Syyskylvöt

perjantai 11. syyskuuta 2015




Näin syyskuussa puutarhassa tekemiset ovat useimmiten vain kukkasipuleiden istuttamista, puiden ja pensaiden suojaamista ja puutarhan siistimistä talven varalle. Toki olen laittanut myös valkosipulit maahan, mutta tänä syksynä ajattelin tehdä vielä siivun verran enemmän. Aion nimittäin kylvää joidenkin kasvisten ja yrttien siemeniä nyt, jotta ne saavat hyvän alun ensi vuodelle. Tai että minä saisin paremman sadon. Esimerkiksi palsternakan kasvukausi on sen verran pitkä, että ne eivät vielä tähän mennessä kasvaneet haluamaani mittaan. Huolimatta siitä, että olen ollut ajoissa liikkeellä. Sää vaihtelee vuodesta toiseen ja koskaan ei voi tietää, mitä on luvassa. Tavoitteenani on siis saada tuoreita yrttejä heti keväällä ja sitten kylvää taas uusi satsi. Syyskylvö siis auttaa keväistä kasvuun lähtemistä ja toivoakseni myös tuottaa paremman sadon. Luonnollisesti aion kylvää myös kukkien siemeniä. Paras hetki syyskylvölle on syyskuun lopussa ja lokakuun alussa.

Syyskylvöön sopivat:
- palsternakka
- porkkana
- mustajuuri
- juuripersilja
- persilja
- tilli
- retiisi
- retikka
- pinaatti
- lehtisalaatti
- keltasipuli
- ruohosipuli
- pillisipuli
- unikko
- silkkikukka
- ruiskaunokki
- ritarinkannus
- kehäkukka
- harjaneilikka
- päivänkakkara

Syyskylvön lisäksi vielä ehtii ottamaan tämän vuoden kukkijoilta siemenet talteen ensi kesää varten. Esimerkiksi krassin siemenet ovat itämiskelpoisia siinä vaiheessa, kun putoilevat maahan. Olen kerännyt niitä jo melkoisen määrän talteen ja nyt annan niiden vain kuivaa talouspaperin tai sanomalehden päällä mökillä. Kehäkukan, samettikukan, unikon ja orvokin kuivahtaneita kukkia kannattaa myös ottaa talteen ennen kuin varisevat maahan. Siemenien kypsyyden kertoo yleensä se, kukkien siemenpalot alkavat tummua ja halkeilla. Siemenet ovat usein kypsinä ruskeita tai mustia.

Kun kukkien siementen antaa kuivua rauhassa, ne säilyttävät itävyytensä kuulemma useamman vuoden. Itsehän heitän kaikki siemenet heti penkkiin, joten säilymistä ei juurikaan tarvitse miettiä. Ja siemeniä kerätessä tärkeintä taitaa kuitenkin kuivaamisen jälkeen olla se, että muistaa nimetä siemenet ja niiden keruupäivät.

Yrteistä esimerkiksi korianteri itää helposti ja olen joka vuosi löytänyt sitä kasvamassa jossain muualla mihin sitä olen pääasiallisesti kylvänyt. Jos siis korianterisi on kukkinut, samalta paikalta löytynee korianteria ensi vuonnakin. Mikäli et ole nostanut korianteria vielä maasta, pese sen juuret talteen. Korianterin juuri antaa loistavaa makua mm. aasialaisten ruokien liemiin ja kastikkeisiin.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.