Siirtolapuutarhan kasvimaa

perjantai 31. toukokuuta 2013



Kasvimaa oli näin ankea huhtikuussa. Kuukaudessa ehtii siis tapahtua paljon! 


Tämä on kolmas kesämme siirtolapuutarhalla ja ensimmäisenä kesänä rakentamamme kasvilaatikot ovat osoittautuneet hyväksi ratkaisuksi. Tontin laidassa on pari koivua, jotka imevät vettä ja siksi päädyimme laatikoihin. Tuolloin lehtokotilot ja elämänlankakin olivat riesaksi. Rikkaruohojen kitkeminen ja etanoiden kerääminen on tuottanut tulosta eikä niitä löydy enää nimeksikään. Täysinhän niistä ei pääse eroon, mutta on loistavaa, jos myös naapurit osallistuvat etanoiden keräämiseen omalta tontiltaan. Kasvilaatikoissa hyvää on myös se, ettei niissä kasva rikkaruohoja, koska ne on perustettu puhtaasta mullasta. Multaa kuitenkin häviää, joten sitä joutuu lisäilemään vuosittain, samoin kuin lannoitettakin.

Tänä vuonna olen myös viisastunut sen verran, että kun kasvikset ja juurekset olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, nostin ruohosilppua taimien väliin. Näin kosteus pysyy paremmin laatikoissa eikä multa pääse kuivamaan niin helposti ja kasvit saavat luonnonmukaista lannoitusta siinä sivussa. Jossain radio-ohjelmassa ruohosilppua kehoitettiin laittamaan viisi senttiä, mutta niin paljonhan minä en sitä malttanut laittaa. Kuinkas ollakaan, silppu kuivui auringossa alta aika yksikön, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Seuraavan ruohonleikkuun yhteydessä levitin ruohoa uuden satsin paremmalla menestyksellä.

Ruohosilppua valkosipuleiden ympärillä. 


Kasvilaatikoita on yhteensä kymmenen ja niiden lisäksi on kaksi pyöreää penkkiä yrteille sekä kaikkien laatikoiden keskellä kukkapenkki. Se olikin ensimmäisiä asioita mitä päätin, halusin kasvimaalle myös kukkia. Niitä on myös kasvilaatikoissa, esimerkiksi samettikukat ovat kaalien kanssa samassa laatikossa, sillä ne torjuvat kaalikärpäsiä. Yksi keino torjua niitä olisi myös tehdä kiinankaalikaista, joka houkuttelisi tuholaisia puoleensa. Laitoin kerä- ja lehtikaalia kasvamaan viime kesänä ensimmäisen kerran eikä tuholaisista onneksi ollut mitään harmia. Toivon, että kaali kukoistaa tänäkin vuonna! Porkkana ja sipuli kannattaa myös sijoittaa vierekkäin, sillä sipuli karkottaa porkkanakärpäsiä. Yhteensopivia ovat myös kaali & salvia, kaali & iisoppi, endiivit & orvokit sekä peruna & papu. Jos tiedät muita pareja, kerro toki tulevia viljelyksiä varten.

Kasvimaalle kannattaa laittaa itämään myös syötäviä kukkia: kurkkuyrtti, kehäkukka, krassi, malva, orvokki ja ruiskukka.



Koska laatikoita on kuitenkin rajattu määrä, niissä kasvaa useampaa lajiketta. Laitan niiden paikat aina vihkoon ylös, jotta tiedän vaihtaa kasvisten kasvupaikkaa seuraavaksi kesäksi. Tämä siksi, että jos samaa kasvilajia viljelee vuodesta toiseen samalla paikalla, mullan laatu heikkenee ja kaikki ravintoaineet katoavat. Viljelykierto myös ehkäisee kasvitauteja ja tuholaisia. Puutarhakirjojen mukaan kasveja kannattaisi kierrättää niin, että ryhmät vaihtavat paikkaa seuraavasti
1. vuonna peruna
2. vuonna herneet ja pavut
3. vuonna kaalikasvit
4.vuonna juurikasvit ja salaatit

Kasvimaata rakentaessa emme maalanneet laatikoita lainkaan, sillä halusimme niiden harmaantuvan luonnollisesti. Näin kävikin jo ensimmäisenä kesänä ja ne sointuvat hyvin laatikoiden ympärillä oleviin pieniin sorakiviin. Kivet valittiin puhtaasti siksi, ettei kasvimaalle mennessä tarvitse laittaa kenkiä jalkaan vaan voi paljas jaloin kävellä siellä. Arvaan, että joku jo kuumeisesti miettii, että miten kivet saa pidettyä puhtaina kuivuneista lehdistä. Vuodet ovat nyt osoittaneet, että tuulen mukana lähtee suurin osa, osa jää taas laatikoiden viereen, josta ne on helppo nostaa pois. Tähän mennessä meidän ei ole tarvinnut turvautua lehtipuhaltajiin tai muihin kikkakolmosiin.

Jos siis olet kiinnostunut laatikkoviljelystä, suosittelen sitä lämpimästi. Yhdelläkin saa loistavan alun! Laatikoiden tekeminen on helppoa enkä lähtisi maksamaan valmiista laatikoista kymmeniä euroja. Itse tekemällä voi myös tehdä eri korkuisia laatikoita: salaateille ja yrteille riittää 20 cm:n korkeus, muille juurikasveille multaa tulisi olla 40-60 cm:n verran. Meillä korkeimmat ovat vain 30 cm korkeita, mutta olemme siitä huolimatta saaneet hyvän sadon myös porkkanoita ja perunoitakin. Jos siirtolapuutarhatontillamme ei olisi kasvanut koivuja ja jos se olisi yhdessä tasossa, olisimme saattaneet tehdä suuremman ja perinteisemmän kasvimaan. Koosta huolimatta tästä kasvimaasta on riittänyt iloa ja satoa meidän perheelle yllinkyllin. Kunhan vain muistaa kylvää kesän mittaan lisää retiisejä ja salaatteja.

Puutarhailoa!

Raparperimehu


Toukokuun viimeinen päivä ja millainen kuukausi onkaan takana! Aloitin kesälomani vapusta ja olen saanut nauttia upeista säistä viikko toisensa jälkeen. Itse asiassa olemme miehen kanssa odottaneet sadetta jo useampaan otteen tulevaksi, jotta kasvilaatikoiden anti saisi hyvän alun. Hyvältä näyttää. Puutarhatöiden ohella olen ehtinyt laiskottelemaankin ja lukemaan lehtiä. Kirjat olen jättänyt sivuun toistaiseksi, sillä maanantaina alkaa opintovapaa ja kirjoja saa lukea yllin kyllin. Mikäs sen mahtavampaa! Aion nauttia aurinkoisista kesäpäivistä vastedeskin ja lipitellä tätä perinteistä raparperimehua terassilla istuen ja kirjoja lukien.

Piirakan tuskaan suosittelen tätä simppeliä jogurttista raparperipiirakkaa!

Raparperimehu (reilu kaksi pullollista)

1,5 l raparperia pilkottuna
2 l vettä
3 dl sokeria
1 hyvin pesty sitruuna

  • nosta rapaperit kattilaan ja kaada sokeri ja vesi päälle
  • lisää joukkoon sitruunan kuoret sekä mehu
  • anna seoksen kiehahtaa ja hauduttele sitä 30 minuuttia ja anna jäähtyä kylmässä seuraavaan päivään
  • siivilöi ja pullota mehu
  • juo mehu sellaisenaan tai laimenna halutessasi kivennäisvedellä

Appelsiini-fenkolisalaatti

keskiviikko 29. toukokuuta 2013


Eilen oli jälleen pitkästä aikaa italialaisen ruoan vuoro. Valmistin murekepihvejä, punasipulihilloa, yrtti-kapriskastiketta bruschetoille sekä tätä fenkolisalaattia. Miehen vastuulle jätin leipäviipaleiden ja pihvien paistamisen. Ja vaikka itse sanonkin, pöytään tuli sangen onnistunut kokonaisuus ja ajattelinkin bloggailla kaikkien em. ohjeet teillekin. Tästä se alkaa, lisää luvassa tämän viikon aikana.

Appelsiini-fenkolisalaatti 4 henkilölle

2 appelsiinia kuorittuna ja ohueksi viipaloituina
2 fenkoli pitkittäin ohueksi suikaloituna
0,5-1 dl pekaani- tai saksanpähkinöitä
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua, jos haluat salaatista asteen verran kirpeämpää

  • leikkaa appelsiinit niin, ettei niihin jää lainkaan valkoista kalvoa. Tällöin salaatin syöminenkin on huomattavasti mukavampaa. Purista kuorien sisäpuolelle jäävistä appelsiinin lihoista ja käteen jäävistä kalvoista mehu talteen
  • asettele suikaloidut fenkolit ja appelsiinit tarjoilulautaselle
  • ripottele pähkinät päälle
  • tee appelsiinin- tai sitruunanmehusta, lorauksesta oliiviöljyä, suolaa ja pippuria pikainen kastike
  • pirskottele kastiketta salaatin päälle ja tarjoile saman tien

Täytetyt paprikat kahdella tapaa

tiistai 28. toukokuuta 2013





Olen syönyt paprikoita riisillä ja jauhelihalla täytettynä monta kertaa. Tiedän, miltä ne maistuvat ja vaikka hyviä ovatkin, halusin tehdä jotain muuta. Ensimmäiset paprikat täytin käytännössä couscoussalaatilla ja käärin ne folioon. Toisiin laitoin ainoastaan fetaa. Molemmille paprikaversioille on paikkansa, mutta fetalla täytetyt vaativat selkeämmin oheen jotain muuta. Muuten tulisi turhan tiukka pakkaus fetaa ja suolaa. Jos haluat tehdä mausteiseimmat paprikat, testaa tätä ja grillaa oheen lammasta.

Couscousilla täytetyt paprikat 4 henkilölle

4 paprikaa kansi leikattuna ja siemenet poistettuna
couscousia paketin ohjeen mukaan haudutettuna
tuoretta persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, minttua hienonnettuna (muutkin yrtit käyvät)
fenkolia ohueksi suikaloituna
paprikaa ohueksi suikaloituna
suolaa, mustapippuria
sitruunanmehua / valkoviinietikkaa
pähkinöitä, pinjansiemeniä
  • sekoita yrtit ja mausteet sekaisin
  • maista couscousia ja jos se maistuu sopivalta, lisää vielä yksi satsi mausteita ja yrttejä, sillä paprikan sisällä maut miedontuvat
  • nostele couscous paprikoiden sisään, kääri ne folioon ja paista tai grillaa 30-40 minuutin ajan
  • tarjoile sellaisenaan tai grillatun kalan kera

Vielä yksinkertaisemmin täytetyt paprikat saat tehtyä, kun
  • poistat pienestä suippopaprikasta pään
  • kaiverrat kuorimaveitsellä siemenet pois
  • huuhdpt paprikat vedellä, jotta loputkin siemenet poistuvat ja kuivaat ne sen jälkeen
  • ripottelet paprikoiden sisään oreganoa
  • painat sormella murustellun fetajuuston paprikoiden sisään ja
  • paistat paprikoita sellaisenaan grillissä, kunnes niiden pinta alkaa tummua ja juusto selkeästi sulaa
  • tarjoilet paprikat uusien perunoiden kanssa tai grillatun lihan kyljessä
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.