Paahdettua kurpitsaa tahinikastikkeella

torstai 30. lokakuuta 2014




Yhden arki-illan illallisesta tuli hetkessä suuri suosikkini! Luin tästä reseptistä Bon appetit-sivustosta ja vasta ruoan valmistettuani huomasin kyseessä olevan Yotam Ottolenghin & Sami Tamimin reseptin kirjasta Jerusalem. Kyseistä keittokirjaa on hehkutettu joka suunnassa, mutta vielä en ole sitä päätynyt ostamaan. Johtunee monta metriä pitkästä keittokirjavalikoimasta kotonani.

Paahdetut kurpitsat maistuvat sellaisenaan, mutta meillä kylkeen paistettiin vielä porsaankyljykset. Taisi kuitenkin käydä niin, että tällä kertaa kyljykset olivat lisukkeen osassa. Mielettömän hyvää! Alkuperäisessä ohjeessa kastikkeeseen oli käytetty myös za'ataria, mutta hyvää tuli ilmankin. Kokeile ihmeessä!

Kun kaavit kurpitsasta siemenet pois, älä heitä niitä roskiin vaan paahda niistä mukavaa naposteltavaa. Ohje löytyy alempaa.

Paahdettu kurpitsa tahinikastikkkeella

1 iso talvikurpitsa (butternut squash, hokkaido) kuorittuna ja paloiteltun
3-4 punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
suolaa, mustapippuria
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl tahinia
0,5 sitruunan mehu
2-4 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
3 rkl pinjansiemeniä


  • laita uuni lämpiämään 200-220 asteeseen
  • laita kurpitsat ja sipulit kulhoon ja mausta ne suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä kauttaaltaan
  • levitä ainekset uunipellille leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen ja paahda 20-40 minuuttia. Kypsymisaika vaihtelee kurpitsan koosta ja uunin tehokkuuden mukaan. 
  • tee sillä välin kastike: lusikoi tahini kulhoon ja vispaa muut ainekset joukkoon. Kastikkeeseen tulisi olla juoksevan hunajan tapaista. 
  • paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi ja nosta syrjään
  • kun kurpitsat ja sipulit ovat kypsiä nosta ne tarjoiluastiaan, lusikoi kastiketta päälle ja ripottele pinjansiemenet päälle



Paahdetut kurpitsansiemenet

kurpitsansiemenet
oliiviöljyä
savupaprikaa
chilijauhetta
suolaa

  • kun olet kaapinut siemenet kurpitsasta ulos, irrota niistä ylimääräinen kurpitsanliha ja säikeet
  • huuhtele siemenet lävikössä, valuta ja kuivaa sen jälkeen talouspaperilla
  • nosta siemenet kulhoon ja sekoita mausteet joukkoon. Halutessasi voit jättää suolan pois tai lisätä sen vasta, kun siemenet ovat paahtuneet.
  • paahda kurpitsansiemeniä 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kauniin värin

2 kommenttia

  1. Tahini-purkki olisi, ja kurpitsahulluus on taas iskenyt tänä syksynä. Pitääpä kokeilla tätä - ihan yksinkertainen ohje!

    VastaaPoista
  2. Yllätyin itse siitä, miten hyvin tahini, kurpitsa ja pinjansiemenet sopivat yhteen. Toivottavasti osuu sinunkin makuhermoon!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.