Viikonloppu Porvoossa

sunnuntai 16. helmikuuta 2014






Olen käynyt Porvoossa kerran aiemmin, joten oli mukavaa päästä viikonloppuna päivittämään kaupungin fiilikset. Monta asiaa oli muuttunut vuosien varrella, mutta toisaalta vanha kaupunki oli yhtä ihana kuin ennenkin. Polvet menee aina heikoksi puutalomiljöössä. Olikin onni, että sain varattua yön Onnista, pienestä boutiquehotellista. Keltaisessa kartanorakennuksessa on neljä erilaista huonetta: retro-, funkis-, talonpoikais- ja kartanohuone. Varausta tehdessä en jättänyt huonetoivomusta, mutta saimme yöpyä juuri siinä huoneessa, missä toivoinkin eli funkishuoneessa. Onni oli juuri sitä, mitä omilla sivuillaan lupailikin: rauhaa, laatua, eleganssia ja kulttuuria.

Erilaisen kokemuksen tästä hotelliyöpymisestä teki se, että söimme hotellin omassa ravintolassa, SicaPellessä. Vielä hauskempaa oli se, että huoneesta pääsi suoraan ravintolaan parilla ovenavauksella.




SicaPelle Wining & Diningin miljöö osui suoraan minun makuhermooni: sopivassa suhteessa rouheutta, taidetta ja lämmintä fiilistä. Ruoka oli niin taivaallista, että kahden annoksen kohdalla teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi. Tätä ei olekaan ennen tapahtunut, joten olosuhteet lienevät olleet kaikin puolin kohdallaan. Söimme miehen kanssa 5 ruokalajin ystävänpäivämenun, jonka parhaissa annoksissa oli Black Angusta, kelta- ja punajuurta sekä maltaassa pyöritetty kuhaa, kuhamureketta, lehtikaalia ja appelsiini-vanilja-voikastiketta. Ai ai, kylläpäs olikin hyvää! Lisää menusta voit lukea Sivumaun puolelta ensi viikolla.


 


Hotellin aamiainen tarjoiltiin juhlahuoneiston puolella ja jos aamiaispöydän sisältöön oli paneudettu, ulkonäkökään ei jäänyt yhtään huonommaksi. Upeita croissantteja, tuoreita hedelmiä, smoothieta, lihapiirakkaa, juustoja, leikkeleitä, prinsessakakkua jne. Tarjolla ei ollut oikeastaan mitään erikoista, mutta kun kaikki oli tuoretta ja munat täydellisesti keitettyjä, päivä alkoi loistavasti. SicaPellen ja Onnin omistajat pyörittävät myös Pariisin Villeä ja toivoisinkin pääseväni sinne sitten ensi kerralla yöpymään. 

Samaisella reissulla poikkesimme myös Porvoon PaahtimossaTaidetehtaalla ja Bistro Sinnessä, mutta näidenkin paikkojen jälkeen näkemättä jäi vielä monta upeaa paikkaa. Kuulemani mukaan Porvoossa on toinen toistaan upeampi kahviloita ja ravintoloita, joten seuraavaa visiittiä odotellessa.  Toisinaan on turha lähteä merta pidemmälle kalaan, kun kotimaakin tarjoaa näin upeita helmiä. 



Bistro Sinnen upea kala-annos, jossa oli nieriän lisäksi mustaa risottoa, mustajuurta ja mustekalaa. 





1 kommentti

  1. Porvoo on ♥
    Ja eihän sitä voi olla kuin onnellinen, kun asuu Runebergin torttujen kotikaupungissa ;)
    SicaPellen omistajien kesäravintola Johans ranta-aitoissa on must-to-go-kesäkohde. Ja...ja...ja... ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.