Valloittava Visavuori

perjantai 21. syyskuuta 2018




Kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja -ateljee Tarttilassa on aina vain niin valloittava! Niemenkärjessä sijaitseva kansallisromanttinen "erämaa-ateljee" antoi parastaan elokuussa, jolloin kesä oli todella hehkeimmillään. Voin kuvitella, miten upea tunnelma on syysruskan aikana, talvisesta maisemasta nyt puhumattakaan!

Onni, että Valkeakoskelle on eksynyt 1800-luvun lopulla yksi kultakauden merkittävimmistä kuvanveistäjistä perheineen. Tuusulanjärvellähän niitä on yllin kyllin, mutta mainiota, etteivät kaikki taiteilijat ole sijoittuneet aivan eteläisimpään Suomeen. Ensimmäinen taiteilija-ateljee rakennettiin Tarttilaan 1893-1894, mutta se tuhoutui tulipalossa 1896. Tämän jälkeen Wikström päätti rakennuttaa kodin ja ateljeen erillisiksi ja asuinrakennus valmistui 1903, ateljee vuotta myöhemmin 1903. Karjalaistyyppisen asuinrakennuksen sisustus on alkuperäinen ja sisällä käyskennellessä voi aistia, miten upea tämä kulttuurikoti on ollutkaan vuosisadan alussa.




Ateljeerakennus on vielä asuinrakennustakin upeampi ja torneineen tuonee monelle mieleen linnan. Kahvilan tilalla on aikoinaan ollut Suomen ensimmäinen pronssivalimo, mutta rakennuksessa näkyy työn ohella myös Wikströmin harrastukset: valokuvaaminen, tähtitiede, musiikki ja puutarhanhoito. Korkealle parvelle on sijoitettu urut, torniin pyörivä tähtitorni, alas puolestaan pimiö ja pieni, mutta niin upea talvipuutarha.





Jos Emil Wikström ei tunnu entuudestaan tutulle, uskoisin yhden hänen töistään olevan monelle varsin tuttu. Helsingin rautatieaseman graniittiset lyhdynkantajat ovat nimittäin Wikströmin suunnittelemat. Tampereella yksi Wikströmin tunnetummista töistä on Näsikallion suihkulähde Hämeenpuiston päädyssä.



Jos et ole vielä käynyt Visavuorella, tee se pian. Museo ei mene talveksi kiinni vaan Visavuorea voi  ihailla läpi vuoden ja plussana päälle vielä se, että kohde kuuluu Museokortin piiriin. Aukiolot kannattaa aina tarkastaa, sillä niin upea kuin Visavuori onkin ulkoapäin, sisätiloja ei kannata missata. Ihailtavaaa riittää sisustuksen, töiden ja tähtitornin lisäksi myös puutarhassa. Rinnetontin siisteistä kukkapenkeistä riittää inspiraatiota tänäkin päivänä.

Ja melkein meinasin unohtaa mainita, että Visavuorella sijaitsee myös Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksia. Kari on Emil Wikströmin tyttären Estellen poika. 

* *

Visavuori
Visavuorentie 80, Tarttila, Valkeakoski

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.