Tomaatti-inkivääririsotto

perjantai 16. elokuuta 2013






Sataa, paistaa, sataa, paistaa. Kohti syksyä mennään, mutta vielä en ole valmis syömään pitkään hautuneita patoja. Suu haluaa kesäisiä makuja ja siihen tämä tomaatti-inkivääririsotto sopii mainiosti. Erityisesti nyt, kun tomaatit ovat parhaimmillaan omassa puutarhassa. Ohjeen bongasin Saku Tuomisen Basta-kirjasta. 

Yksinkertaisuudessaan tehdään risotto, joka maustetaan tomaatilla ja raastetulla inkiväärillä. Jos siis sinulla itselläsi on hyvä risottoresepti, voit tehdä ruoan sen mukaan. Valmista ensin tomaattikastike, laita sen jälkeen tomaatit marinoitumaan ja aloita risoton kypsentäminen vasta viimeiseksi. Melkein samoista aineksista valmistuu myös tomaatti-inkivääripasta, sen resepti on täällä

Tomaatti-inkivääririsotto neljälle henkilölle

Tomaattikastike

1 tlk luomutomaattimurskaa
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
yrttejä (timjami, basilika, oregano, rosmariini,salvia)
ripaus sokeria tai hunajaa (voi jättää pois)
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria 

  • freesaa sipulit öljyssä, lisää tomaattimurska ja anna kastikkeen hautua
  • mausta lopuksi oman maun mukaan


Risoton perusohje

1 rkl öljyä
1 salottisipuli hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 varsisellerinvarsi ohueksi viipaloituna
2 dl risottoriisiä
8-10 dl kana- tai kasvislientä 
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl tomaattikastiketta
(1 dl raastettua parmesaania)
suolaa, mustapippuria tarpeen mukaan
reilu nokare voita

  • freesaa sipuleita öljyssä, mutta älä ruskista niitä
  • lisää seuraavaksi varsiselleri ja riisi
  • freesaa niitäkin muutama minuutti, kunnes riisi kuultaa eli kiiltelee kauniisti
  • lisää valkoviini ja anna sen haihtua pois
  • lisää seuraavaksi tomaattikastiketta ja lientä joukkoon pienissä erissä ja keitä riisiä hämmentäen miedolla lämmöllä
  • maista välillä riisin kypsyyttä, kaikkea lientä et välttämättä tarvitse (ohjeesta huolimatta risotosta tulee joka kerta erilainen)
  • lisää lopuksi marinoidut tomaatit (kts. alla) ja raastettu inkivääri

Lisäksi

6 tomaattia
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä

inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
  • pilko tomaatit ja laita marinoitumaan oliiviöljyn ja basilikan kanssa
  • lisää marinoidut tomaatit risottoon juuri ennen tarjoilua 
  • voit raastaa inkiväärin koko risoton joukkoon tai suoraan lautasannoksesi päälle, molempi parempi. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.