarmolta ja Kirsi-Marjalta tulla nauttimaan Sastamalan anneista. Laitoimme kalenterit ojennukseen ja pääsimme samalla visiitillä yöpymään myös heidän kunnostamassaan Mattilan majatalossa. Tulikin komea aloitus kesälomalle!



Aloitimme tämän lähireissun Tyrvään Pappilan lounaalta, joka oli varsin maittava ja suurikokoinen! Söin itse risottoa kanalla kahdella eri tapaa kypsennettynä, mutta omalle vatsalle ruokaa oli liikaa.  Lounaaseen kuuluu myös salaattipöytä ja jälkiruoka kahveineen, joten perinteistä raparperipaistoista vuohenjuusto-vaniljakastikkeella oli pakko saada. Moni on kysellyt ruoan perään ja siitä, milloin sinne kannattaa mennä. Oikea vastaus tähän on, että milloin vain! Pöytävarauksen suosittelisin silti aina tekemään, varsinkin jos pidemmän matkan päästä kurvaa paikalle. Lounasta on tarjolla myös lauantaisin ja 13-15 eurolla saat pöytiin tarjoillun makuelämyksen. Sunnuntain brunssi on erittäin kehuttu, mutta sinne emme itse ole vieläkään ehtineet. Erinomaista on tietysti se, että pappilan toiminta ei katkea kesään, vaan ruokaa ja tapahtumia on tarjolla läpi vuoden. Älä siis huoli, jos Tyrvään pappila jäi väliin kesäloman aikana.

Viime vuoteen verrattuna uutta on pappilan tiluksille perustettu patsaspuisto ja rehevä puutarha. Puutarha toki oli tekeillä jo viime vuonna, mutta tänä vuonna perennat, puut ja pensaat ovat jo aivan toisenlaisessa loistossaan. Puutarhan kasveja ja veistospuiston teoksia on helppo seurata erillisestä kartasta ja saada samalla tunnistusapua lukuisiin kukkiin. Veistospuistossa puolestaan on esillä viiden eri taiteilijan teoksia kesän loppuun saakka. Ilona Talan teos Sunrise jää pysyvästi pappilan puutarhaan.


Joni Saarela: Mustaleski
Joni Saarela: Kalastajan morsian



Ilona Tala: Sunrise


Tyrvään Pappilan taideanti ei tähän jää, sillä kivinavetassa on vuosittain vaihtuva näyttely. Tänä kesänä esillä on maailmankuulun Henry Mooren taidegrafiikkaa. Brittitaiteilija on tunnettu ennen kaikkea veistoksistaan, mutta nyt yleisölle esitellään hänen vähemmälle huomiolle jäänyt puolensa. Suurinta osaa teoksista ei ole koskaan nähty Suomessa, joten jos taidegrafiikka kiinnostaa, kesän näyttely on katseltavissa 18. elokuuta saakka. Ainutlaatuisuutta tässä näyttelyssä lisää se pieni fakta, että näyttelyyn on vapaa pääsy.  Kirsi-Marja ja Jarmo Niemisen rakkaus taiteeseen tuo taiteen todella kaikkien ulottuville. 






Taidenäyttelyn jälkeen otimme suunnan Mattilan majataloon, jossa saimme entisöidyn päärakennuksen täysin haltuumme. Tämä siiitä syystä, että siellä ei majoittunut tuolloin ketään muita.  Onni onnettomuudessa. Majatalo sijaitsee keskellä mitä kauneinta maalaisidylliä ja vaikka olen itsekin maaseudulla aikoinaan asunut ja kulkenut suomalaisia maaseutuja ristiin rastiin, maalaisympäristö kanoineen ja hevosineen hurmaa edelleen. Pihalla oli käynnissä massiivinen puutarhatyö, mutta se ei haitannut lainkaan tunnelmaan pääsemiseksi. Samassa pihapiirissä sijaitsee myös hevoshullujen paratiisi, Kärppälän ratsutila.

Maatilan päärakennus on 1800-luvulta ja on nyt entisöity majoitus- ja juhlatiloiksi. Nukuimme yömme yläkerran romanttisessa tunnelmassa enkä voinut olla haaveilematta siitä, miten mieletöntä olisi viettää joulua perheen kera vanhan maatilan salaisuuksien keskellä. Tai oikeastaan ihan milloin vain. Sen lisäksi, että majatalo soveltuu hyvin yritysten tapahtumiin, se on oiva lähimatkailukohde kenelle tahansa. Lisähuomiona kerrottakoon, että niin tänne Mattilaan kuin muihinkin vanhoihin taloihin on mahdollista päästä tutustumaan lähemmin sunnuntaina 18.8.2019. Lue lisää tapahtumasta: https://www.wanhattalot.fi/sastamalan-wanhat-talot-2019








Pihapiirissä sijaitsee myös toinen asuinrakennus, jonka peruskorjaus oli vielä meneillään. Yhdessä nämä kaksi taloa piharakennuksineen lumosivat meidät täysin enkä voi olla hehkuttamatta majataloa kaikille siitä kysyneille. Ainutlaatuiset hetket koimme myös paljussa auringonlaskun aikaan vanhaan omenatarhaan katsellessa. Halusimme aloittaa loman kepeästi tekemättä juuri mitään ja tämän toiveen saimme toteutettua Sastamalan yön yli reissulla. Kiitos jälleen Kirsi-Marja, Jarmo ja Tanja!





* * *

Lue edellisen vuoden visiitistäni sekä:
Tyrvään pappila
Art Pappila
Mattilan majatalo
Kärppälän ratsutila
Sastamalan wanhat talot

3 kommenttia

  1. Wau! Suomi on kyllä täynnä huikeita paikkoja. Onneksi kotimaanmatkailu on nosteessa, niin pikkuhiljaa ihmiset näitä löytävät.

    VastaaPoista
  2. Olipa huikea paikka tuo Tyrvään pappila, sehän on pakko nähdä ja kokea. Hienot kuvat ja kuvaukset. Ilolla näitä katseli:)

    VastaaPoista
  3. Mikä onni, että näitä vanhoja tiloja kunnostetaan ympäri Suomen!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.