Grillatut kasvikset, halloumi ja oliivikastike

torstai 17. toukokuuta 2012



Ruokaisa salaatti grillistä valmistuu hetkessä ja salaatin aineksia voi vaihdella jääkaapin sisällön mukaan. Yhtä lailla kasvikset voi paistaa pannullakin, mutta kesällä grillaaminen antaa niin upean maun kasviksiin, että suosin grillaamista yli kaiken. Halloumin tilalla voi käyttää fetaa tai vuohenjuustoa, paprikan tilalla tomaattia ja munakoison sijaan kesäkurpitsaa.  Kasvisten päälle voisi vielä heittää pähkinöitä tai siemeniä antamaan purua. Ja oman kasvimaan yrtit kannattaa hyödyntää myös - ruohosipuli ja lipstikka ainakin kasvavat jo kiivaasti.

  • tee oliivikastike tehosekoittimessa: 1 dl mustia oliiveja, 3 rkl punaviinietikkaa, 1 tl kuivattua oreganoa, 1 dl oliiviöjyä ja 1 dl maapähkinäöljyä
  • leikkaa munakoisot viipaleiksi, ripottele päälle hieman suolaa ja anna niiden itkettyä
  • grillaa paprikat mustiksi, nosta pussin sisään ja anna jäähtyä, kuori lopuksi
  • kuivaa munakoisot 15-30 minuutin kuluttua ja grillaa pehmeiksi
  • pyörittele halloumiviipaleet kevyesti vehnäjauhoissa ja grillaa, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin pintaansa
  • nosta grillatut kasvikset ja juusto lautaselle ja lusikoi päälle oliivikastiketta

3 kommenttia

  1. Herkullisen näköisiä ruokia olet tehnyt! Löysin vasta juuri nyt blogisi. Tosi kiva juttu, että olet laittanut ruoat grilliin. Kesällä aivan ehdoton homma, kun veneilee ja muuten ruoanlaittomahdollisuudet ovat hieman heikot.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi että näyttää hyvältä! Nälkä iskee samantein.

    VastaaPoista
  3. Kasvikset on parhaita grillissä, koska ovat helppoja valmistaa ja näyttävät hyviltä melkein aina. Värikin on omasta takaa!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.