Raflassa - uudistunut Tillikka

Siitä on jo ehtinyt vierähtää tovi, kun olen viimeksi käynyt syömässä Tillikassa. Vaikka kyseessä onkin Tampereen maineikas pyttipannuravintola, söin edellisen kerran siellä blinejä. Pyttipannukin toki on tullut tutuksi, on niitä syöty useampaan otteeseen kaveriporukalla. Upeasta sijainnistaan ja sisustuksestaan huolimatta ravintola on kuitenkin pudonnut mielestäni, vaikka kuljen sen ohi säännöllisesti. Toisaalta Tampereella on nykyisin niin paljon ravintoloita, että samaan paikkaan tulee eksyttyä aika harvoin. Nyt astuin sisään Tampere Food Club -bloggareiden kanssa ravintolan kutsumana.

Tillikka on siirtynyt Koskiravintoloiden haltuun ja ketjun ravintoloiden keittiöistä vastaa nyt Kokkimaajoukkueen kapteeni Kristian Vuojärvi.  Omistajanvaihdoksen  myötä myös ruokalista on kokenut uudistuksia, mutta ravintola tarjoilee varsinaisen à la carte -listan lisäksi perinteistä klassikkolistaa, jolta löytyy edelleen ravintolan suosituin annos eli pyttipannu. Joitakin klassikoita listalta on poistettu ja sinne jääneitä taas uudistettu tähän päivään sopiviksi. Kanta-asiakkailla lienee tähän sanansa sanottavana, mutta muutokset ovat toisinaan välttämättömiä. Ruokien maistelu oli tehty meille helpoksi, sillä Kristian tarjoili muun henkilökunnan kera läpileikkauksen listasta.

Aivan ensimmäiseksi saimme eteemme kauniin härkätartarin, jolle oli juomapariksi poimittu Pyynikin panimon Red Ale. Lautasen tartarannos on todellisuudessa suurempi, me saimme astetta pienemmät maistiaiset. Härkä oli jätetty asteen verran tavallista isommiksi palasiksi, mutta sillä ei ollut maun kanssa mitään tekemistä. Tartarin kanssa tarjoiltiin Dijon-majoneesia, keltuaista ja rapeaa sipulia (marinoitua ja paahdettu sipulia). Jo ensimmäinen haarukallinen osoitti, että tartarissa ei ollut tarpeeksi suolaa, mutta siitä ongelmasta päästiin nopeasti eroon. Pidän tartarin nostamisesta ravintolan listoille, mutta toisaalta kaipaisin sille myös kala- ja kasvisvaihtoehtoa. Esimerkiksi lohitartar vie kielen mennessään.

Etanoita en ole syönyt useampaan vuoteen, sillä siirtolapuutarhan alkuaikojen massiiviset kotilot eivät ole houkutelleet enää syömään minkäänlaisia nilviäisiä. Maistoin kuitenkin Tillikan etanoita muutaman haarukallisen verran enkä ollut kovin vaikuttunut. Aura-juustossa ei mielestäni ole tarpeeksi makua eikä rasvaa, joten nämä etanat jäivät auttamatta liian kuiviksi omaan makuuni. Toinen juusto tilalle ja lisää voita, please.

Pyttipannun nähdessäni ilahduin siitä, ettei se ollut liian märkää ja kosteaa. Huomautettakoon tähän vielä se, että nämä lautasannokset eivät ole normaalin kokoisia vaan söimme maisteluannokset. Makkaraa, palvilihaa, perunaa ja juureksia kananmunalla. Vähempi liha riittäisi, mutta nämä on näitä makuasioita.

Tillikan menulla on klassikkojen lisäksi myös asteen verran fiinimpiä ruokia ja siika oli illan kunkku. Täydellisesti paistettu kala ja juuri sopivasti suolaa. Niin yksinkertaista ja samalla niin vaikeaa valmistaa.  Lisukkeina rapukermassa haudutettua perunaa ja beurre blanc -kastiketta. Tätä voisin mennä syömään uudestaankin!

Jälkiruoaksi saimme crème brûléen, joka oli kyllä hyvää, mutta ei nostattanut sen kummempia fiiliksiä. Kuori ei ollut tarpeeksi rapeaa, mutta pöydän herkuttelijoille jälkiruoka maistui minunkin edestä.

Tillikka on selkeästi parantanut otettaan keittiön puolella, mutta kovin ristiriitainen fiilis illasta jäi. Ehkä tunnelma syntyy puhtaasti siitä, että listalla on ruokaa laidasta laitaan eikä selkeää suuntaa ole. Pyttipannu kuuluu ehdottomasti ravintolan menuuseen, mutta härkätartareiden ja siika-annosten kera kokonaisuus tuntuu hallitsemattomalta. Vielä on matkaa leppoisaan bistrotunnelmaan. Sikäli mikäli sellaista haetaan.

Kenelle Tillikka sopii? Isommalle porukalle, teatterista tulijoille ja kadulta poikkeaville. Tarjolla pala aitoa Tamperetta.

Ravintola Tillikka
Hämeenkatu 14
avoinna ma-to 11-23, pe 11-02 ja la 12-02.