Raflassa - Yes Yes Yes Helsingissä

tiistai 27. helmikuuta 2018



Viime vuoden lopulla avattu Yes Yes Yes putkahti somekanaviin vauhdilla enkä välttynyt siltä itsekään. Kauniit kuvat valtasivat Instagramin ja tämä rafla jos mikä, on sisustukseltaan instakamaa. Toki myös ruoka, vaikkakaan kuvat eivät nyt anna sitä vaikutelmaa. Se, miksi ravintola nousi esiin, on tietysti loistavan markkinoinnin ansiota, mutta myös ravintolakonseptin. Yes Yes Yes nimittäin tarjoilee ainoastaan kasvisruokaa. Siitä ei ole tehty mitään numeroa, mutta puhtaasti kasviksia tarjoilevia ravintoloita ei juurikaan ole. Ja näin Tampereen vinkkelistä katsottuna, ne eivät ole tarpeeksi hyviä houkutellakseen minut asiakkaakseen uudestaan. Toki monet ravintolat tarjoavat kasvisruokaa, mutta se ei todellakaan ole sama asia. 

Puoliso totesi heti alkuun, että hän voisi syödä listalta mitä tahansa, sillä niin hyvältä se vaikutti. Näin ollen valitsin itseäni eniten houkuttelevat annokset. Poimin menulta meille kahdelle viisi annosta jaettavaksi ja määrä osoittautui sopivaksi. Halloumiranskalaiset oli pakko valita, sillä kuulin Radio Helsingin Ruokatunnilla Yes Yes Yesin keittiöpäällikön Linnea Vihosen niitä yhdessä Meri-Tuulin ja Pipsan kanssa kehuvan. Ja voi itku, ne olivat tosiaan taivaallisia granaattiomenansiemenien ja korianterin kera! Niin hyviä, etten edes aio koettaa tehdä niitä itse kotona. En usko niiden onnistuvan näin menestyksekkäästi. Halloumiranskalaiset olivat samaan aikaan täydellisen rapeita ja pehmeitä eikä kumimaisesta halloumista ollut tietoakaan. 


Maa-artisokat olivat valituista annoksista ehkä tavanomaisimpia, mutta maistoin ensimmäisen kerran cashewpähkinöistä tehtyä hollandaisea.


Kokonaisena paahdettu bataatti mustalla tahinilla ja fenkoliaiolilla oli illan makein ja paahteisin annos. Herkkua!


Illan tuhdimman maun tarjosi kukkakaali sinihomejuuston ja grillatun sitruunan kera.


Vaikka menulta jäi maistamatta monia mielitekoja, suosittelen valitsemaan joka kerta listalta tandoorileivän. Taivaallista punajuuritahnan ja piparjuuren kanssa! Epäilemättä muutkin tahnat maistuisivat.



Jälkiruokaakin oli pakko maistaa ja lusikoimme suuhun Lemon Loven eli sitruunasorbettia, -kakkua ja vegaanista marenkia.


Mitä jäi mieleen? Yes Yes Yes on samaan aikaan todella trendikäs, tyylikäs, sekava ja kotoisa. Musiikki oli mieluisaa ja meille yllätyksenä, Nisa Soraya esiintyi siellä illan aikana pariin otteeseen. Pelkäsin kuulo-ongelmieni takia ravintolan olevan liian meluisa, mutta näin ei ollut. Ehkä istuimme juuri oikeaan pöytään. Ravintolan takana häärivät Ville Relander, Richard McCormick ja Alex Nieminen ovat todella onnistuneet luomaan kaupunkiin uudenlaista säpinää ja tunnelmaa. Keittiöpäällikkö Linnea Vihosen johdolla nuoret kokit valtaavat epäilemättä  monen asiakkaan sydämen.

Annokset tekevät kunniaa kasvisruoalle ja runsaasta makumaailmasta huolimatta mausteet eivät peitä valitun raaka-aineen ominaismakua vaan päinvastoin vahvistavat sitä. Ruoka on niin hyvää, että mieleen ei nouse kertaakaan lihan tai kalan "puuttuminen" lautaselta. Välimeri, Lähi-itä ja Aasia muodostavat yhdessä loistavan kombon. Valinnanvaraa riittää myös erilaisista allergioista kärsiville. Parasta ehkä kuitenkin on se, että menu todella on kasvisruokaa eikä sieltä löydy minkäänlaisia lihankorvikkeita. Vaikka niitä joskus itsekin valmistan, jollain tapaa toivon tämän linjan jatkuvan.

Yes Yes Yesiin kannattaa poiketa niin yksille ranskalaisille kuin istumaan iltaa pidemmänkin kaavan mukaan. Pöytävaraus suositeltava.

Yes Yes Yes
Iso Roobertinkatu 1


2 kommenttia

  1. Kiitoksia tästä!

    Minun on pitänyt käydä tuolla, kunhan Helsinkiin osun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia ravintoloita nousee tuon tuosta, joten "osuminen" kuvannee tilannetta hyvin. Olen Yes Yes Yesin yhden kerran ohitse kävellyt, kun oli niin täynnä, mutta toiste en sitä onneksi tehnyt. Suosittelen!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.