Punajuuri-linssipata

tiistai 30. tammikuuta 2018



Juttelemme miehen kanssa säännöllisesti siitä, kuinka pitäisi syödä enemmän linssejä ja papuja. Pidämme niiden mausta ja lisäksi ne antavat moneen ruokaan lisää täyttävyyttä ja upeaa ulkonäköä väreillään ja muodoillaan. Useimmiten lisään papuja ja linssejä erilaisiin lihapatoihin ja salaatteihin, ellen kokkaa niistä keittoa. Käytän yleensä kypsiä papuja suoraan purkista, sillä niiden spontaani käyttö ei salli pitkää liotus- tai kypsymisaikaa. Tässä olisi selvästi parannuksen paikka, sillä tähänkin pataan käytin nopeasti kypsyviä punaisia linssejä.

Jos aikaa on enemmän, kannattaa kokeilla myös belugalinssejä, joista Vaimomatskuu oli valmistanut suurenmoisen näköisen padan. Ja vieläpä punajuuripadan niin kuin minäkin. Kurkkaathan miten mahtavia, upeita kuvia Juulia on ottanut! Belugalinssit säilyttävät muotonsa paremmin kuin punaiset ja vihreät linssit ja niissä on mielenkiintoisempi purutuntuma.

Punajuuri-linssipata on jo sellaisenaan erittäin maittavaa, mutta dukkah antaa sille hauskaa potkua ja vie ajatukset entistä enemmän Lähi-idän keittiöön. Olen valmistanut dukkahia aiemminkin enkä ole tainnut vielä koskaan tehdä sitä yhdellä ja samalla ohjeella. Mausteseosta on helppo varioida suuntaan ja toiseen vaihtelemalla pähkinöitä ja mausteita. Dukkahilla on yksinkertaista maustaa leivät, kasviskeitot, vihannekset, juurekset jne. Reseptejä kannattaa mielestäni noin ylipäänsäkin kokeilla tai vaihdella. Vaikka itsekin osaan tehdä melkein mitä vain ilman ohjetta, omat mieltymykset paljastuvat ruoasta helposti läpi ja kaikki maistuu pitkälti samalle. Toiset pitävät siitä kovastikin, mutta itselläni vaihtelunhalu ulottuu myös keittiöön mitä suuremmissa määrin.


Punajuuri-linssipata 4 henkilölle

öljyä
3 isoa sipulia hienonnettuna
3-4 (700 g) punajuurta kuutioituna
2-3 rkl ras el hanout -mausteseosta
1 tl suolaa
8 dl kasvislientä
sitruunamehua
tuoretta korianteria

Lisäksi:
maustamatonta jogurttia tai creme fraichea
dukkahia

Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja lisää sipulit, ras el hanout ja suola. Kuullota 5 minuuttia ja lisää punajuuret joukkoon. Jatka paistamista toiset 5 minuuttia.

Lisää puolet kasvisliemestä kattilaan ja anna punajuurien hautua kannen alla noin 30 minuuttia.

Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja pataan lopun kasvisliemen kanssa. Anna padan hautua 30 minuuttia tai kunnes linssit ovat kypsiä.

Mausta pata sitruunanmehulla ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja ripottele korianteri padan pinnalle. Tarjoa jogurtin, dukkahin ja leivän kera.

Dukkah

2 rkl pistaasipähkinöitä kuorittuna
2 rkl manteleita
1 rkl korianterinsiemeniä
2 tl juustokuminaa
1 tl sitruunan kuorta raastettuna
2 rkl chian siemeniä
1 tl suolaa

Rouhi pistaasit ja mantelit veitsellä. Siirrä ne sen jälkeen paistinpannulle korianterinsiementen ja juustokuminan kanssa. Paahda seosta kuivalla pannulla koko ajan sekoitellen 2-3 minuuttia tai kunnes niistä irtoaa huumaava tuoksu ja mausteet alkavat hieman pomppia pannulla.

Lisää lopuksi sitruunan kuori, chian siemenet ja suola. Sekoita ja paahda hetki. Säilytä dukkah tiiviissä kannellisessa astiassa.


Kardemummaista kanaa, sipulia ja viikunaa

tiistai 23. tammikuuta 2018



Selailin viikonloppuna kymmeniä vanhoja ruokalehtiä tarkistaakseni löytyisikö niistä uusia reseptejä kokeiltavaksi. Projekti vie aikaa, mutta onnekseni lehdistä löytyy vielä inspiraatiota omiin kokkailuihin. Siinä vaiheessa, kun merkityt reseptit on kokeiltu, otan ne halutessani tänne blogiin reseptivihkon kaltaisesti ylös. Sitä vartenhan blogin kahdeksan vuotta perustinkin. Halusin kerätä yhteen paikkaan ohjeita ylös uudelleen kokeiltavaksi. Tykkään kyllä edelleen lukea perinteisiä lehtiä, mutta ikävä kyllä ruokiinkin liittyvät lehdet hautautuvat sen jälkeen toistensa jalkoihin enkä niihin enää oikein palaa. Siksipä saatuani nyt selailtua lehdet uudelleen läpi, heitän ne kierrätykseen. Samoin tein muutamalle syntisen painavalle reseptikansiolle, joihin olen kerännyt monia vuosia ohjeita ylös. Upeasti olin ne vielä lajitellutkin, mutta en muista kovin monta kertaa kansiota avanneeni. Vaikken konmarituksesta niin välitäkään, olen ruvennut antamaan ylimääräisiä tavaroita, astioita ja vaatteita eteenpäin toisten iloksi tai heittänyt kierrätykseen. En jaksa enää yhtään sitä, että kaikkea mahdollista säilötään vuodesta toiseen.

Olen valmistanut vuosia sitten intialaista kanaa, joka marinoidaan mausteisessa jogurtissa. Kyseinen resepti ei tullut tällä kertaa vastaan, mutta muistan edelleen miten pidin kardemumman mausta ruoassa. En kuitenkaan halunnut valmistaa tuhtia intialaista versiota vaan jotain hieman kevyempää. Siksi tämä vanhassa Glorian Ruoka & Viini -lehdessä tullut resepti hyppäsi silmille oikeaan aikaan! Lisäpisteitä ruokaan toi se fakta, että koko ruoan voi heittää samaan vuokaan ja sitten vain uuniin. Niin parasta silloin, kun haluan päästä helpolla ja syödä kuitenkin maistuvaa ruokaa.

Ruoan kypsyessä tuoksu oli hurmaava koko kodissa, mutta mausteita olisi mielestäni voinut olla enemmän. Alkuperäisessä reseptissä täysjyväriisiä ei maustettu mitenkään, mutta ensi kerralla ropsautan kardemummaa ja savupaprikaa myös vuoan pohjalla kypsyneeseen lisukkeeseen. Koska käytin itse couscousia, tarkistin sen tilanteen välillä ja lisäsin nestettä. Veden sijasta käyttäisin kana- tai kasvislientä antamaan lisää makua. Kuten huomaat, uunivuokaan laitettavia aineksia voi vaihdella suuntaan jos toiseen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, että jos paistat isompia ja luisia broilerin paloja (kuten reisiä), kypsymisaika on pidempi. Tällöin voi olla helpompaa keitellä riisit erikseen kattilassa tai sitten lisätä vuokaan myöhemmin kuin broileri. Itse muistin kesken kaiken, että jääkaapissa on herkkusieniä ja paistoin ne paistinpannulla vielä mukaan.


Kardemummaista kanaa 4 henkilölle

500-800 g broilerin luuttomia reisipaloja (eli "paistia"), siipiä tai nuijia
1-2 limen mehu
1/2 dl oliiviöljyä

Mausteseos
2-3 tl kardemummaa
1-tl kanelia
1/2-1 tl savupaprikaa
1-2 tl suolaa

Lisäksi
1-2 sipuli lohkottuna
200 g pehmeitä viikunoita
3 dl couscousia tai täysjyväriisiä tai kvinoaa
4 dl kanalientä tai vettä

Päälle
tuoretta persiljaa tai korianteria
limen lohkoja

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Pyyhi kanat talouspaperilla kuiviksi ja laita ne kulhoon. Purista limen mehu oliiviöljyn kanssa joukkoon ja sekoita niin, että ne sekoittuvat lihoihin.

Yhdistä mausteseoksen ainekset ja hiero se käsin broilerin pintaan.

Mittaa couscousit uunivuoan pohjalle ja kaada kanaliemi päälle. Levitä broileri, sipulit ja viikunat päälle. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia. Mikäli haluat broilerin lisää väriä, laita uuniin hetkeksi grillivastus päälle.

Pikalaksaa pakkaspäiviin

tiistai 16. tammikuuta 2018



Vuosi on alkanut mausteisten ruokien parissa. Tuntuu, että voisin syödä päivästä toiseen ruokia, joihin voi livauttaa kourallisen mausteita ja joukon jatkeeksi vielä limeä, korianteria ja chiliä. Haluan ruoan kuitenkin valmistuvan kohtuullisen nopeasti, sillä haluan käyttää tammikuun pimeät iltatunnit kirjojen lukemiseen ja elokuvien katseluun. Kevät kuitenkin koittaa pian ja sohvalla istuminen vähenee ajatusten kohdistuessa siirtolapuutarhaan ja tulevan kesän projekteihin. Näin ollen päädyin valmistamaan pikalaksaa Kanslerin keittokirjasta. Laksan keittäminen alusta alkaen ei innostanut, sillä kuiviin mausteisiin, maustetahnaan ja itse keittopohjaan tarvitsee jäätävän määrän aineksia. Puhumattakaan tunneista, jotka kuluisivat keittiössä ahertaessa.

Laksa sijoittuu Kaakkois-Aasiaan ja se sisältää yleensä nuudeleita, katkarapuja/kanaa/kalaa ja kookosmaitoa. Toisaalta laksa vaihtelee ainesosiltaan vähän maasta toiseen ja ne voi karkeasti jakaa maustetahnansa mukaan curry-, tamarind- tai punaiseen currypohjaisiin. Kaikissa versioissa ei myöskään käytetä kookosmaitoa lainkaan. Tämä Jennin versio maistui erinomaiselta, mutta ryystäessäni nuudeleita suuhuni, ihmettelin kyllä hieman tomaatteja ja kurkkuja keitossani. Tammikuu ei todellakaan ole niiden sesonkia. Harmittelin sitä, etten muistanut pakastimesta löytyvän omassa puutarhassa kasvatettuja sokeriherneitä ja papuja. Ne olisivat ehdottomasti olleet parempi vaihtoehto ainesosiksi. Jälkikäteen on helppo todeta myös keitetyn kananmunan loistavan poissaolollaan. Tilannetta lohdutti kuitenkin tieto siitä, että kurkku ja tomaatti upposivat keiton mukana suuhun eikä päivän, parin kuluttua biojätteeseen. Syömme talvisin kurkkua lähinnä aamuleipien päällä ja tomaattejakin niin satunnaisesti, että kaikki käyttömahdollisuudet täytyy hyödyntää hävikin välttämiseksi. Pikalaksa onkin oiva arkiruoka, johon voi käyttää melkeinpä mitä raaka-aineita tahansa sesonkien ja omien mielihalujen mukaan.

Pikalaksa 4 henkilölle

1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 paprika paloiteltuna
2-4 tl inkivääriä raastettuna
2 rkl öljyä
1/2 dl tom yum -tahnaa tai thaimaalaista punaista currytahnaa
1 kana- tai kasvisliemikuutio
0,7 l vettä
1 pss nuudeleita
1 prk tai 400 g kookosmaitoa
1 pss katkarapuja / 1 parsakaalin nuput / 1 pkt tofua kuutioituna ja paistettuna
suolaa
1 lime
1/2 kurkku / kourallinen sokeriherneitä tai papuja
kirsikkatomaatteja puolitettuna
1 pnt tuoretta korianteria tai thaibasilikaa
kevätsipulia tai purjorenkaita
seesaminsiemeniä

Laita öljy kattilaan ja kuullota sipuleita ja inkivääriä pari minuuttia. Lisää currytahna ja kuullota minuutin verran. Murskaa liemikuutio joukkoon ja lisää lämmin vesi. Kiehauta.

Lisää kookosmaito ja anna kiehahtaa uudestaan. Lisää paprikat, parsakaalin nuput ja nuudelit. Keitä, kunnes nuudelit ovat kypsiä. (Jos teet laksaa tofulla, kuivaa tofut ja paista ne paistinpannulla.) Kaada lopuksi katkaravut joukkoon ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Annostele keitto, lisää päälle hienonnettu korianteri, kurkut ja tomaatit, kevätsipulit ja seesaminsiemenet. Purista limen mehu joukkoon. 

VINKKI! Lue Viimeistä murua myöten -blogista ohjeet tofun käsittelyyn.

Kaurajogurtti & vadelma-punajuuripyre

lauantai 13. tammikuuta 2018



Tammikuusta on hiljalleen muodostuva aamiaisen juhlakuukausi. En tarkoita tällä suinkaan juhlavia aamiaispöytiä vaan sitä, että saamme syödä joka viikonloppu jotain uutta aamiaiseksi. Tai näin ainakin toivon. Tähän on toki todettava se, että uusien makujen ja ruokien kehitteleminen ja etsiminen jää minun kontolleni, vaikka mies niitä mieluusti maisteleekin. Hänen paukkunsa suuntautuvat yleensä illallisruokiin.
Välillä aamiainen muodostuu jääkaapista löytyvistä tähteistä munakkaaksi, toisinaan maidon tipat paistetaan vohveleiksi. Tällä kertaa valmistin aamiaiselle kaurajogurttia vadelma-punajuuripyreellä Hanna Hurtan kirjasta Kasvis. Olin merkannut reseptin jo aiemmin ylös lukiessani kirjaa kannesta kanteen, sillä punajuuri aamiaisruoassa herätti mielenkiinnon. Punajuuri toi pyreeseen mukavanlaista juurevuutta, muttei noussut kuitenkaan pääosaan. Ehkä ensi kerralla voisin raastaa sitä enemmänkin joukkoon. Vadelma-punajuuripyrettä jäi hieman yli ja sitä voi reseptin mukaisesti  tarjota myös aamiaispannukakkujen ja puurojen kera. Itse kaurajogurtti oli asteen verran turhan paksua ja pikemminkin tuorepuuroa kuin jogurttia. No, sama sen, lasilliset maistuivat erittäin hyvin!


Kaurajogurtti & vadelma-punajuuripyre 4 henkilölle

4 dl kaurahiutaleita
4 dl kookosmaitoa
4 dl manteli- tai kauramaitoa
4 rkl chia-siemeniä
2 probioottikapselia
ripaus aitovaniljajauhetta tai pieni loraus vaniljauutetta

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja aja massa sileäksi. Siirrä kulhoon ja jääkaappiin tekeytymään yön yli tai vähintään kuudeksi tunniksi.

Vadelma-punajuuripyre
1 pienehkö punjauuri raastettuna
2 1/2 dl vadelmia
1/2 sitruunan mehu
2 rkl vettä
1 rkl hunajaa tai agavesiirappia

Mittaa ainekset tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta. Surauta ainekset sileäksi pyreeksi. Jaa vadelma laseihin tai kulhoihin ja lusikoi kaurajogurttia päälle. Koristele annokset vadelmilla, mintulla ja kookoslastuilla.


Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.