Fenkoli-lehtikaalipiirakka

torstai 30. elokuuta 2012


Yksi kasvimaan tämän kesän uutuuksista itselle on ollut lehtikaali. Olen toki syönyt sitä aiemminkin, mutta ensimmäisen kerran laitoin lehtikaalin siemenet multaan. Kesä ei ollut kovinkaan aurinkoinen ja lämmin, mutta niin kerä- kuin lehtikaalille se sopi erittäin hyvin. 

Lehtikaali on vahvan makuinen lehtivihannes ja se sisältää keräkaalia enemmän proteiinia. Juuri proteiini- ja rautapitoisuuksien vuoksi, se onkin kasvissyöjien suosiossa. Lehtikaalissa on myös paljon C-vitamiinia, kalsiumia ja karoteenia. 

Lehtikaalia voi käyttää muhennoksiin, patoihin, keittoihin, salaatteihin, mutta omassa keittiössä vihannes on mennyt suuhun vasta sipsinä ja piirakkana. Paistoksesta tulikin niin hyvää, että jaan reseptin saman tien kaikille. 


Fenkoli-lehtikaalipiirakka

Pohja:
125 g voita
2½-3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
tilkka vettä

  • nypi rasva, vehnäjauhot ja suola ryynimäiseksi seokseksi
  • sekoita vesi joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi
  • tee taikinasta pallo ja pane se kelmuun käärittynä tunniksi kylmään

Täyte:
1 sipuli hienonnettuna
1 fenkoli ohuina suikaleina
2-4 dl lehtikaalia suikaloituna
½ palaa (50-100 g) fetaa murusteltuna
suolaa, mustapippuria
3 munaa
2-3 dl maitoa
2 tl Dijon-sinappia
2-3 dl juustoraastetta

  • freesaa sipuleita, kunnes ovat pehmeitä
  • lisää lehtikaali ja fenkoli ja paista muutaman minuutin ajan
  • mausta seos hyvin
  • sekoita munat ja maito keskenään, mausta sinapilla



Painele taikina sormin voideltuun piirakkavuokaan. Nostele kaaliseos pohjan päälle ja murustele fetajuusto vielä pinnalle. Kaada munamaitoseos päälle ja nostele juustoraaste pinnalle. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia tai kunnes piirakka on kauniin ruskea.  


Kesäkurpitsarieskaa ja -keittoa

sunnuntai 26. elokuuta 2012



Koska kesäkurpitsaa kasvaa puutarhassa yllin kyllin, olen innostunut eteen tulevista uusista ohjeista. Lilyn Isyyspakkaus kirjoitti vaimonsa tehneen kesäkurpitsarieskoja ja minäkin tein yhden satsin tänään. Loistavia olivat, suosittelen kokeilemaan. Ohje on täällä. 


Toinen kokeilemisen arvoinen resepti on tämä. Ruoan tekemiseen kuluu korkeintaan vartti ja sekin on jo itse asiasssa liikaa. Täydellinen arkiruoka!

Kesäkurpitsakeitto neljälle henkilölle

2-3 keskikokoista kesäkurpitsaa lohkottuina
4-10 dl vettä
2 kourallista basilikan lehtiä
2 kourallista mintun lehtiä
suolaa, mustapippuria
paistettuja kantarelleja/suppilovahveroita tai herkkusieniä  tarjoiluun

  • kaada kattilan pohjalle parin sentin verran vettä, nosta kesäkurpitsakuutiot päälle ja kypsennä noin 10 minuutin ajan kannen alla
  • hienonna minttu ja basilika tällä välin hienoksi
  • soseuta kesäkurpitsat nesteineen päivineen. Voit kaataa nestettä varmuuden vuoksi syrjään toiseen astiaan, jotta voit tarvittaessa ohentaa keittoa. 
  • lisää yrttiseosta vähitellen joukkoon, soseuta taasen ja maistele keittoa
  • mausta suolalla ja pippurilla 
  • notkista keittoa vedellä sen mukaan, minkä paksuista siitä haluat
  • paista sieniä pienessä määrässä öljyä tai voita kunnes niiden neste on haihtunut
  • annostele keitto lautaselle ja nosta sienet päälle
  • tarjoile kesäkurpitsarieskojen kanssa


Kesäkurpitsaa ja kaalireseptejä

lauantai 25. elokuuta 2012


Kokosin vähän aikaa sitten kesäkurpitsareseptejä yhteen ja kyselin lisää vinkkejä kesäkurpitsan valmistamiseen. Toisen vinkin pohjalta teinkin sitten tämän makoisan salaatin, mutta salaatinkastiketta en jaksanut tehdä lainkaan. Pirskotin päälle suolan lisäksi vain sitruunanmehua ja oliiviöljyä. Ohje löytyy täältä. Kesäkurpitsa soveltuu hyvin myös rieskan tekemiseen. Tätäkin voisi kokeilla viikonlopun aikana.


Omassa puutarhassa on myös jo erittäin mahtavia kaalinkeriä, mutten ole ehtinyt niistä valmistamaan vielä mitään. Lähtökohtaisesti pidän pienistä kaaleista, mutta nämä suuret ovat sopivia mm. kaalikääryleisiin. Etanat ovat syöneet kaalien ulommaisia lehtiä, mutta eivät ole nakertaneet niitä ytimeen saakka. Viime sunnuntain avoimilla puutarhapäivillä eräs nainen kovasti ihailikin kaalejani, sillä hän ei kuulemma ole saanut kasvatettua näin tiiviitä ja kauniita keriä. Noloa myöntää, mutta ensimmäisen kerran laitoin siemenet maahan ja vallan loistava lopputulos tuli! Sateesta on selkeästi ollut jotain hyötyäkin.

Alkukesästä keräsalaatit valloittivat kasvilaatikkoa, mutta pian lehti - ja keräkaali ottivat tilansa. 

Ja kuinka ollakaan, kaalikin on terveellistä. Kaalit sisältävät C-, E- ja K-vitamiineja ja ovat tärkeimpiä syövältä suojaavia aineksia ruoanlaitossamme. Mokon maailman mukaan kaali myös puhdistaa: kaalit elvyttävät suoliston toimintaa ja kuljettavat kolestrolia ja nesteitä pois kehostamme. Tämä selittänee sen, että monille laihduttajille vähän energiaa sisältävä kaali on tullut tutuksi. Onneksi en ole itse koskaan kokeillut kaalikeitto-dieettiä, ei saattaisi enää maistua tämä lempiruokani.

Ihan itse kasvatin tämän!
Kokkaa sinäkin terveellisiä ja edullisia kaaliruokia:
Varhaiskaalia paprikakastikkeella
Fetalla ja pähkinöillä täytetyt kaalikääryleet
Kaali-makkarapata
Lihapullia ja kaalimuhennosta
Lihaton borssikeitto
Kaalilaatikko soijarouheesta
Kaali-kookoskeitto
Grillattu kaalilisäke 

Popsi popsi porkkanaa

perjantai 24. elokuuta 2012




Viime viikonloppuna porkkanamme saivat suurta ihailua osakseen niiden monivärisyyden vuoksi. Ostin keväällä porkkanasekoituksen, jossa oli valkoista, oranssia ja violettia porkkanaa. Mukava yllätys onkin odottanut joka kerta, kun penkistä on nyhtänyt porkkanaa! Toki porkkanan värin saa selville, jos vähän naatin alkua katselee.

Valkoisen porkkanan maan pinnan yläpuolella kasvava osa on vihreä, mutta väristäään huolimatta se ei ole myrkyllinen, kuten vihreä peruna. Maultaan valkoinen porkkana on miedoin ja se kannattaakin syödä raakana.

Violetti porkkana on puolestaan aikainen kesäporkkana, joka kuuleman mukaan vaatii pidemmän kypsymisajan. Tästä ei itsellä vielä ole tietoa, sillä olen syönyt violetit porkkanat sellaisenaan. Varmaa on kuitenkin se, että jos porkkanan kypsentää keittämällä, veteen kannattaa lisätä etikkaa tai sitruunaa, jotta se säilyttää upean värinsä. Eli violetti porkkana päästää väriä samalla tavoin kuin punajuurikin.

Perinteinen oranssi porkkana on tuttuun tapaansa makea ja mehukas. Googletuksen mukaan viileissä maissa kasvatetaan tätä oranssia versiota ja lämpimissä maissa puolestaan keltaista ja puna-violettia.

Jos haluat elää terveellisesti, sinun on syötävä värikästä ruokaa. Tätä jaksan hokea kyllästymiseen saakka. Toki värikäs ruoka on houkuttelevan näköistä, mutta väripigmenteillä on tehtävänsä myös elimistön solujärjestelmän valvojina. Oranssista kasviksista eli alfa- ja beetakaroteenista keho saa A-vitamiinia. Karotenoidit vahvistavat vastustuskykyä ja niiden uskotaan ehkäisevän myös kasvainten kehittymistä. Omasta nuoruudestani muistan sen, että porkkana parantaa näkö- ja vastustuskykyä. Porkkanoiden kerrotaan auttavan myös unettomuuteen, ummetukseen ja ehkäisevän korkeaa verenpainetta. Oli miten oli, meidän perheessä sitä syödään niin suolaisena kuin makeanakin ruokana.


Porkkanapesto/levite

300 g kuorittuja ja paloiteltuja porkkanoita
2 sipulia hienonnettuna
suolaa, mustapippuria
tuoreita yrttejä hienonnettuna (timjamia, persiljaa, rakuunaa, rosmariinia)
oliiviöljyä
(hunajaa)
  • freesaa sipuleita ja porkkanoita paistinpannulla öljyssä
  • mausta ja anna niiden hautua pienellä lämmöllä kypsiksi
  • siirrä porkkanaseos tehosekoittimeen, lisää oliiviöljyä ja soseuta
  • tarkista maku ja tarjoile tuoreen leivän päällä
Vinkki! Voit kypsentää porkkanat ja sipulit halutessasi myös suolatussa vedessä. Survo/soseuta ne sen jälkeen karkeaksi muusiksi. 

Lisää maistuvia porkkanareseptejä löydät alta:
- porkkanapyre paistetun kuhan ja rakuunakastikkeen kanssa
- porkkanasose ahvenien kylkeen

Nyt nautitaan sadonkorjuusta, makoisaa viikonloppua!

Onni on oma puutarha

keskiviikko 15. elokuuta 2012








































Alkukesällä puutarha oli sinisävyinen, nyt mennään selkeästi kelta-punalinjalla. Sanalla sanoen ihanaa, vaikken vaaleanpunaisesta niin pidäkään. Kohta pitää jo miettiä ensi kevään juttuja. Tai siis saa miettiä. Parit kukkapenkit pitäisi vielä laittaa alulle ja sitten voisi virittäytyä vuoden parhaaseen vuodenaikaan - syksyyn!

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin tärkeää.

EDIT: Pahoittelen, kuvat ovat näemmä hieman suttuisia. Jos kuvaa klikkaa suuremmaksi, resoluutio paranee ainakin osassa.

Sinappikastike parsakaalille


Terveyspommiksi mielletty parsakaali on suurta herkkuani, jos sitä ei vain ole kypsennetty liikaa. Löllö parsakaali ei houkuttele yhtään, tämän vihreä kasviksen tulee olla sopivan napsakka. Pidän myös parsakaalin varresta enkä ymmärrä, miksi varsi niin usein vain leikataan pois ja heitetään biojätteeseen. Jos varsi on paksu, sen voi kuoria, jolloin puumainen maku poistuu. 

Parsakaali on myös erittäin terveellinen ja siitä saa huimat annokset C-, K- ja A-vitamiineja, kuituja ja foolihappoa. Tähän asti olen syönyt parsakaalia salaatissa, piirakassa, keitossa ja kaikenlaisissa lisukkeissa, mutta Uuden Mustan kirjoituksen perusteella, voisin kokeilla parsakaalia myös smoothieen. 

Koska pidän myös sinapista, sinappinen kastike sopii parsakaalille täydellisesti. Ja pähkinät - tietysti. 

Sinappikastike

100 g voita
2-4 tl sinappia
1-2 rkl kapriksia
½-1 sitruunan mehu
tuoretta rakuunaa tai persiljaa hienonnettuna
  • sulata voi pannulla, lisää sinappi ja sekoita tasaiseksi
  • lisää kaprikset ja sitruunanmehu
  • lisää aivan lopuksi vielä yrtit ja kaada kastike kypsennettyjen parsakaalien päälle

Parsakaalin kypsentäminen
  • kiehauta vesi ja lisää suolaa (voit lisätä myös voita, jos et tarjoa parsakaalia yllä olevan kastikkeen kanssa)
  • nosta parsakaalin nuput kattilaan niin, että varret osoittavat kattilan pohjaa
  • laita kansi paikoilleen ja nosta kattila pois liedeltä
  • kun vesi ei kiehu lainkaan, parsakaalit hautuvat vedessä ja säilyttävät värinsä
  • tarkista kypsyys veitsen kärjellä muutaman minuutin kuluttua
  • kaada vesi pois ja tarjoile 


Tuutin täydeltä kesäkurpitsaa

maanantai 13. elokuuta 2012


Kylmä kesä tai ei, niin yksi asia ei tuota pettymystä tänäkään vuonna. Kesäkurpitsa tuottaa satoa tasaiseen tahtiin! Juuri nyt sitä tuntuisi olevan yllin kyllin, mutta vielä ei ole kyllästytty sen makuun. Tänäänkin syömme kesäkurpitsaa kääryleiden muodossa. Ehkä. Jos mietit, mitä voisit kesäkurpitsasta valmistaa, kurkkaa tänne. Linkin takaa löytyy mm. näitä herkkuja:

Grillattua kesäkurpitsaa ja salsaa
Kreikkalaiset kesäkurpitsapihvit
Ranskalainen kesäkurpitsagratiini
Kesäkurpitsaa vuohenjuuston ja pinjansiementen kanssa
Minttuinen peruna-kesäkurpitsakeitto
Sitruunainen kesäkurpitsakakku
Peruna-kesäkurpitsasose homejuustolla
Kesäkurpitsahillo

Olisiko sinulla takataskussa loistava kesäkurpitsaresepti, jonka haluaisit jakaa muillekin? Vinkkejä kaivataan!

Marjoja pakkaseen

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viimeinkin sain pakastettua mansikoita! Onnekseni ne olivat hyvälaatuisia ja maukkaita eikä laatikon pohjalta löytynyt yllätyksiä.

Olen ottanut tavakseni pakastaa marjoja myös koristeeksi eli laitan ne ensin pakastumaan jääpalarasiaan tai lautaselle. Kun marjat ovat jäätyneet, ne voi siirtää varovasti pakasterasioihin. Kimmokkeen tähän antoi aikoinaan hääkokkimme, kun pyysi pakastamaan lakkoja paistin koristeeksi. Parhaiten tämän yksitellen pakastamisen huomaa lakoissa ja vadelmissa, marjat säilyttävät upean muotonsa.

Laitetaanko marjoihin sokeria vai ei? Pakastaessa marjojen sokeripitoisuus laskee ja siksi tietyt marjat on hyvä pakastaa sokerin kanssa, sillä se parantaa värin, maun ja vitamiinipitoisuuden säilymistä. Sokeritta voi kuitenkin pakastaa mustikat, puolukat ja karpalot.



- Posted using BlogPress

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.