Aamiaispiiras voitaikinasta

keskiviikko 27. marraskuuta 2019





Nopeat aamiaispiirakat ovat helppoja tehdä ja täytteeksi sopii melkeinpä mikä vain. Näin joulun alla pakastimessa on aina voitaikinaa ja mikäs olisikaan parempi hetki tehdä suolaisia piirakoita kuin nyt! Nämä pienet piiraat sopivat niin aamiaispöytään kuin iltapalaksi ja täytteet voi suunnitella etukäteen tai sitten vain valita kaapista sitä, mitä sattuu löytymään.

Tein meidän aamiaiselle vain yhdet pienet neliöt nautittavaksi, mutta piiraat onnistuvat kyllä suuremmallekin poppoolle. Yksittäisinä kappaleina tai kokonaiselle pellille kaulittuna levynä. Piiraat voi joko paistaa täytteineen päivineen tai lisätä täytteen paistetun piirakkapohjan päälle, riippuen vähän täytteistä ja niiden rakenteista. Esimerkiksi tähteeksi jääneen lohen tekisin tahnaksi ja lusikoisin kypsän pohjan päälle, mutta kukin makunsa mukaan. Aamiaispiiraista saa leikiten näyttäviä, mutta mikäänhän ei estä tekemästä niistä perinteisiä, täytettyjä voitaikinakolmioita. Lue täytevaihtoehdoista alempaa.

Aamiaispiiraat

voitaikinalevyjä
ranskankermaa
herneitä
fetaa
kevätsipulia

Anna voitaikinan sulaa ja leikkaa taikina sen jälkeen haluamaasi kokoon. Tee terävällä veitsellä viillot noin sentin päähän taikinan reunoista, näin reunataikina kohoaa korkeammalle paistettaessa ja täytteelle muodostuu matalampi alue. Paista pohjaa 210 asteessa noin 6-8 minuutin ajan ja nosta pois uunista. (Huom! Voit laittaa piiraan täytteineen päivineen kerralla uuniin, pohjaa ei ole välttämätöntä kypsentää erikseen ensin. Paista piiraita tuolloin noin 12-15 minuuttia.)

Levitä taikinapohjaan hieman ranskankermaa, asettele loput täytteet päälle ja jatka paistamista, kunnes feta on hieman sulanut tai piiras on saanut hieman väriä lisää. Nosta piiras lautaselle ja leikkaa päälle kevätsipulia.

Voit maustaa halutessasi ranskankerman täytteiden mukaan. Käytin itse wasabikermaa, jotta sain hyödynnettyä kaikki tähteet. Se sopikin erinomaisesti herneiden kera.


Piirakan pohjalle voi sipaista smetanaa, ranskankermaa tai tuorejuustoa. Täytteeksi sopivat esim.
- pinaatti, feta ja pinjansiemen
- kylmäsavulohi, juusto ja tilli
- katkarapu, mäti ja punasipuli (kypsään pohjaan)
- savukalatahna ja ruohosipuli (kypsään pohjaan)
- keitetty peruna, kapris ja sardelli
- keitetty punajuuri, homejuusto ja saksanpähkinä
- keitetty punajuuri, vuohenjuusto ja rucola
- paistetut sienet, timjami ja juusto
- kirsikkatomaatti, oliivi ja basilika
- tuorejuusto, pesto ja tomaatti
- pekoni, kananmuna ja kirsikkatomaatti
- poromuru, piparjuuri ja puolukat


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.