Viikko ruokabloggaajan arkea

Monenmoista realitybloggausta on tullut nähtyä enkä ole syttynyt niistä juuri yhtään. Kun meille tulee joku yllättäen kylään tai jos kokkaan, tiskipöydät eivät rönsyile likaisia astioita ja lattialle pudonneita muruja ja muita suurempia raaka-aineita tai tavaroita ei tarvitse väistellä. Ei eteisessä, olohuoneessa eikä keittiössä. Makuuhuoneeseen kukaan harvoin eksyy. Häpeämättä myönnän, että meillä on melkeinpä aina siistiä. Ei ole lapsia eikä koiraa, kaikesta sotkusta vastaa puoliso. :) En nuole lattioita ja muita pintoja puhtaaksi päivittäin, minulle riittää, että asiat ovat niille kuuluvilla paikoillaan. Pyykkikori ei pursua yli äyräidensä eivätkä roskikset haise ulko-ovelle. En kuitenkaan ole enää siivousintoilija vaan yksinkertaisesti pidän siitä, etteivät turhat tavarat ole esillä. Lattiat pesen muodon vuoksi muutaman kerran vuodessa. En myöskään asu minimalistisessa valkoisessa kodissa, ehkä jopa päinvastoin. Rakastan lehtiä, kirjoja, erilaisia tekstiilejä ja kukkia ja värejä. Haluan elämääni elämää. Haluan, että kotini on juuri sellainen, missä viihdyn yhdessä puolisoni kanssa. Tarinat ja kerroksellisuus ovat osa meitä. 

Kiinnostuin kuitenkin siitä, millaista elämää ruokabloggajat elävät. Tai lähinnä siitä, mitä he syövät. Tällä postauksella otan siis osaa Janican Savusuolaa-blogin haasteeseen. Myönnän, että kauniita ruokakuvia on ilo katsella. Inhoan kuitenkin liian stailattuja kuvia, joihin on lautasen tai valurautapadan viereen aseteltu muruja, kukan terälehtiä tai mausteita. Joskus olen itsekin yrittänyt samaa, mutta pidemmän päälle minusta ei ole siihen. Krouveja, rustiikkisia kuvia sen sijaan rakastan. Ja ylipäänsä ne reseptit, jotka blogiini päätyvät, ovat myös niitä, jotka syömme. En naputtele blogiin erikseen varta vasten tehtyjä reseptejä, vaan kaikki ovat osa elämäämme. Blogini toimiikin ensisijaisesti reseptiarkistonani ja päiväkirjanani. Täältä voin muistella, mitä milloinkin on tapahtunut, missä olen matkustellut ja mitä olen syönyt. Yksityiselämän syövereihin blogissa ei päästetä ketään vaan raja on vedetty ruoan, matkojen ja puutarhan välille noin karkeasti. Sukulaiset ja ystävät nappaavat joukosta sitten ne itselleen mieluisiksi tulleet reseptit talteen. Samoin kuin kaikki muut lukijat, jotka ovat vuosia pysyneet matkassa mukana. Kiitos teille!

Ruokailun suhteen täytynee kuitenkin todeta se, että katamme pöydän joka päivä servetteineen päivineen. Harvassa on ne kerrat, kun lösähdämme sohvan ääreen. Sen jälkeen, kun vaihdoimme ison, upottavan sohvan pienempään, entistä harvemmin. Pidämme siitä, että istumme päivittäin vastakkain tai vierekkäin ja vaihdamme päivän kuulumiset. Syömme ruokaa myös silmillämme, joten vaikka pöytä tursuaisi kaikenlaista, valitsemme esimerkiksi näin kesällä päivittäin lautaset fiiliksen ja ruoan mukaan. Vaikka töissä lounas tulee napsittua usein suoraan eväsrasiasta, kotona pöytä katetaan aina ruokailua varten. Olipa kyse sitten itsetehdystä tai noudetusta ruoasta. Ja astiat tiskaamme tai laitamme tiskikoneeseen joka ilta, en kestä tulla aamuisin likaiseen keittiöön. Kokeiltu on pari kertaa ja vitutus iski joka kerta. 

Mutta siihen ruokaan. Tässä on katsaus kahden ruokabloggaajan ruokailuihin maanantai-illasta maanantai-iltaan. Kaikki kuvat ovat puhelimen kameralla otettuja ja muokkaamattomia. Sinänsä ihan sama olisi ollut ottaa ne kameralla, sillä ihan samanlainen totuus niistäkin näkyisi. Muokkaan kameralla otettuja kuvia lähinnä koon puolesta, joten aivan hillitöntä eroa kuvilla ei ole. Enemmän keskityn sitten rajaukseen, jolloin kuvista ei näy tietokone, puhelin jne. 

Maanantai: viikonlopulta jääneet kasvikset ja muut tähteet pääsivät pöytään. Grillattua fenkoli-appelsiinisalaattia, grillattu paprikaa (melkein parasta mitä grillistä saa!) keitettyjä perunoita, tarjouksesta ostettua Iberico-porsaanfilettä ja sunnuntailta jäänyttä tonnato-kastiketta illalliseksi. 

Tiistai: päivä alkoi aivan samalla tavoin kuin viimeiset 10 vuotta. Kun herätyskello soi, kävelen keittämään kahvia ja menen suihkuun. Kahvia enempää en saa heti herättyäni nieltyä vaan syön aamiaisen aina töissä tai parin tunnin kuluttua heräämisestäni. Parasta tässä on se, että mies tekee aina aamun leivät ja hän puolestaan saa kahvit sänkyyn. Mainio diili. Viikonloppuisin herkuttelemme sitten arjenkin edestä ja nautimme aamiaisesta kaikessa rauhassa lukien lehtiä ja kirjoja. 

Töissä kananmunaleipää ja kahvia aamiaiseksi. Pitkästä aikaa tulee todella idioottimainen fiilis, kun kuvaan ruokailujani. No, onneksi moni kollega tietää minun olevan ruokabloggaaja. 

Maanantailta jääneet setit pakattiin lounasrasioihin tiistain lounaaksi. Tämä on erittäin tavanomaista meille. Valmistamme poikkeuksetta aina neljän henkilön illallisen ja tähteet syödään seuraavana päivänä lounaaksi. Mies olikin käynyt firman lounaalle, joten hänen lounassettinsä siirtyi seuraavaan päivään 

Töistä mökille päästyä iski aivan järkyttävä nälkä ja kesken puutarhahommien voitelin itselleni varrasleipää ja paistattelin terassilla kauhistellen pihan hirvittävää kaaosta ja rehevyyttä. 

Illallinen istuttiin mökin terassilla syöden kanankoipinuijia Sriracha-marinadilla. Sitä ennen popsittiin paistettuja padron-paprikoita. Oheen riitti vielä myös grillattuja perunoita ja fenkoli-appelsiinisalaattia, joka oli edelleen hyvänmakuista. 

Keskiviikko: aamiaiseksi söin jälleen leipää ja kahvia, mutta siitä ei ole kuvaa. Lounaaksi tein salaattia tähteistä ja ikävän oloiseen eväsrasiaan päätyi salaatin lisäksi keitettyjä perunoita, fetaa, fenkoli-appelsiinisalaattia ja kapriksia. Salaatti oli hyvää, mutta suoraan muovirasiasta ruokaileminen ei niin nautinnollista tai esteettistä. 

Illalla kävimme yhdessä muiden Tampere Food Clubin bloggareiden kanssa tutustumassa ravintola Franklyn uuteen listaan. Söin alkuun Pohjanmerenkeittoa (illan paras annos), pääruoaksi voissa haudutettua turskaa, leppäsavujuustokastiketta ja kauden kasviksia. Jälkiruoaksi söin tavallista suuremman annoksen ruusunmarjasorbettia vanilja-siiderisiirapilla. 

Torstai: söin aamiaisen tuttuun tyyliin. Leipää ja kahvia, mutta tällä kertaa kotona. Jääkaappi ammottaa muuten tyhjyyttään, mutta mies onneksi pitää huolen siitä, että saa aina jotain aamiaista kasaan. Ruokavarastot keskitetty mökille, jossa asumme pääasiassa toukokuusta elokuuhun. 

Lounaaksi paistoin edellisenä iltana satsin makaronilaatikkoa, mutta siitäkään ei ole kuvaa. Kun kylmä tuuli alkoi hönkimään, kehittelin itselleni makaronilaatikon himon, joka johtui varmaan Janicasta. 

Iltavuoron jälkeen kävelimme ensimmäistä kertaa Koskikeskuksen vieressä Hatanpään valtatiellä sijaitsevaan Burger Bar The Bulliin nauttimaan hampurilaisaterian. Lista täynnä sanoja ja pää sekaisin miettien, mitä ihmettä sitä söisi. 

Päädyin syömään ihanan juustohampurilaisen briejuustolla, Dijon-sinappikastikkeella ja salaatilla. Maistoin toki ranskalaisiakin miehen lautaselta, mutta arvasin jo etukäteen oikein, etten olisi jaksanut syödä täyttä annosta. Ranskalaiset oli hyviä ja niiden oheen tilattu barbecue-kastike vielä parempaa! Valmista kastiketta keitellään lisää ja lurautetaan joukkoon olutta ja viskiä. Hampurilainen tuli listan mukaisesti 250 g pihvillä, mutta sen saa halutessaan vaihtaa 150 g kokoiseen. Sen teen ensi kerralla, mikäli päädyn syömään lihahampurilaisen. The Bull on kirvoittanut mielipiteitä suuntaan jos toiseen, mutta onnekkaasti kuulun diggaajien joukkoon. Mahtavaa syödä hampurilaista, jonka kaikki ainesosat maistuvat erikseen eikä leukani valu yltympäriinsä kastikkeita ja majoneeseja! Vaihtoehtoja on runsaasti ja nekin ovat edelleen muokattavissa mieleisiksi. Peukku, kantsii käydä! Kotiin päästyä mies haudutti vielä pannullisen teetä ennen nukkumaan menoa. 

Perjantai: tämänkin aamun pureskeltava oli ruisleipää. Ruis ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu, mutta mies oli tällä viikolla ostanut vain tummaa leipää. Ravintoarvojen puolesta toki hyvää, mutta välillä kaupasta tulee ostettua niin luokatonta ruisleipää, että meinaan oksentaa jo ensimmäisen palasen pois. Leivän tulee olla suhtkoht kosteaa ja tuoretta, jotta se minulle maistuu. Nämä taitaakin olla niitä harvoja asioita, joista nirsoilen. Aamun leipä on useimmiten kuitenkin se ainoa leipä, mitä päivän aikana syön, joten haluan sen olevan parasta mahdollista. Ai niin, olen koukussa sinapissa siveltyyn leipään ja  mies sen onneksi muistaa. Iloisista kollegoista huolimatta seurana myös kirja, joka on ikävästi jäänyt kesken, vaikka onkin erittäin hyvä. Lounaaksi haarukoin makaronilaatikkoa aivan kuten eilenkin.

Perjantai-illaksi palattiin taas mökille, joka hohki kylmyyttään. Alkuun söimme parsarisottoa ohrahelmistä ja pääruoaksi kultaotsa-ahventa. Jälkiruoaksi grillasimme raparperia, jota oli jäänyt parin viikon takaa purkkiin maustumaan. Suosittelen kokeilemaan, sillä raparperit säilyvät sokeriliemessä puhtaassa purkissa useita viikkoja ja jälkiruokaa on näin ollen useammalle päivälle valmiina.

Lauantai: vapaapäivänä lojuttiin sängyssä pitkään. Mökkikaapin syövereistä ei kovin kummoista löytynyt, joten perinteiset leivät paistetulla kananmunalla toimii aina! Viikonloppuaamuihin kuuluu aina myös tuoremehu, muulloin sitä ei meidän jääkaapista löydykään. Seuraksi kirja, lehtiä, tietokone tai iPad Hesarin lukemiseen ja viikonloppu on valmis alkamaan.

Myöhäiseksi lounaaksi grillasimme perjantailta jääneen kultaotsa-ahvenen.

Illalliseksi mies savusti ensimmäistä kertaa kassleria ja uusia perunoita. Lihaa savustettiin ensin noin 15 minuuttia ja sen jälkeen pala leikattiin pihveiksi ja grillattiin kypsäksi. Ruokaa oli kahdelle taas liikaa, mutta mitä luultavimmin tähteistä kehitellään jotain purtavaa sunnuntaille tai maanantaille. Lisäksi söimme myös grillattua valkoista parsaa (ei kuvassa) sekä pippurista retiisi-rucolasalaattia suoraan oman puutarhan antimista.

Sunnuntai: koska viikolta oli jäänyt maitoa makaronilaatikon tiimoilta ja koska satuin heräämään tolkuttoman aikaisin, pyöräytin jämistä lettutaikinan. Taikina ehtikin turvota useamman tunnin miehen nukkuessa jälleen pitkään. Makea ja myöhään nautittu aamiainen maistui pitkästä aikaa taivaalliselle. Ja lettuja jäi toki vielä loppupäivällekin. Iltapäivästä yllätysvieraiden myötä nautittiin toiset kahvit donitseille, mutta niistä kesteistä ei jäänyt fyysistä todistetta. 

Maanantai: viikonlopun jälkeen tuntuu olevan nälkä koko ajan. Siksi aamiaiseksi leivän lisäksi myös jogurttia mansikoilla ja myslillä sekä pala omenaa. Ja kun mitään kiirettäkään ei ole töihin, voi ennen iltavuoron alkamista ottaa rennosti. Olin kuvitellut lukevani aamun kirjaa, mutta todellisuudessa päädyinkin pyykkäämään ja imuroimaan kaupunkikodin.

Lounaaksi söin TAAS makaronilaatikkoa, koska en löytänyt pakastimesta mitään parempaa purtavaa. Pakkorako, koska inhoan kaupassa käymistä. Iltapäivällä pureskelin nopeasti myös banaanin. Illalliseksi mies oli kyhännyt lauantain savustetusta kasslerista papujen ja chipotlen täytteen maissitortilloille. Superhyvää ja ihanan tulista! Nyt olisi aika ruveta suunnittelemaan seuraavien päivien ruokia, jotta voimme syödä muutakin kuin tähteitä tähteiden perään. 

Yhteenvetona voinee siis sanoa, että söimme lihaa aivan liian useana päivänä. Syyksi voinee todeta omat kiireeni ja sen, että mies päätti päivien ruoat aika pitkälti. Tämä on poikkeuksellista normaaliin rytmiin verrattuna eikä kroppani jaksa tällaista lihan puputtamista näin usein. Mies on kuitenkin laitettu ruotuun ja lihaa on taas luvassa hillitympi määrä. Kalaa sen sijaan voisin syödä vaikka päivittäin, mutta mies vastaavasti saattaisi siihen tympiintyä. Syönemme siis runsaaasti kasvisruokia ja nautimme roseviinistä.

Viikko sujui muuten aika normaaliin tyyliin, paitsi lihan suhteen. Joitakin yksittäisiä annoksia tai ruokia, joita emme ole syöneet aiemmin. Pyrimme siihen, että syömme joka perjantai kalaa ja joka viikko jotain uutta ruokaa. Makaronilaatikkoa tuli syötyä lounaaksi useampana päivänä, mutta pidän sitä parempana vaihtoehtona kuin einesruokien syömistä päivittäin. Ei siis mitään erikoista eikä ihmeellistä, mutta miltä tämä kaikki vaikuttaa teidän mielestä? Tämän viikon jälkeen huomasin, etten tosiaankaan normaalisti kuvaa kaikkea syömääni ja kameran kanssa heiluminen tai sen esiinottaminen tuotti hieman ongelmia. Lisäksi minua jäi mietityttämään se, miten kiire ja eri vuodenajat vaikuttavatkaan ruokailuihimme.