Vegaaninen savutofukiusaus

lauantai 10. maaliskuuta 2018



Savutofukiusaus on arjen yllättäjä! Ruokaan tulee vain muutama ainesosa ja sen voi tarvittaessa valmistaa edellisenä päivänä valmiiksi. Kiusauksen voi valmistaa supernopeasti, mikäli käytät valmiita peruna-sipuliseoksia kaupan pakastealtaasta. Loistava ruoka, jos et pidä janssoninkiusauksesta tai jos haluat lisätä kasvisruoan osuutta arkiruokailussa.

Vaikka syömme puolison kanssa varsin monipuolisesti, on olemassa yksi ruoka, joka jakaa mielipiteemme täydellisesti. Kyseessä on suuri rakkauteni - janssoninkiusaus! Tämä onkin tarkoittanut tähän asti sitä, että aina miehen ollessa pois kotoa, valmistan itselleni suuren vuoallisen kiusausta ja syön sen yleensä saman päivän aikana parempiin suihin. Sen jälkeen, kun kokeilin Kameran ja Kauhan reseptiä, en ole kiusausta muulla tavoin enää valmistanutkaan. Enkä kyllä muita kiusauksiakaan, jostain syystä lohi- tai kinkkukiusaus ei ole niin hyvää.

Mutta nyt on taloudessamme uusi yhteinen suosikki, kiitos tämän savutofukiusauksen! Ruoka onnistui heti ensimmäisestä kerrasta loistavasti, mutta seuraavalla kerralla viritän vuokaruoan entistä paremmaksi. Aion nimittäin laittaa tofupalat kiusauksen päälle, jotta ne saavat väriä ja siinä samalla rapeutuvat. Toki ne voivat olla perunoiden joukossakin, mutta ne jäävät mielestäni turhan lötköiksi. Myös rapea kuorrutus houkuttelee ja voisin kenties heittää vielä korppujauhotkin päälle. Lisäksi kaksi asiaa on tofukiusausta valmistettaessa mielestäni erittäin olennaista. Tofun tulee olla kylmäsavutofua, jotta ruokaan tulee kunnolla makua. Ja toisekseen, en kyllä valmistaisi ruokaa ilman ravintohiivahiutaleita. Käytin niitä itse asiassa vasta nyt ensimmäisen kerran, muttei jää viimeiseksi kerraksi. Ravintohiivahiutaleet antavat ruokaan hieman juustomaista makua ja lisäksi niistä saa B12-vitamiinia. Laitoin kiusaukseen kerman sijaan kaurakermaa eikä eroa lopputuloksesta kyllä huomannut, vaikka sellaisenaan kerma on turhan makeaa.

Ruoan ollessa uunissa mies totesi, ettei uskoisi uunissa kypsyvän lihatonta ruokaa, sillä tuoksu oli niin mieletön! Ilmeisesti siis lihainen. Savutofukiusaus maistui hänellekin mainiosti ja nyt harmittaa ainoastaan se, että koko vuoka on kaavittu puti puhtaaksi. Pakko tehdä suurempi satsi seuraavalla kerralla! Jos pastaruoka on monelle lohturuoan aatelinen, niin minulle peruna tekee saman vaikutuksen. Erinomaista, että tämä vegaanien herkku löysi tiensä meidän sekasyöjienkin kotiin!

Savutofukiusaus 4 annosta
resepti mukailtu Hannan soppa -blogista

1 kg perunoita kuorittuna ja suikaloituna
1 pkt (300 g) kylmäsavutofua suikaloituna
1-2 sipulia hienonnettuna
0,5-1 dl ravintohiivahiutaleita (oluthiivahiutaleita)
suolaa, mustapippuria
kuivattua timjamia
2 prk kaurakermaa

Voitele uunivuoka öljyllä. Sekoita vuoassa perunat, sipulit ja loput mausteet sekaisin. Maista ja pidä huoli siitä, että makua on reilusti.

Lisää tofut paistoksen pinnalle (tai sekaan, jos et halua niistä rapsakoita) ja kaada lopuksi kerma. Paista savutofukiusausta 200 asteessa noin 45 minuuttia. Mikäli ruoka on kypsää, mutta kaipaat lisää väriä, laita vuoka hetkeksi grillivastuksen alle.

Vinkki! Vuokaan on helppo upottaa myös jääkaapin perukoille unohtuneet porkkanat ja palsternakat.

Kikhernewrapit sumakki-sipulisalaatin kera

tiistai 6. maaliskuuta 2018



Tämä värikäs wrappi on loistavaa tähderuokaa ja valmistuu nopeasti arki-iltaan. Täytteeksi sopivat niin kikherneet, pavut, linssit, tofu kuin falafelitkin. Meillä täytteeksi käytettiin viimeiset kikherneet aiemmin keitetystä kattilallisesta ja tahna pyöräytettiin valmiista grillatusta säilykepaprikasta. Leiväksi ostettiin etnisesta kaupasta ohutta arabialaista leipää, mutta sen voi vaihtaa esimerkiksi tortillaan tai pitaleipään ja nauttia täytetyn leivän wrapin sijaan. Mausteisen paprikatahnan voi vastaavasti vaihtaa harissalla maustettuun jogurttiin. Kuten huomaat, ruokaa voi muunnella moneen suuntaan ja kaiken voi ostaa halutessaan valmiina kaupasta! Tai sitten heittää jääkaapista kaikki mahdolliset tähteet kehiin ja nauttia maistuvan pikaruoan.


Kikhernewrapit sumakki-sipulisalaatin kera 4 annosta

Sumakki-sipulisalaatti

1-2 isoa punasipulia ohueksi viipaloituna
reilusti tuoretta persiljaa hienonnettuna
2-4 tl sumakkia
2-4 rkl oliiviöljyä
suolaa

Yhdistä ainekset kulhossa ja maista salaattia. Lisää tarvittaessa sumakkia ja suolaa. 

Paprikatahna

2-4 grillattua paprikaa
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
1 tl (savu) paprikajauhetta
ripaus cayennepippuria tai chilijauhetta
1-2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
(hunajaa, oliiviöljyä)

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos tahna on liian paksua, lisää oliiviöljyä. (Mikäli tahnaa jää, käytä loput leivän levitteeksi.)

Kikherneet

300 g keitettyjä kikherneitä (vastaa noin 1 purkillista)
1/2 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl kuivattua minttua
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Mausta kikherneet ja paista niitä oliiviöljyssä paistinpannussa, kunnes ne ovat lämpimiä. Kikherneet voi myös vaihtaa valmiiseen hummukseen.

Tarjoiluun
4 pannulla paahdettua ohutta arabialaista leipää
sitruunan lohkoja
oliiviöljyä
yrttejä, kevätsipulia, tomaatteja jne.

Paahda leivät ja tomaatit pannulla. Aseta lämmin leipä lautaselle ja lusikoi täytteet päälle. Purista päälle hieman sitruunanmehua ja lorauta oliiviöljyä. Kääri leipä tiukalle rullalle ja nauti saman tien. 



Mikäli pidät sumakista, kokeile sitä myös salaatinkastikkeeseen, siian ja lohen maustamiseen.

Vinkkejä aamiaispöytään

perjantai 2. maaliskuuta 2018




Nautimme viime viikonloppuna muiden kokkaamista ruoista, museoista ja nähtävyyksistä yllin kyllin. Niin Tallinna kuin Helsinkikin olivat jälleen hurmaavia. Juuri sopivaa vaihtelua omaan arkeen Tampereen sijaan. Niin paljon kuin tahdomme mennä, tehdä ja nähdä, olen onnellinen siitä, että myös mies kaipaa totaalisen rauhallisia päiviä. Päiviä, jolloin ei oikeasti tarvitse tehdä mitään. Olemmekin aloittaneet monta viikonloppua katselemalla elokuvia sohvalla peiton alla ja nauttimalla siinä samalla aamiaista. Vastavuoroisesti olemme kammenneet itsemme sulkapallokentälle heti ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen, mutta sitten on ladailtu vain akkuja kirjoja lukien ja keittiössä kokkaillen. Tulevan viikonlopun tiedän jo sisältävän kaikkea tätä viikon takaisen vilinän jälkeen. Liikuntaa, lukemista ja leffojen katsomista. Leppoisasti kohti seuraavaa viikkoa, joka alkaa aikaisin maanantaiaamuna Oscar-gaalalla. Jokavuotinen perinne, sillä heräämme aamulla seuraamaan palkintojenjakoa. 

Kirjapinoista olen jo poiminut muutaman teoksen viikonlopun lukulistalle, itseasiassa liian monta. Aamiaispöytään vaihtoehtoja sen sijaan ei oikein ole, sillä haikailen jälleen jotain uutta. Kaupan valmiita ja uusia aamiaistuotteita en ole kovin innokas kokeilemaan, sillä pari viimeistä ostosta ovat olleet sanalla sanoen kaameita. Pikemminkin kaipaan ideoita, jotta voisin valmistaa edellisenä iltana tai aamulla jotain herkkuja kasaan. Ennen kaikkea suolaisia herkkuja.

Kääntynen keittokirjojen, Pinterestin ja blogien puoleen etsimään inspiraatiota. Mikäli olet samanlaisessa tilanteessa, kurkkaa alta muutamat vinkit aamiaispöytään.

Lepoa viikonloppuun!




Ideoita viikonlopun aamiaiselle!

Leipää:
avokadoleipä dukkahilla
banaanileipä omenahillolla
Croque Monsieur
perunarieska muusista
punajuurihummusta aamiaisleivällä

Juotavaa & lusikoitavaa:
omenapiiraspirtelö
mandariini-persimonismoothie
mustikkajäätelöä ja cashewkermaa
vadelma-tahini-kerrosjogurtti

Muna on mukava juttu:
- hyydytetyt munat uunissa
omeletti
munia ja vihanneksia annosvuoissa

Tuorepuuro:
vadelmainen chiapuuro
vadelma-suklaa-chiavanukas
tuorepuuroa kaurahiutaleista ja chiasiemenistä
mustikkainen vispipuuroa chiasiemenistä

Suolaista & makeaa:
lettubrunssi
kookosvohvelit
inkivääri-lehtikaalivohvelit
- raparperi-mansikkacrumble

Raparperi-mansikkacrumble

torstai 1. maaliskuuta 2018




Kuiva-ainekaapin ja pakastimen tyhjennysprojektit ovat edelleen päällä, vaikkakin aika maltillisella tahdilla. Vanhimmat tuotteet on jo käytetty pois eikä mikään ole menossa huonoksi. Järjestelin molemmat kunnolla enkä muista milloin kaapissa on viimeksi ollut näin tyhjää. Siis ihan täynnähän ne molemmat oikeasti ovat, mutta vielä on tilaa uusille purkeille ja pusseille. Säilöntäkiertoni on vain edelleen hieman ristiriitainen. Kesällä mietin, miten saan pakastettua kaikki haluamani marjat. Syksyllä en meinaa raaskia käyttää niitä ja talvella tuntuu, että pakastin on aivan täynnä. Hiljalleen alan löytää juuri meille sopivat määrät säilöä hilloa, marjoja ja riistaa. Luojalle kiitos.

Tällä kertaa pääsin käyttämään molempien kaappien sisältöä valmistamalla raparperi-mansikkapaistosta. En voinut vastustaa kiusausta, kun bongasin pakastimesta paloitellut raparperit. Kaurahiutaleet olin ehtinyt käyttää jo aiemmin pois, joten tein taikinan tällä kertaa ruisleseistä ja pellavansiemenistä. Lopputuloksena yhtä hyvä maku kuin aina ennenkin. Juuri tällainen yksinkertainen paistos maistuu minulle parhaiten. Lisäksi vielä Kolmen kaverin pistaasijäätelöä ja maut olivat aika kohdallaan. Seuraavalla kerralla haluan heittää herukat tai karviaiset paistokseen.

Ja vaikka tämä crumble mielletään ennen kaikkea jälkiruoaksi, sokerin, hiutaleiden ja jauhojen lajia ja määrää vaihtamalla, paistosta voi viedä useampaan suuntaan. Voin voi vaihtaa kookosöljyyn ja päälle voi heittää pähkinöitäkin. Marjaherkku maistuu upeasti myös viikonlopun aamiaispöydässä, brunssista puhumattakaan.

Raparperi-mansikkacrumble

1/2 l raparperia paloiteltuna
1/2 l mansikoita
1 rkl perunajauhoja
kanelia

Päälle muruseos:
1/2-1 dl sokeria
3 dl hiutaleita, leseitä tai jauhoja
150 g voita sulatettuna
ripaus vaniljasokeria

Kumoa raparperit ja mansikat uunivuokaan. Mausta kanelilla ja halutessasi myös sokerilla. Sekoita joukkoon lusikallinen perunajauhoja sitomaan marjoja. Perunajauhot voi jättää myös kokonaan pois.

Tee muruseos yhdistämällä ainekset ja ripottele marjaseoksen päälle. Paista crumblea 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.






Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.