Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 1

Hetta-Pallas -reittiä ei voi kulkea ympyrän muodossa vaan matka täytyy suunnitella taukopaikkojen mukaan, sillä kansallispuistossa voi yöpyä ainostaan tupien ja kotien läheisyydessä. Säännöt koskevat myös itse vaellusta, sillä merkityltä reitiltä ei ole soveliasta poistua, ellei tiedä varmaksi missä saa liikkua. Kansallispuistossa on rajoitusalueita, joille ei saa mennä esimerkiksi lintujen pesimisrauhan vuoksi tai maaston kulumisen ehkäisemiksi. Tätä ohjeistusta on helppo noudattaa pysymällä reitillä. Muutamat vaeltajat kävivät patikoimassa kanervaisessa maastossa pienempien tuntureiden maisemissa, mutta nähdäkseni sallituissa puitteissa.

Olen katsonut matkareitin pituuksia sekä Pallas Hetta -retkeilyoppaasta sekä Luontoon.fi -sivustolta. 55 km on kuitenkin yleistynyt paikkansa pitäväksi luvuksi, vaikka luvut poikkeavat toisistaan. Osa vaeltajista suuntaa Tappuriin ja Taivaskerolle ja lisäksi vedenhakureissut ja Hannukurun sauna tuovat matkaan pituutta. Meidän reittimme jakautui kolmelle päivälle niin, että ensimmäisenä päivänä patikoitiin 18 km, toisena 17 km ja viimeisenä 20 km reitin kylttien mukaan. 

Hetta-Pyhäkero 5,6 km 

Pyhäkero-Sioskuru 7,6 km 

Sioskuru-Tappuri 3,5 km 

Tappuri-Pahakuru 7,7 km

Pahakuru-Hannukuru 1,6 km 

Hannukuru-Suaskuru 5,6 km

Suaskuru-Montellin maja 6,6 km 

Montellin maja-Nammalakuru 1,3 km

Nammalakuru-Rihmakuru 2,9 km

Rihmakuru-Taivaskero 5,5 km

Taivaskero-Pallas 4,1 km 

Luontoon.fi -sivuston antamat reittiosuudet

Hetta-Pyhäkero 6,7 km

Pyhäkero-Sioskuru 8 km

Sioskuru-Pahakuru 12,1 km

Pahakuru-Hannukuru 1,5 km

Hannukuru-Montelli 12,5 km

Montellin maja-Nammalakuru 1,2 km

Nammalakuru-Pallas 13 km

Hetta-Pyhäkero 7 km

Ensimmäinen päivä alkoi sillä, että ajoimme Hetan kylälle. Tilasimme sekä autonsiirron Pallakselle (80€) että Ounasjärven ylityksen veneellä (8€/hlö) Koru Laakso Hetasta ja siinä vaiheessa kun mies saapui paikalle, rannalle oli kertynyt jo veneellinen vaeltajia. Pelastusliivit ylle, rinkat veneeseen ja ylitys reitin alkupisteeseen. (Alun kuvat samat kuin edellisessä, koska en ollut käynyt kuvia etukäteen läpi. Näistä saa kuitenkin parhaan käsityksen reitin alkupuolesta, joten samoilla mennään.)

Rannalta alkoi vaelluksen metsäisin osuus, jota oli helppo kulkea, vaikkei se painavat rinkat selässä ensiaskeleilla ihan siltä tuntunut. Vaatetta oli liikaa päällä ja niitä sitten riisuttiin pariin otteeseen, jotta löytyi sopiva fiilis. Parit pitkospuut auttoivat kosteimpien paikkojen yli ja sitten oltiinkin jo Pyhäkeron autiotuvalla. Pidimme siinä ensimmäisen tauon, sillä olimme heränneet jo monia tunteja aikaisemmin.

Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä ja nuotion äärellä oli lukuisia kulkijoita tauolla, mutta porukka hajaantui nopeasti niin Hetan kuin Pallaksen suuntiin. Viimeisellä etapillaan ollut perhe kertoi puhelimen ja netin toimivan läpi matkan, teinit olivat kuulemma seuranneet parhaillaan pyöriviä tositv-sarjoja joka ilta. Hymähdimme, mutta ymmärsimme.

Kaikilla taukopaikoilla on siis vesipiste, polttopuita ja wc. Valitettavasti kaikki vesi ei ole sellaisenaan juomakelpoista, mutta tästä Pyhäkeron tuvan kaivosta sai juomakelpoista vettä.  Lounastauon pitäminen olikin järkevää tässä kohti, sillä siitä alkoi nousu kohti Pyhäkeroa.

Pyhäkero-Sioskuru 8 km

Pyhäkeron tuvalta matka jatkui pienen pätkän verran koivikossa ennen kuin alkoi loiva, mutta raadollinen nousu. Rankahko ennen kaikkea siksi, että kyseessä oli ensimmäinen nousu raskaat kantamukset selässä. Pyhäkerolle nousu ei loppujen lopuksi ollut paha, vaikka pitkä olikin. Nousu on kuitenkin nopeaa, sillä polku on sorastettu eikä isojen kivikkojen yli tarvitse harppoa kovin pitkälti. Pyhäkeron hiihtomajan raunioilta alkaa jyrkempi ja isokivinen nousu, mutta sitä ei kestä pitkään. Pikkuveli muistutti heti alusta alkaen, että askelten pituudella voi höllentää matkan kulkua samalla tavoin kuin polkupyörän vaihteilla. Tämä olikin hyvä neuvo jyrkemmille ja tasaisemmille osuuksille. Samaan aikaan paikallinen, vanhempi mies pyyhältää meidän rinnallemme ja kertoo olevansa lenkillä ennen saunaa. Saimme vastauksen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen siitä, kulkevatkohan paikalliset asukkaat tätä legendaarista reittiä. Ainakin tämän miehen kevyt askel puhuu sen puolesta.

Meidän noustessa Pyhäkeron huipulle, pilvet haahuilevat vielä vierellä. Laella tapaamamme pariskunta on odottanut pilvien katoamista toppatakeissaan jo parisen tuntia, me pääsemme nauttimaan ympärille avautuvista näkymistä saman tien. Ja sitähän tämä koko matka on, luonnon kauneuden ihailemista ja huokailemista jokaisella pienellä pysähdyksellä. Pään kääntämistä sinne tänne ja katseen kohdentamista suuntaan, josta juuri tulimme. Nappaamme kuvat joukkiostamme ja napsimme banaanit suuhumme ennen kuin lähdimme laskeutumaan Suaskuruun.

Laskua riittääkin pitkälti ja vauhti kiihtyy, mutta samaan aikaan huomaamme, etteivät alamäet olekaan niin mukavia kulkea mitä etukäteen luulimme. Kävelysauvoilla saa tosin kivasti otettua tukea, jos kulku meinaa yltyä turhan vauhdikkaaksi. Takanamme tahti on aivan eri luokkaa ja nuori ulkomaalaispari sauvoo ohitsemme vauhdikkaasti. Onneksemme ikä on tuonut viisautta emmekä edes mieti lähtevämme peesiin, vaikka alamäessä olemmekin. Tämä reitti kuljetaan meille sopivaan tahtiin.

Sioskurussa näemme taas tuttuja ja uusiakin kasvoja, kun pysähdymme vessaan ja pienelle tauolle. Varaus- ja autiotuvan lisäksi notkelmassa on useita nuotiopaikkoja ja kevyesti soliseva Siosjoki. Ihmisten määrästä päätellen on selvää, että moni jää tähän kohti yöksi. Me jatkamme joen toiselle puolelle nuotiopaikalle ja ihailemme näkymää Pyhäkerolle. Näkymien suhteen tällä puolella vaikuttaisi olevan paras paikka teltalle, mutta me lähdemme talsimaan reittiä vielä muutaman kilometrin verran.

Sioskurun autio- ja varaustupa

Siosjoki

Sioskuru-Tappuri 3 km

Sioskurusta lähdetään heti loivaan nousuun ja sitten lasketellaankin vain alaspäin. Tästä alkaa mielestäni reitin helpoin pätkä ja se jatkuu aina Pahakuruun saakka. Käännymme retkireitiltä muutaman kilometrin jälkeen vasempaan ja suuntaamme Tappurin autiotuvalle. Varsinainen vaellusreitti jatkuu kohti Pahakurua.

Tappurin tuvan ympäristössä on jo kaksi telttaa pystyssä ja pari kulkijaa on päättänyt yöpyä tuvassa. Siellä olisi kyllä tilaa meillekin, mutta päätämme nukkua omassa rauhassa. Autiotuvan takana on myös muita rakennuksia ja päädymme siihen, että ne ovat poromiesten tupia. Kokoamme teltan ja ryhdymme valmistamaan pestopastaa kanalla. Illallisen jälkeen vilkaisemme vielä karttaa huomisen reitti mielessä.

Aurinko alkaa laskea ja jätämme rinkat tuvan ulkoseinälle yön ajaksi. Vaelluskengät saavat kuivahtaa tuvan lämmössä, jotta saamme lämpimät kengät aamulla jalkaan. Yö teltassa nukutaan aluskerrasto päällä pakkasta kestävien makuupussien uumenissa pipo päässä. Kylmä ei tule missään vaiheessa, mutta yöllä herätään pauhaavaan tuuleen, sen jälkeiseen täydelliseen hiljaisuuteen, lintujen sirkutukseen ja nukahdetaan jälleen tuulen huminaan.

Tappurin autiotupa

* * *

Lue myös:

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin sekä

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 2

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 3
Vaelluksen retkieväät ensikertalaisten silmin

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin

Olen reissannut Suomea ristiin rastiin koko elämäni ja luontoretket itikoineen ovat tulleet tutuiksi siinä missä kaupunkireissutkin. Vaelluksella sen sijaan en ollut koskaan ollut ja äitini toive lähteä lastensa kanssa vaellukselle tuli puun takaa. Toiveeseen oli silti helppo suostua, sillä tämä lienee ainoa toive, mitä äitini on koskaan ääneen meille esittänyt. Ei lainkaan hassumpi syntymäpäivälahja! Muutamien kysymysten jälkeen ilmoille kuului vaellus Hetta-Pallakselle, joten tartuin siihen veljeni kanssa saman tien. En edes oikeastaan tutustunut muihin vaellusreitteihin vaan rupesin heti lukemaan kyseisestä reitistä. Tiedot vaelluksesta pidettiin kuitenkin salaisuutena loppuun asti ja äiti tiesi vaelluksesta etukäteen vain ajankohdan ja mukaan otettavat varusteet ja tarvikkeet. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että ehkä jokin toinen kohde voisi olla järkevämpi valita ensimmäiselle vaellukselle, mutta hyvinhän me vedettiin! 55 km kolmeen päivään sujui yllättävän hyvin. Toki onneakin oli matkassa, sillä sää oli erinomainen kahta viimeistä tuntia lukuunottamatta.

Tässä postauksessa on yleistä höpinää ja huomioita reitiltä ja seuraavissa kerron sitten tarkemmin päivien kilometreistä, ruoista ja varusteista. Niin paljon kuin vaelluksesta etukäteen luinkin, käytännön kokemus opettaa eniten ja meidänkin vaellussuunnitelmamme muuttui heti ensimmäisenä päivänä. Matkalle mahtuu monenmoista kulkijaa ja nyt pääset meidän kolmen ensikertalaisen mukaan syyskuun toisella viikolla. 

Hetta-Pallas -reitti on Suomen vanhin retkeilyreitti ja se on merkitty maastoon jo 1934. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, mutta me päätimme tehdä sen perinteisesti pohjoinen-etelä -suunnassa. Näin ollen aloitimme vaelluksen Ounasjärven ylityksellä ja reitin metsäisimmästä päästä. Suurin osa matkasta kuljetaan puuttomassa tunturimaastossa, joka on erittäin herkkä sään vaihteluille. Ainakin näin ensikertalaiselle reittiä voi pitää vaativana maaperän ja lukuisten nousujen vuoksi, mutta juuri ne nousut ovatkin parasta, sillä kerolta aukeaa aina uudenlainen maisema ja kauneutta silmän kantamattomiin. Ja toisaalta mitä hikisemmät oltavat, sitä paremmat naurut saatiin aikaiseksi! Yllättäen reitin haastavimmat osuudet itselleni olivatkin laskut, jotka ottivat polviin todella paljon. Äidin reidet olivat koetuksella nousuissa, mutta teräskuntoinen veljeni sen sijaan ei tainnut väsyä missään kohti matkaa. Kävelysauvat olivat erittäin hyvät mukana, sillä niiden avulla sai nousuissa vähennettyä kuormitusta jaloilta ja siirrettyä painetta ojentajille. Itselleni sauvoista oli apua myös laskuissa, sillä en osannut arvata polvieni kipeytyvän näin suuresti, sillä polvissani ei ole mitään vikaa. Mikäli seuraava vaellus on luvassa, polvituet olisivat enemmän kuin tarpeen. Matkan aikana puhuttiin useampaan otteeseen muista vaellusreiteistä, joten voi olla, että vaelluskärpänen pääsi puraisemaan kolmikkoamme. 

Reitti on viitoitettu korkein tolpin ja niitä ja polkua seuraamalla reitti etenee helposti. Veneestä noustessa porukka kulki hetkittäin kasassa, mutta jo alkuvaiheessa porukat erkaantuivat toisistaan. Ennen vaellusta olin varma ruska-ajan olevan ruuhkaisa, mutta ihmisiä oli mielestäni varsin vähäisesti liikenteessä. Onneksi! Peräkkäin olisi ollut kurja kulkea. Eniten vaeltajia näkyi tulevan Vuontisjärveltä Montellin majalle sekä Rihmakurulle päiväretkeilijöiden muodossa. Päiväretket Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa kuulostivat myös varteen otettavilta vaihtoehdoilta. Matkareitillä oli kaikenikäistä ja -kuntoista kulkijaa, joten senkin puolesta reitin voi sanoa sopivan niin aloittelijoille kuin kokeneimmillekin. Suurin osa koko reitin taivaltajista oli reissussa neljä päivää, yksi taivaltaja veti reitin edestakaisin. Huh.

Ensimmäinen päivä taivallettiin lämpimässä, mutta pilvisessä säässä, toisena päivänä aurinko hyväili jo enemmän. Vaelluksen viimeisinä tunteina mekin koimme sen, kuinka nopeasti sää voi vaihtua. Pilvet laskeutuivat Pallaksen ylle ja seuraavaa reittitolppaa ei ollutkaan havaittavissa. Tämä aiheutti sen, että jouduimme jättämään Taivaskeron väliin niin näkyvyyden kuin tuulenkin takia. Rinkkaan on siis syytä pakata kartta ja kompassi (ja GPS-laite) hätätilanteita varten. Vaikka Taivaskero ja Pallaksen loppupätkä jäi näkemättä, maisemia riitti ihailtavaksi yllin kyllin eikä viimeinen pätkä jäänyt harmittamaan. Onpahan syy palata tuntureille vielä takaisin!

Autiotupia, varaustupia ja nuotiopaikkoja on reitillä varsin hyvin, mutta meidän aikaan varaustuvat olivat aika lailla täynnä eivätkä yöpymismahdollisuudet sopineet aikatauluihimme. Näin ollen otimme teltan mukaan ja siellä olikin erinomaista viettää ensimmäinen yö. Mikäli haluat nukkua varaustuvissa, päivän kilometrimääräksi muodostuu noin 15 km ja vaellus vie neljä päivää. Reitillä voi toki viettää useammankin päivän. Oma fiilis ja kuntohan sen ratkaisee, kuinka kauan vaelluksella viettää aikaa. Ja ylipäänsä missä tahansa nukutkaan, matkaan on syytä varata ainakin yksi päivä extraa, jos sää muuttuu radikaalisti ja matkanteko hidastuu syystä tai toisesta. Tasaisemmassa maastossa matka etenee toki joutuisammin, mutta totesimme 15 km päivätahdin olevan hyvä palautumisen kannalta. Ensimmäisen päivän jälkeen kylmägeelille oli tilausta kipeytyneiden hartioiden vuoksi, mutta niin se vain menee, että kipeisiin lihaksiin tottuu ja turtuu eivätkä ne enää seuraavana päivänä haittaa, mikäli on saanut levättyä hyvin. Ensimmäisessä nousussa veljeni sanoin sitten vähän "lämmitellään pohkeita" ja matka jatkuu uusin voimin.

Vaelluksen jälkeen todettakoon, että ruokaa oli yli tarpeiden, mutta niin on syytä ollakin, mikäli vaellus kestää pidempään. Maltoimme syödä eväitä pitkin päivää ja vältimme näin nälkäkiukut ja päänsäryt. Vaikka vesi oli keitettävä Suaskurussa ja Hannukurussa, pärjäsimme erittäin hyvin ja vettä oli koko ajan yli tarpeidemme. Emme halunneet ottaa riskiä veden vuoksi ja kannoimme ylimääräistä vettä jo alkureitiltä alkaen. Matkan aikana herkuttelimme niin vichyllä, oluella kuin itse ruoallakin.

Viileämmille keleille olimme pakanneet hieman liian vähän vaatetta mukaan äitiä lukuunottamatta.  Luotimme sääennusteisiin ehkä liikaa, mutta onneksemme sää pysyi lämpimänä emmekä joutuneet kärsimään sateistakaan. Kaikkia vaatteita ei siis tarvinnut repiä päälle yhtä aikaa pysyäkseen lämpimänä. Tauoille ja yöpymiselle olimme varanneet toki lisää lämmintä ylle, mutta niille ei juurikaan ollut tarvetta. Ainoat tavarat, joihin koko vaellukselle ei tarvinnut kajota, olivat rakkolaastarit ja muut ensiaputarvikkeet, joten mielestäni onnistuimme pakkaamisessa varsin hyvin ensimmäiselle vaellukselle.

Näin muutaman päivän jälkeen olo on vieläkin epätodellinen. Vastaavanlaista fiilistä minulla ei ole ollutkaan koskaan aiemmin, joten pyöriskelen siinä ihan mielelläni. Puuttomat tunturit, kerolla ulvova tuuli ja maisemat kerolta toiselle, kivikkoiset ja juurakkoiset rinteet veivät sydämen mukanaan saman tien. Vaelsimme äitini ja veljeni kanssa matkan, jota emme tule unohtamaan koskaan. Olihan tämä ensimmäinen vaelluksemme ja ensimmäinen matkamme varmaan koskaan kolmistaan. Ensi kerralla poppoomme lienee suurempi ja reitti meille uusi, mutta enpä ihmettelisi vaikka suuntaisimme Hetta-Pallakselle vielä uudemmankin kerran.

Seuraavassa postauksessa luvassa tarkemmin päiviemme kulusta. 

* * *

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 1

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 2

Hetta-Pallas -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 3
Vaelluksen retkieväät ensikertalaisten silmin

Palsternakkapihvit

Sain kesällä tuotenäytteitä Myssyfarmilta, mutta niiden testaileminen jäi kesäkiireiden jalkoihin. Moni tunnistanee Myssyfarmin nimensä mukaisesti villapipoistaan, joita Pöytyän myssymummot neulovat käsin paikallisten tilallisten lampaiden villasta. Mikäli tarina kiinnostaa enemmänkin, kuuntele Unelmaduunareiden podcast Myssyfarmin Annan kanssa.  Myssyfarmin pariskunta uskoo suomalaiseen maatalouteen ja tekee sitä omalla tyylillään eikä olekaan mikään perinteinen maitotila. Pikemminkin designyritys, joka on pipojen lisäksi erikoistunut vilja-, öljy- ja palkokasvien luonnonmukaiseen viljelyyn. Hieman erikoinen yhdistelmä, mutta juuri siksi niin kiinnostava!

Toissaviikkoinen illan ruoka löytyi nopeasti, kun muistin saaneeni myös hernerouhetta kotikeittiöön kokeiltavaksi. Tuote on kehitelty vastineeksi maailmalta tuodulle soijarouheelle ja se sopii pihvien lisäksi myös kasvispyöryköihin tai perinteisten lihapullien jatkoaineeksi. Vihreästä hernerouheesta syntyi tuhdit palsternakkapihvit tuotepakkauksen ohjeen mukaan ja pihvit sai muotoiltua helposti kasvisvalkuaisrouheen turvottua hetken aikaa. Itse söimme pihvit uunijuuresten ja sitruunaisen jogurttikastikkeen kera, mutta pihvit sopisivat erinomaisesti myös hampurilaisten väliin. Käytin taikinaan Myssyfarmin omaa luomurypsiöljyä, joka on ihan sellaisenaan taivaallista! Öljy on palkittu ja suuresti kehuttu, mutta niin paljon kuin ostammekin erilaisia ja/tai uutuustuotteita, tämä öljy ei ollut päätynyt keittiöömme aiemmin. Suurenmoinen tuote, jonka toivoisin löytyvän aina keittiöstä.

Palsternakkapihvien valmistaminen on hyvinkin yksinkertaista, kunhan vain muistaa jättää hernerouheelle turpoamisaikaa. Raasteena voi käyttää oikeastaan ihan mitä tahansa juuresta ja mausteiden avulla muuttaa makua yrttisestä vaikka lähi-itämaiseen keittiöön.

Palsternakkapihvit

2 dl hernerouhetta

2 dl ohrahiutaleita

6 dl kasvislientä

4 dl palsternakkaraastetta (tai mitä tahansa juuresraastetta)

1 sipuli hienonnettuna

2 rkl rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria

yrttejä oman maun mukaan 

Kiehauta kasvisliemi ja lisää siihen hernerouhe ja ohrahiutaleet. Anna turvota 15 minuuttia.
Kuullota sillä välin sipuli öljyssä.
Yhdistä kaikki ainekset ja maista taikinaa. Lisää tarvittaessa yrttejä tai muita mausteita.
Muotoile taikinasta pihvit ja paista pannulla tai uunissa kauniin ruskeiksi.

* * *

Mikäli pidät kasvispihveistä, kokeile myös intialaisia pinaatti-perunapihvejä, kesäkurpitsapihvejä tai mausteisia kukkakaalipihvejä!

Kyssäkaali-carpaccio

Vähän aikaa sitten tajusin, että olemme kasvattaneet kyssäkaalia puutarhassamme melkeinpä mökin ostosta alkaen. En ole koskaan pitänyt sitä mitenkään erikoisena, mutta vaikuttaa siltä, ettei kovinkaan moni kasvata kyssäkaalia. Kannattaisi, sillä kasvattaminen on helppoa ja puutarhan tuholaiset jättävät mukulan rauhaan! Toki kyssäkaalin lehtien kimppuun ne saattavat käydä ankarastikin.

Pieni, raikas kyssäkaali maistuu sellaisenaan taivaalliselta eikä sillä ole juuri mitään tekemistä kaalin kanssa. Kyseessä on kaalin muunnos ja maku muistuttaa pikemminkin retikkaa ja retiisiä ensi puraisulla. Ulkonäöltään kyssäkaali muistuttaa lanttua ja naurista, mutta voi se olla pitkulainenkin. Ja värejä on useita, meidän kasvilaatikoissa on kasvanut vaaleita, vihreitä ja violetteja.

Ikäväkseni huomasin, etten ole nostanut kyssäkaalista blogiin juurikaan reseptejä, mutta se johtuu siitä, että syömme ne useimmiten sellaisenaan. Olen lisännyt kyssäkaalia kasvispihveihin ja ranskalaishenkiseen lihakeittoon, mutta yhtä lailla sen voi raastaa tai syödä salaatin joukossa. Tällä kertaa herkuttelimme kyssäkaalia pecorinon kera. Kokeile sinäkin tai vaihda kyssäkaalin tilalle lanttua, naurista tai retikkaa.


Kyssäkaali-carpaccio

1/1-1 kyssäkääli per henkilö
suolaa, mustapippuria
pecorinoa tai parmesania raastettuna tai viipaloituna
oliiviöljyä

Leikkaa kuoritut kyssäkaalit mandoliinilla tai veitsellä mahdollisimman ohueksi. Asettele ohuet kyssäkaaliviipaleet lautaselle ja mausta. Pirskottele oliiviöljyä pinnalle ja veistele juustoa päälle. Tarjoile välittömästi hyvän valkoviinin kera.