Turun kasvitieteellinen puutarha

keskiviikko 27. tammikuuta 2016












Pistäydyimme syyskuun lopussa Turussa ja tällä kertaa ehdimme ihastella Ruissalon kasvitieteellistä puutarhaa. Vaikka syksy oli ajallisesti jo pitkällä, ihasteltavaa riitti myös ulkona lämpimän syksyn ansiosta. Kasvitieteellistä puutarhaa ei Tampereella ole ja aika ajoin on pakko päästä hengittämään trooppista ilmaa ja ihailemaan eksoottisia, värikkäitä kukkia. Kävisin useamminkin, jos kasvitieteellinen  puutarha lähettyviltä löytyisi. 

Helmikuun painaessa päälle olen puutarhakuvien ihastelun lisäksi hieman suunnitellut siirtolapuutarhan nykyistä tilaa. Miettinyt lähinnä, millaisia yksivuotisia kukkia haluan kylvää ja mitä uudistuksia ja parannuksia pitäisi tehdä. Keittiöpuutarhaankin täytyy saada jotain uutta. Vaihtelua entiseen tulee jo toki siitä, että tontille perustettiin syksyllä uusi kukkapenkki muutaman kasvilaatikon tilalle.  Ruissalon upea kukkaloisto ja keittiöpuutarha saivat haaveilemaan suuremmasta pihasta ja kasvihuoneesta entistä enemmän. Tontillemme ei kuitenkaan saa rakentaa kiinteää ja tarpeeksi suurta kasvihuonetta, joten hennot muovikyhäelmät saavat minun puolesta olla. 

Kevään suurin yritykseni liittyy puutarhassa kuitenkin kevätkylvöihin, sillä yritän tänä vuonna jättää esikasvatukset mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan. Ihan vain siksi, että kaikille kasveille riittäisi valoa ja oikeanlaista lämpöä eikä Suomen suvi tulisi ja tappaisi niitä yhdessä silmän räpäyksessä. Kuuluisat, viimeiset sanat ja saas nähdä, ettenkö löydä itseäni jo tällä viikolla siemenkaupasta! 









Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.