Vaaleanpunaista Armasta

torstai 30. kesäkuuta 2011

Armas Maitokauppa on vihdoin avannut ovensa Tampereen Tuomiokirkonkadulle! Mies oli jo ehtinyt ihastelemaan Riitta Vaahteran ja Heikki Ahopellon rustiikkista ja vanhanajan henkistä putiikkia ja toi mukanaan vaaleanpunaista ihanuutta, puolukka-ohramuroja. Sekä tietysti suuren suurta suosikkiani, Heikin jogurttia. Tällä kertaa sain herkutella raparperijogurtilla. Maitokaupasta saa toki muutakin, esimerkiksi kananmunia, tuoretta leipää, nokkoshunajaa, tyrnisuklaata ja erilaisia hilloja. Tarjolle on myöhemmin tulossa myös delituotteita, kalaa ja lihaa. Jäädäänpäs odottamaan.

Vaaleanpunainen on muutenkin alkanut hiipimään mökille, vaikka aiemmin en voinut kuvitellakaan ostavani mitään sen väristä tai pukevani päälle vaaleanpunaisia vaatteita.

Hei, tää on sitä Ruususen unta! Vaaleanpunaista.

Ananas-limesalsa

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Parhaimpia asioita kesällä on ehdottomasti grillaaminen. Veljeni puoliso näytti taannoin grillauskirjaa (Grillaajan käsikirja), jonka oli ostanut ja sytyimme mieheni kanssa kirjaan täysin. Kirja maksoi Prismassa suunnilleen noin 12 euroa ja on ollut kyllä enemmän kuin eurojensa arvoinen. Osassa kaupoissa tästä tosin joutuu pulittamaan melkein 30 euroa. Tätä ananas-limesalsaa on kokeiltu jo useammassa kodissa eikä ole vielä kenellekään tuottanut pettymystä. Jos tulisuus ei sovi omaan suuhun, chilin ja tabascon määrää voi vähentää ja lisätä niiden sijaan korianteria ja minttua joukkoon.

Ananassalsa

puolikas tuore ananas kuorittuna ja pieneksi paloiteltuna
1 tuore punainen chili, siemenettömänä ja hienoksi silputtuna
1 punasipuli hienonnettuna
2 rkl tuoretta minttua tai korianteria (suosittelen laittamaan reippaammin)
1-2 limetin kuori raastettuna sekä limetin mehu
suolaa
Tabascoa oman maun mukaan

Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja anna salsan makujen sekoittua toisiinsa huoneenlämmössä puolisen tuntia. Salsa sopii hyvin grillatun kanan, kalan tai kasvisten lisukkeeksi.

Vinkki! Käytä salsaan tuoretta ananasta, tölkkiversiosta ei tule lähellekään niin maukas ja värikäs kuin tuoreesta.

Sitruuna-tahinikastike

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Lihapitoisen juhannuksen ja raskaan alkuviikon jälkeen grillatut kasvikset nostavat veden kielelle! Tämä tahinikastike sopii kasvikselle kuin kasvikselle ja säilyy jääkaapissa useita päiviä. Tahnan viereen on päätynyt tähän mennessä grillattua purjoa, kesäkurpitsaa, munakoisoa, maissia, paprikaa ja bataattia. Maistuu kaikkien kanssa.

Sitruuna-tahinikastikkeeseen tarvitset:

1 dl tahinia
1 valkosipulikynsi hienonnettuna
1 sitruunan mehu
reilu desi vettä
suolaa, mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään tyhjässä lasipurkissa ja tarkista maku. Jos kastike on mielestäsi mautonta, lisää suolaa tai mustapippuria. Tai pelkästään sitruunanmehua. Jätä huoneenlämpöön hetkeksi, jotta maut tasoittuvat toisiinsa. Tarjoa kylmänä tai huoneenlämpöisenä grillattujen kasvisten (munakoiso, kesäkurpitsa) kera.

Vinkki! Vaatimattoman oloinen purjo on loistavaa grillattavaa. Halkaise purjo pitkittäin kahtia ja huuhdo mullat pois. Kuivaa ylimääräinen vesi talouspaperiin, pirskottele päälle öljyä ja rouhi suolaa ja mustapippuria pintaan. Grillaa, kunnes purjosipuli saa väriä ja pehmenee hieman. Yksinkertaista herkkua.

Koira puutarhassa


Puutarhan hoitaminen ja kasvimaan rakentaminen alkoi reilu viikko sitten. Siihen nähden olemme saaneet paljon aikaan niin ulkona kuin sisälläkin. Kasvimaa on laajentunut, kasvilaatikot on viimeinkin kyhätty valmiiksi. Enää puuttuvat vain pikkukivet laatikoiden ympäriltä. Ja koko kasvimaan ympärille on tarkoitus vielä istuttaa marjapensaita tai jotain muuta, jolla alueen voi eristää omaksi alueekseen. 

Erityisesti minua ilahduttaa se, kuinka lyhyessä ajassa näkee omien kättensä jäljet. Puoli tuntia kukkapenkin ääressä ja rikkaruohot saavat kyytiä. Samassa ajassa rakentaa kasvimaalla yhden kasvilaatikon lisää. Harmillista, että arki-iltaisin ajan kuluminen on huomattavasti nopeampaa eikä tuolloin oikein ehdi mitään. Mikä siinä on, että illat menevät niin nopeasti ja päivät kuluvat niin hitaasti.

Onneksi on pionit.
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.