Kesäkuun kukkia

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014



Alppiruusu


Idänunikko (Papaver Orientale)



Siperianunikko

Olen ollut useamman vuoden sitä mieltä, että pioni on suosikkikukkani. Kun kesä kuluu pidemmälle, muistan dahlian, liljan ja unikoiden ihanuudenkin. Kun puutarhasta popsahtelee uusia kukkia esiin päivä toisensa jälkeen, suosikkien nimeäminen tekee jo tiukkaa eikä mikään tunnu olevan ylitse muiden. Parasta lieneekin se, että puutarhassa on koko ajan eri värisiä kukkaloistoja. Keväästä pitkälle syksyyn. 
Tulikellukka



Dahlia (joriini)



Särkynyt sydän on toisella pihaa jo kukkinut, toisella puolella se vielä näyttää parastaan. 
Ruohosipulin upeat kukat koristavat toisinaan myös salaattiakin. 

Mirrinminttu hurmaa upealla tuoksullaan!

Alliumin valtti sen sijaan on kukan muoto, joka ilahduttaa kukkapenkissä vielä kukkimisen
jälkeenkin. Kukinta alkoi jo toukokuussa, mutta osa kukista on vielä täydessä terässä. 


Loistosalvia puhkeaa kukkaan aivan pian.



Pionin upeaa kukintoa sen sijaan saa odottaa vielä tovin.
Hurmaavat nuput vetävät puoleensa päivittäin.

Poimulehti on hurmannut minut täysin ja olen istuttanut sitä niin omiin ryhmiin
kuin pionin ja palavanrakkaudenkin lähettyville.

Kangasajuruoho ja keltamaksaruoho sulassa sovussa.
Siirsin kangasajuruohoa myös porrasaskelmalle, sillä näin jossain puutarhaohjelmassa
kangasajuruohoa istutettavan käytävällekin. Eli sen mukaan kangasajuruohon päälle astuminen
ei haittaa laisinkaan. Keltamaksuruohoa siirsin myös sisääntulon sivuille. 



Keltakurjenmiekka.


Sinikurjenmiekka.

Kullero
Jalokurjenpolvi
Syysleimua, kuunliljoja ja kotkansiipiä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.