Kurpitsa-tamarindipata

tiistai 13. marraskuuta 2018





Uudet ruoat ja makuyhdistelmät maistuvat viikottain, mutta useimmiten reseptejä tulee kokkailtua vain yhden kerran, vaikka ruoka olisikin maistuvaa. Hyvää tässä on tietysti se, että uusia ruokia tulee syötyä säännöllisesti ja paljon. Ja erilaisten reseptien kokeileminen varmistaa monia makuelämyksiä, sillä niin monta tuttua ruokaa tulee tehtyä suoraan selkärangasta ja käytettyä usein samoja mausteita. Glorian Ruoka&Viini -lehdestä napattu kurpitsapata on sinällään ihan tuttu ruokalaji, mutta tätä ruokaa varten ostin ensimmäistä kertaa tempeä. Enkä kyllä ole edes varma, että olisin edes maistanut sitä aiemmin. 

Tempe on siis indonesialaista kasvisproteiinia, joka valmistetaan perinteisesti fermentoimalla soijapapua. Tähän ruokaan valitsin kuitenkin Jalotofun herneversion, mutta valikoimassa on myös lupiini-, härkäpapu- ja soijapapuvaihtoehdot. Ensi kerralla täytynee kokeilla sitten jotain muuta kuin hernettä. Tempen valmistaminen on helppoa, sillä se tarvitsee vain pilkkoa ja paistaa pannulla öljyssä ruskeaksi. Tässä reseptissä tempe saa makua kastikkeesta eikä sitä tarvitse marinoida etukäteen tai maustaa erikseen. Näin yhden kokkailun jälkeen olen varma, että tempeä löytyy jatkossa muistakin ruoista. Kovin monesta lihankorvikkeesta en ole innostunut, sillä tykkään syödä kasvisruokani kasviksina enkä ole huolisssani proteiinin riittävästä saannista, mutta tempelle näytän vihreää valoa. 

Pataa varten on myös oltava tamarindia, jotta ruoassa olisi kaivattua kirpeää hedelmäistä makua. Tamarinditahnaa saa ostettua jo ihan perusmarketeistakin, joten erikseen sitä ei tarvitse lähteä etsimään etnisistä kaupoista. Kurpitsa-tamarindipata yllätti ja ihastutti minut täysin ja siksi on pakko napata yksinkertainen resepti talteen tänne blogiin, jotta pääsen herkuttelemaan ruoalla vastedeskin. 


Kurpitsa-tamarindipata 4 henkilölle
resepti Glorian Ruoka&Viini 9/2018

1 pieni (300 g) myskikurpitsa paloiteltuna
1 munakoiso paloiteltuna
1 pkt (125 g) tempeä paloiteltuna
1 sipuli hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 chiliä hienonnettuna
öljyä
2 tomaattia paloiteltuna
2 dl vettä
1 dl tamarinditahnaa
2 rkl sokeria
suolaa
thaibasilikaa


Kuumenna öljyä paistinpannussa ja ruskista munakoiso- ja tempepaloja 3-5 minuuttia. Siirrä ne pois pannusta.

Lisää öljyä pannuun ja kuullota sipuleita, valkosipulia ja chilejä muutaman minuutin ajan. Lisää kurpitsa joukkoon ja jatka paistamista.

Lisää tomaatit, vesi, tamarinditahna, sokeri, suola sekä paistetut munakoiso ja tempe paistokseen. Hauduta pataa kannen alla 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

Maista pataa ja lisää tarvittaessa mausteita. Revi thaibasilikaa ruoan pinnalle ja tarjoile lisänä esimerkiksi riisiä.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.