Mökki pakettiin

torstai 15. syyskuuta 2011



Kesän ensimmäisiä ostoksia siirtolapuutarhamökillemme oli numerokyltti, mutta loppujen lopuksi ostoksesta tuli kesän viimeinen. Kesä on vaihtunut syksyyn ja odottaminen palkittiin vasta viime viikolla, kun paketti saapui Billnäsin Rakennusapteekista. Saas nähdä kauanko saa odottaa kyltin seinälle ruuvaamista. No, ehtiihän sitä ensi keväänäkin.

Vaan paljon on ehditty kuluneen kesän aikana! Mökki on saatu täytettyä astioilla ja huonekaluilla ja kasvimaan sadostakin olemme päässeet nauttimaan yllin kyllin. Päätimme miehen kanssa olla rehkimättä liikaa ja nauttia myös itse kesästä. Se kuluikin ennen kaikkea grillatessa ja kukkapenkkejä kitkiessä. Hermo lepäsi molemmissa puuhissa.

Kaikkea ei tarvitse saada heti, vaikka se sopiikin minulle usein parhaiten. Kärsivällisyys palkittiin myös sillä, ettei tullut tehtyä pikaisia, huonoja päätöksiä. Tämän vuoden ehdottamasti paras päätös olikin ostaa siirtolapuutarhamökki. Pian voi taas ruveta suunnittelemaan ensi vuoden kuvioita ja tekemään uusia päätöksiä esimerkiksi pihan suhteen. Haaveet on tehty toteutettaviksi.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.