Fish and chips

tiistai 8. kesäkuuta 2010

 Viime viikonlopun ruoat olivat mukavan kalapitoisia. Perjantaina teimme espanjalaista paellaa ja lauantaina peribrittiläisiä fish & chipseja. Laitan jakoon jälkimmäisen ohjeen, sillä kalat maistuvat varmasti myös lapsillekin. Vaikka ruoka kypsennetään öljyssä, annos ei ole niin raskas kuin voisi ajatella. Tämä johtuu osittain siitä, että kotona paistoöljy on ainakin itselläni suoraan pullosta eli puhdasta. Kalat voi myös paistaa pannulla ja käyttää leivitykseen esimerkiksi ruisjauhoja, korppujauhoja tai jauhettuja hapankorppuja.   
 Fish and chips kahdelle hengelle

1-2 l rypsiöljyä uppopaistamiseen
2-4 filettä turskaa tai muuta vaaleaa kalaa (kuhaa, siikaa)

Friteeraustaikinaan:
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
ripaus cayennepippuria
suolaa, pippuria
(paprikaa, oreganoa, timjamia)
½-1 pullo olutta

Sekoita kuivat ainet keskenään ja lisää olut. Suola ja pippurit riittävät mausteiksi, mutta halutessasi voi lisätä paprikajauhetta ja kuivattuja yrttejä. Anna taikinan tekeytyä hetken aikaa.
Leikkaa kalat pienemmiksi palasiksi ja laita öljy lämpiämään. Paistoöljyn lämmön voit tarkistaa persiljanlehdellä. Kun persilja tirisee ja käpristyy öljyyn pudotessa, öljy on valmista kalojen uppopaistamiseen.
Kasta kalat taikinaan molemmin puolin ja laita öljyyn paistumaan muutamaksi minuutiksi. Kun kala on kauniin ruskeaa, nosta ne paperin päälle valumaan hetkeksi. Tarjoile perunoiden ja kaprismajoneesin kera.

Ranskanperunat:

500 g kuorittuja perunoita, sormenpaksuisina suikaleina
1-2 l rypsiöljyä paistamiseen
suolaa

Kuorittuasi perunat, suikaloi ne ja keitä 5-10 minuuttia. Perunoiden keittäminen ei ole välttämätöntä, mutta se nopeuttaa niiden kypsymistä. Kaada vesi pois ja kuivaa perunat  hyvin. Paista öljyssä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja mausta suolalla.
Vaihtoehtoisesti voit paistaa perunat myös uunissa 220 asteessa. Jos paistat perunat uunissa, perunat kannattaa kuoria paksulti, sillä kuoripaloista tulee loistavia perunalastuja uunissa.
Kaprismajoneesi:

2 keltuaista
2 rkl viinietikkaa
2 tl sinappia
3-4 dl öljyä
suolaa, pippuria
1 rkl pieneksi hakattua suolakurkkua
1 rkl kapriksia
persiljaa pieneksi hakattuna

Sekoita keltuaiset, suola, pippuri, sinappi ja viinietikka kulhossa. Lisää öljy tipottain koko ajan seosta vatkaten. Muutaman ruokalusikallisen jälkeen seos paksuuntuu ja öljyä voi lisätä enemmän kerrallaan. Lisää lopuksi suolakurkku, kaprikset ja persilja.

2 kommenttia

  1. Kiitos tästä reseptistä! Kalan uppopaistamisen jalo taito menee ehdottomasti opeteltavien asioiden listalle, ihminen kun ei valitettavasti pysty aina fish & chips -himon iskiessä singahtamaan Holloway Roadille.

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan! Öljyssä paistaminen on loppujen lopuksi erittäin helppoa ja nopeaa. Ei muuta kuin kokeilemaan ja varo polttamasta itseäsi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.