Punajuurifalafelit

maanantai 9. syyskuuta 2013



Pitkästä aikaa meillä vietetään kasvispainotteista kuukautta ja sen innostamana olen etsinyt uusia kasvisruokareseptejä. Glorian Ruoka&Viini -lehti tarjosi ensimmäisen kokeiltavan. Ohje oli muuten hyvä, mutta mausteita piti laittaa tuplaten. Eli jos et pidä kovin maustetusta ruoasta, laita vain puolet alla olevista maustemääristä.

Punajuurifalafelit 4 annosta

1 sipuli hienonnettuna
1 iso punajuuri kuorittuna ja raastettuna
2 prk (500 g) kikherneitä
0,5 dl korppujauhoja
1 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
2 tl roomankuminaa jauhettuna
2 tl mustapippuria
2 tl suolaa
1 kananmuna

  • kuullota sipulit öljyssä paistinpannulla
  • valuta kikherneistä neste pois ja huuhtele ne siivilässä
  • laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja soseuta ainekset tasaiseksi. Taikinan voi tehdä myös ilman konetta, jolloin taikinasta tulee rouheampi. 
  • anna taikinan vetäytyä hetken aikaa ja pyörittele sitten palloiksi
  • paista falafelit oliiviöljyssä parin minuutin ajan kuumalla lämmöllä, alenna lämpöä sen jälkeen ja jatka kypsennystä vielä kymmenisen minuutin ajan. Falafelit voi kypsentää myös uunissa 200 asteessa 20 minuutin ajan. 
  • tarjoile punajuurifalafelit maustetun jogurttikastikeen ja kvinoan tai couscousin kanssa 

Maustettu jogurttikastike

3 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl hunajaa
0,5-1 dl minttua hienonnettuna
suolaa, mustapippuria




Vietämme kasviskuukautta vanhoilla säännöillä eli syömme lihaa kerran viikossa (jos ollenkaan) ja kasvisten lisäksi saa syödä kalaa. Pari vuotta aiemmin olen laskenut ruokakulujakin tällaiselta kuukaudelta, mutta nyt en siihen ruvennut. Omasta puutarhasta saa niin paljon kasviksia ja juureksia, joten loppusumma ei olisi todenmukainen siihen verrattuna, että ostaisin tuotteet torilta tai kaupasta.
Jos kasvisruokien keksiminen on vaikeaa, tässä muutama hyvä resepti kokeiltavaksi.

Kaalilaatikko soijarouheesta
Lihaton borssikeitto
Punajuuri-palsternakkakeitto
Kuorrutettu sipulikeitto
Kikhernepihvit ja kuminaperunat
Kikherne-papupata
Italialainen kaalikeitto
Pähkinäkuorrutteiset tofupihvit ja couscous
Munakoisopyörykät tomaattikastikkeessa
Tomaattinen sienikeitto
Herkulliset kesäkurpitsapihvit
Porkkanaletut ja maustettu bulgursalaatti
Kesäkurpitsagratiini
Lakritsinen fenkolikeitto

Lisää kasvisruokia löytyy listattuna täältä.

6 kommenttia

  1. Pakko oli tulla vain sanomaan, että aivan valloittavan ihanan näköisiä nämä falafelit :) Pitää kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä! Loistavan värin lisäksi ovat tietysti maistuviakin, parempia kuin tavalliset falafelit.

    VastaaPoista
  3. Meillä alkoi kasviskuukausi ja tämä resepti päätyi ensimmäiseksi kokeiluun. Oli älyttömän hyvää! Lisäsin falafeleihin vain hieman chiliä kun mies chilihullu niin saatiin ruokaan pientä potkua.

    VastaaPoista
  4. Joo, hyvä lisä pyöryköihin. Itse mietin myös sitä, että pullia voisi viedä vielä enemmän itämaiseen suuntaan. Ehkä ensi kerralla. Tsemppiä lihattomaan kuukauteen, jos on eka kerta! Tai vaikkei olisikaan.

    VastaaPoista
  5. Hiihtolomalla kaipaan taas reseptivahvistusta: sinun sivuiltasi löydän aina muistutusta maistuviin ruokiin; kiitos! Kaisa

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.