Siirtolapuutarhalla kesäkuussa

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016


Puutarhakausi alkoi tänä vuonna mielettömällä rytinällä eikä kaikkea kasvua ehtinyt ihailla samaan malliin kuin aiemmin. Nurmi kasvoi hillitöntä vauhtia (onneksi nyt laantui viileän ilman myötä), kukat puhkesivat kukkaan ja kadottivat kukintansa tavallista nopeammin. Osa varmoista kukkijoista ei noussut maasta laisinkaan. Pihaltani on esimerkiksi kadonnut melkein kokonaan kaunokainen. Toisaalta myös kangasajuruoho on kuollut, kun toisella puolella pihaa se kukoistaa entiseen malliin. Samoin on tapahtunut nauhukselle. Alppiruusut näyttivät sanalla sanoen surkeilta, mutta muutamia kukkia on onneksi avautunut. Kärhökin kituu eikä ole lähtenyt kasvuun juuri lainkaan. Lienee helppo ymmärtää,  miksi toivon lumista talvea vuosittain. 




Kuunliljat ja keijunkukat ovat hyvässä kasvuvauhdissa, mutta muuten samassa penkissä on käynyt pientä katoa. Monta kesää upeana kukkineet kurjenpolvet ovat nostaneet päätään vain yhdestä kohtaa ja muuten kasvusto näyttää kuolleen. Täytynee hankkia uusia taimia piakkoin.


Keltamaksaruoho on lentänyt tuulen mukana sinne tänne, mutta joissakin paikoissa saa kasvaa aivan rauhassa.


Kotkansiipi kasvoi aurinkoisella pihan puolella muutamaan päivään monta kymmentä senttiä, varjon puolella kasvu on huomattavasti hillitympää. Kukka tuntuu kuitenkin viihtyvän kaikenlaisessa valossa.


Tänä vuonna kuunlilja lähti todella upeaan kasvuun myös ruukussa. Viime vuonna ruukkuversio jäi kitukasvuiseksi.


Malva on räjähtänyt jo alkukesästä ja sen pieniä taimia tuntuu löytyvän sieltä sun täältä. Ihana vaaleanpunainen kukka saa puolestani hurmata useammassa paikassa.


Keltaisen kurjenmiekan kasvua olen hillinnyt kaivamalla sitä melkoisia määriä pois, mutta sini-violetin saksankurjenmiekan upeaa kukintoa ei rupea karsimaan yhtään. Päinvastoin - ihanat kukat!


Akileijoista punainen ja violetti ovat täydessä vauhdissa, vaaleansininen antaa vielä odotuttaa itseään.



Tulikellukkakin kukki jo ja nyt pitäisi kiireesti näyttää saksia vanhoille kukinnoille, jotta kasvi jaksaisi kukkia vielä uudestaan tämän kesän aikana.


Mehikasvi leviää auringossa kukkapenkin laidassa herkeämättä.



Mirrinminttu ei myöskään ole kärsinyt kuivasta talvesta vaan leviää kukkapenkistä toiseen.


Patjarikko hurmaa vuosi vuodelta enemmän.


Pionin nuput ovat upeat ja mikäli sää lämpenee jälleen, kukat puhkeavat loistoonsa tavallista aikaisemmin.


Unikon uljaat nuput.


Poimulehti seisoo vantterana pionin kanssa samassa penkissä, mutta parista muusta penkistä se on kuollut kokonaan tai kasvaa muuten vain todella hitaasti. Onneksi pihalla riittää kuitenkin leikattavaa maljakkoon ja poimulehden kukkien tuoksu täyttää keittiön.


Syyskaunosilmä hurmaa kepeydellään ihan ilman kukkiakin.



Alliumit ja tulppaanit ovat aiheuttaneet niin suurta surua kuin iloakin. Toisaalla molemmat kukat kukkivat upeasti, toisaalla ovat sen sijaan kasvattaneet vain ohuet varret ja kukkia ei laisinkaan. Vielä viime vuonna upeasti kukkineet punaiset tulppaanit eivät loista puutarhassa tänä vuonna lainkaan. Kyseinen kukkapenkki kaipaisi nyt siis uudistusta ja puutarhurin lempeää käsittelyä. Ideoita ja inspiraatiota odotellessa.


Parina viime vuonna olen kasvattanut latva-artisokkaa siemenistä alkaen ja aina multaan päästyä on kuollut. Tällä kertaa päätimme ottaa varman päälle ja ostimme taimen ilahduttamaan laatikkoa, jossa kasvaa pelkästään syötäviä kukkia. Ehkä uudella yrityksellä taas ensi vuonna.


Sain naapurilta pari haisusamettikukan taimea ja nyt odottelen innolla niiden kasvua. Hyötykasviyhdistyksen mukaan kukka on eksoottisen näköinen, torjuu juurikirvoja ja rikkaruohojen kasvua ja kasvaa parimetriseksi. Mielenkiintoinen tuttavuus.


Kasvimaa odottelee myös jo uutta kylvöä, sillä osa siemenistä ei ole lähtenyt kasvamaan laisinkaan ja osa sadosta on tullut jo melkein syötyä pois. Osaan kasvilaatikoista olen jo nostanut ruohosilppua lannoittamaan maata sekä sitomaan kosteutta maahan. 

Vaikka kylmä sää ei houkuttelekaan, olen iloinen siitä, että kukkien ja nurmen kasvu on hidastunut hieman. Jos sitä ehtisi taas paremmin pitämään huolta puutarhasta, kun ei tarvitse ryntäillä joka puolelle sammuttelemaan tulipaloja. Haaveissa parin viikon mittainen puutarhaloma, joka ei tule toteutumaan tänä vuonna. Onneksi ylipäänsä on puutarha, jossa voi viettää yhtä aikaa antoisia ja työläitä hetkiä.

Lue myös:
* siirtolapuutarhalla toukokuussa

Omenan ja piparjuuren kanssa paistettu nieriä

maanantai 6. kesäkuuta 2016





Piparjuuri on jälleen nostanut päätään keittiössämme ja se on suuren suurta herkkua! Tällä kertaa käytimme sitä suoraan kalan pintaan makua antamaan sekä maustamaan kalan kanssa tarjottavan kastikkeen. Jestas, miten hyvää! Omenakastikekin vei siihen tyyliin kielen mennessään, että aion valmistaa sitä taatusti uudestaan. Viipaloitu omena kalan päällä sen sijaan oli liikaa tällä erää, sillä jäi liian raa'aksi. Se sopii kyllä kalan kylkeen, mutta mielestäni viipaleet kannattaisi grillata erikseen, jolloin ne saisivat mukavasti väriä. Makukokonaisuus hipoo täydellisyyttä. Kala sopii kypsennettäväksi niin uunissa kuin grillissäkin. Testaa ihmeessä, mutta aloita ruoan valmistaminen omenakastikkeesta.

Omenan ja piparjuuren kanssa paistettu nieriä 4 annosta
resepti Paul Svenssonin Grilli kuumana -kirjasta

4 nieriäfileetä (150 g/file)
rypsiöljyä
tilliä koristeluun
3 cm:n pala piparjuurta raastettuna
2 vihreää omenaa viipaloituna
suolaa, valkopippuria

Voitele uunipelti tai kalan alle taiteltu folio rypsiöljyllä. Mausta nieriä suolalla ja pippurilla ja nosta nieriä folion päälle. Grillaa kalaa suoralla lämmöllä kannen alla 1-2 minuuttia. Ota kala grillistä ja vedä nahka pois.

Mausta kala suolalla ja ripottele sen jälkeen kalan pinnalle tilliä ja piparjuurta. Kypsennä kalaa vielä 1-2 minuuttia kannen alla.

Grillaa samalla omenaviipaleet lisukkeeksi. Tarjoa nieriä omenakastikkeen kera.

Omenakastike

3 kuorittua omenaa kuutioituna
0,5 dl sokeria
1-2 rkl vettä
2 tl omenaviinietikkaa
4 rkl hienoksi raastettua piparjuurta
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa

Nosta omenakuutiot kattilaan ja sekoita sokerit ja tippa vettä joukkoon. Kypsennä omenia kannen alla, kunnes ne ovat läpikuultavia.

Lisää viinietikka, piparjuuri, oliiviöljy ja suola ja soseuta sileäksi. Säilytä viileässä.

Kastike sopii nieriän lisäksi myös uusien perunoiden kanssa tarjottavaksi.


* * *

Testaa myös:

Valkoista parsaa rakuunan kera

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016






Parsakauden ollessa parhaimmillaan on pakko ottaa sesongista kaikki irti ja nauttia niin vihreästä kuin valkoisesta parsasta mahdollisimman usein. Useimmiten grillaamme parsan vain nopeasti ja maustamme suolalla ja pippurilla. Eilen oli uusien makuyhdistelmien vuoro ja mausteeksi pääsi yllättävästi rakuuna.

Valkoinen parsa paperikääreessä salottisipulin ja rakuunan kera 4 annosta

12 valkoista parsaa
1 salottisipuli viipaleiksi leikattuna
4 rakuunanoksaa
voita
suolaa ja mustapippuria

Kuori parsat ja aseta ne voipaperin päälle. Jaa sipulirenkaat parsojen päälle. Ripottele päälle vielä rakuunaa, suolaa ja pippuria sekä vuole voita päälle oman maun mukaan. Taita paperi paketiksi ja sido paketti.

Aseta voipaperi folion päälle ja nosta se grillin laidalle. Grillaa parsat epäsuoralla lämmöllä. Kypsennä niitä kansi suljettuna noin 20-30 minuuttia.

Raflassa - uudistunut Tillikka

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016



Siitä on jo ehtinyt vierähtää tovi, kun olen viimeksi käynyt syömässä Tillikassa. Vaikka kyseessä onkin Tampereen maineikas pyttipannuravintola, söin edellisen kerran siellä blinejä. Pyttipannukin toki on tullut tutuksi, on niitä syöty useampaan otteeseen kaveriporukalla. Upeasta sijainnistaan ja sisustuksestaan huolimatta ravintola on kuitenkin pudonnut mielestäni, vaikka kuljen sen ohi säännöllisesti. Toisaalta Tampereella on nykyisin niin paljon ravintoloita, että samaan paikkaan tulee eksyttyä aika harvoin. Nyt astuin sisään Tampere Food Club -bloggareiden kanssa ravintolan kutsumana.

Tillikka on siirtynyt Koskiravintoloiden haltuun ja ketjun ravintoloiden keittiöistä vastaa nyt Kokkimaajoukkueen kapteeni Kristian Vuojärvi.  Omistajanvaihdoksen  myötä myös ruokalista on kokenut uudistuksia, mutta ravintola tarjoilee varsinaisen à la carte -listan lisäksi perinteistä klassikkolistaa, jolta löytyy edelleen ravintolan suosituin annos eli pyttipannu. Joitakin klassikoita listalta on poistettu ja sinne jääneitä taas uudistettu tähän päivään sopiviksi. Kanta-asiakkailla lienee tähän sanansa sanottavana, mutta muutokset ovat toisinaan välttämättömiä. Ruokien maistelu oli tehty meille helpoksi, sillä Kristian tarjoili muun henkilökunnan kera läpileikkauksen listasta.



Aivan ensimmäiseksi saimme eteemme kauniin härkätartarin, jolle oli juomapariksi poimittu Pyynikin panimon Red Ale. Lautasen tartarannos on todellisuudessa suurempi, me saimme astetta pienemmät maistiaiset. Härkä oli jätetty asteen verran tavallista isommiksi palasiksi, mutta sillä ei ollut maun kanssa mitään tekemistä. Tartarin kanssa tarjoiltiin Dijon-majoneesia, keltuaista ja rapeaa sipulia (marinoitua ja paahdettu sipulia). Jo ensimmäinen haarukallinen osoitti, että tartarissa ei ollut tarpeeksi suolaa, mutta siitä ongelmasta päästiin nopeasti eroon. Pidän tartarin nostamisesta ravintolan listoille, mutta toisaalta kaipaisin sille myös kala- ja kasvisvaihtoehtoa. Esimerkiksi lohitartar vie kielen mennessään.



Etanoita en ole syönyt useampaan vuoteen, sillä siirtolapuutarhan alkuaikojen massiiviset kotilot eivät ole houkutelleet enää syömään minkäänlaisia nilviäisiä. Maistoin kuitenkin Tillikan etanoita muutaman haarukallisen verran enkä ollut kovin vaikuttunut. Aura-juustossa ei mielestäni ole tarpeeksi makua eikä rasvaa, joten nämä etanat jäivät auttamatta liian kuiviksi omaan makuuni. Toinen juusto tilalle ja lisää voita, please.


Pyttipannun nähdessäni ilahduin siitä, ettei se ollut liian märkää ja kosteaa. Huomautettakoon tähän vielä se, että nämä lautasannokset eivät ole normaalin kokoisia vaan söimme maisteluannokset. Makkaraa, palvilihaa, perunaa ja juureksia kananmunalla. Vähempi liha riittäisi, mutta nämä on näitä makuasioita.


Tillikan menulla on klassikkojen lisäksi myös asteen verran fiinimpiä ruokia ja siika oli illan kunkku. Täydellisesti paistettu kala ja juuri sopivasti suolaa. Niin yksinkertaista ja samalla niin vaikeaa valmistaa.  Lisukkeina rapukermassa haudutettua perunaa ja beurre blanc -kastiketta. Tätä voisin mennä syömään uudestaankin!


Jälkiruoaksi saimme crème brûléen, joka oli kyllä hyvää, mutta ei nostattanut sen kummempia fiiliksiä. Kuori ei ollut tarpeeksi rapeaa, mutta pöydän herkuttelijoille jälkiruoka maistui minunkin edestä.


Tillikka on selkeästi parantanut otettaan keittiön puolella, mutta kovin ristiriitainen fiilis illasta jäi. Ehkä tunnelma syntyy puhtaasti siitä, että listalla on ruokaa laidasta laitaan eikä selkeää suuntaa ole. Pyttipannu kuuluu ehdottomasti ravintolan menuuseen, mutta härkätartareiden ja siika-annosten kera kokonaisuus tuntuu hallitsemattomalta. Vielä on matkaa leppoisaan bistrotunnelmaan. Sikäli mikäli sellaista haetaan.

Kenelle Tillikka sopii? Isommalle porukalle, teatterista tulijoille ja kadulta poikkeaville. Tarjolla pala aitoa Tamperetta.

Ravintola Tillikka
Hämeenkatu 14
avoinna ma-to 11-23, pe 11-02 ja la 12-02.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.