Parsapasta

tiistai 30. huhtikuuta 2019





Kevät on parsan juhlaa ja siitä on nautittava useamman kerran viikossa! Kevät on myös suurta menojen juhlaa, sillä tekemistä riittää liiaksi asti. Siksi päätin tehdä hyvin yksinkertaista parsapastaa, jonka maun salaisuus on voin, kerman ja parmesanin yhdistelmässä. Käytän kermaa erittäin harvoin pastassa, sillä aidoissa italialaisissa pastoissa sitä ei juurikaan käytetä. Tähän pastaan kerma kuitenkin sopii mainiosti ja ruoka valmistuu ihanan nopeasti! Tavallisen pastan sijaan käytin tortellineja, joiden pehmeys sopii erinomaisesti tähän arjen lohturuokaan. Parsoja valitessa kannattaa ostaa ohuehkoja parsoja, sillä niitä ei tarvitse kuoria ja mielestäni ne myös maistuvat paremmille.

Suuri suositus tämän parsapastan lisäksi myös ranskalaiselle roséviinille, Hampton Water Rosélle. On herkkua!

Parsapasta 4 henkilölle

2 pss ricotta-pinaattitortellineja
0,5-1 punttia parsaa paloiteltuna
1-2 dl kuohukermaa
50 g voita
suolaa, mustapippuria
parmesanjuustoa

Keitä parsat melkein kypsiksi suolatussa vedessä. Nosta ne reikäkauhalla pois ja kuumenna vesi kiehuvaksi ja kypsennä tortellinit kattilassa pakkauksen ohjeen mukaan.

Sulata sillä välin voi kattilassa ja lisää kerma, keitä lientä kasaan tortellinien valmistuessa. Lisää lopuksi parsat joukkoon.

Kun tortellinit ovat valmiita, kaada vesi pois ja yhdistä kerma-parsaseos joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja raasta parmesania päälle. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.